Julkaistu: 17.05.2017 06:20

Kartanoiden häviöstä syntyi uusi ihmislaji

  • Kaija Lehmuskallio kirjoitti ja kokosi Nokkosmadonnan aineistoa runokokoelmiensa välissä kymmenen vuoden ajan. Todellisiin henkilöihin ja kertomuksiin pohjautuva romaani kuvaa sisältä päin Suomen historian tärkeää vaihetta, josta on kirjoitettu hyvin vähän. Kuva: AP Sarjanto

"Nokkosmadonna on kunnianosoitus Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden ihmisenmuotoiselle menneisyydelle." Näin luonnehditaan kirjan takakannessa Kaija Lehmuskallion uutta romaania, joka on kymmenen vuoden uurastuksen ja valtavan taustatyön tulos. Merkittävän elämänuran kasvatuksen ja opetuksen alalla tehnyt dosentti on julkaissut vuoden 2011 jälkeen neljä runokokoelmaa, mutta niiden taustalla on muhinut teos, joka täytyi kirjoittaa.

– Olen aina ihmetellyt sitä, ettei suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ole käsitelty sitä suurta yhteiskunnallista murrosta, joka kohtasi kartanokulttuuria viime sotien aikana, Lehmuskallio sanoo.

– Siirtoväen asuttamista koskevien lakien tultua voimaan viljelyskelpoista maata otettiin kartanoilta ja suurtiloilta. Maan luovuttaminen ei ollut helppoa ja pakkolunastuksia jouduttiin tekemään. Näiden usein kivuliaiden toimenpiteiden seurauksena monet kartanot kuihtuivat ja ensimmäisinä hävisivät sellaiset, joissa omistajat eivät asuneet.

 

Muutos mullisti lukemattomien ihmisten elämäntavan ja maailmankuvan, sillä kartanot olivat aikoinaan huomattavia työantajia maaseudun tilattomille ja muille osattomille.

– Kartanoilla oli paljon peltoja, metsä- ja karjataloutta ja jopa tehtaita. Monet niistä olivat täysin omavaraisia sekä taloudellisesti että kulttuurisesti.

– Alustalaiset halveksuivat omia olosuhteitaan, joita leimasivat aineellinen puute, nälkä ja taudit. Kartanosta saatiin turva, asunto sekä leipää ja monet jäivät koko iäkseen. Herääkin kysymys, mihin ne kaikki ihmiset ovat joutuneet.

 

Nokkosmadonna kuvaa elämää ja ihmisiä Gentgårdin eli Kenttilän kartanossa, jota isännöi vapaaherra Willem von Genthahn puolisoineen. Niin romaanin tapahtumapaikalla kuin kaikilla henkilöhahmoillakin on esikuvansa todellisuudessa. Vapaaherralla on kaksi tytärtä sekä poika ja perijä Rolf, jonka traagisen onnettomuuden seurauksena kartano joutuu taistelemaan olemassaolostaan. Alustalaisista nousee esiin Elias ja Anna Koroilan perhe. Heidän tyttärensä Katri on lahjakas ja sivistyksenhaluinen.

– Elias ja Anna ovat ehtineet nähdä muutakin maailmaa ja heiltä löytyy uskoa parempaan elämään omille lapsilleen, Lehmuskallio kuvailee.

– Katri edustaa uutta aikaa ja ystävyys siirtoväkeen kuuluvan Laatokan Senjan kanssa avaa hänen elämäänsä uuden ulottuvuuden. Katri kyseenalaistaa kohtaloajattelun ja pohtii kärsimyksen mysteeriä. Ystävyksistä tulee ylioppilaita ja yhdessä he edustavat ensimmäistä sodan jälkeistä sivistyneistöä, uutta ihmislajia.

 

Romaanin aineksina ovat ihmisten kertomukset, suullinen historia, jota Lehmuskallio pitää äärimmäisen tärkeänä.

– Suomen 100 vuoteen mahtuu paljon, mutta konventionaalinen historia voi kätkeä tai piilottaa tärkeää näyttöä. Suulliset kertomukset lisäävät ymmärrystä, koska ne katsovat makrohistorian taakse. Ne kertovat siitä, miltä ihmisistä on tuntunut ja antavat äänen yksilölle ja ryhmälle.

Nokkosmadonnan ensiriveistä asti tekstin läpi tihkuu väkevä elämänmaku. Herrasväen pyykkiä pesevän Sonskan tarina on kaukana museoiksi muuttuneiden kartanoiden hengettömästä romantiikasta.

– Näiden ihmisten elämässä on traagisia juttuja, mutta myös aivan upeita komedioita. Kielletyn ja luvallisen teema nousee jatkuvasti esiin, sillä noina aikoina kaikki oli kiinni vain omasta omatunnosta, Lehmuskallio pohtii.

– Toivon, että kirja avaa lukijoiden silmät ymmärtämään ihmisenmuotoista historiaa, sillä yksilön heijastama maailma on se, joka merkitsee.

 

Julkaistu: 26.05.2017 13:53
Multiple images

Hämeenlinnan Eläkkeensaajien uusi toimitila, jonka osoite on Turuntie 4–6, esiteltiin jäsenille torstaina 11.5. Noin 90 jäsentä kävi kahvilla ja tutustumassa tiloihin. Toimitila todettiin valoisaksi ja esteettömäksi.