Hämeenlinna

Aja opasteiden mukaan

Tietyömaiden kohdalla ajettaessa on noudatettava nopeusrajoituksia ja muita opasteita.

Liikenneturva ja Varsinais-Suomen ELY-keskus muistuttavat, että tietyömaiden kohdalla ajettaessa on noudatettava liikennemerkkejä ja muita opasteita. Alennetuille nopeusrajoituksille on syynsä.

Kesään kuuluvat erottamattomasti tietyömaat, joita tehdään taas ahkerasti ympäri Suomen. Valitettavan usein kuitenkin näkee, ettei tietöiden takia laskettuja nopeusrajoituksia oteta tarpeeksi vakavasti.

– Kyse ei tässäkään tapauksessa ole kiusanteosta, vaan alemmalle nopeudelle on hyvät syyt. Turvallisuuden kannalta tärkeintä on se, että kuljettaja laskee ajonopeuden sellaiseksi, mitä liikennemerkeillä osoitetaan. Näin voi myös paremmin varautua poikkeaviin tilanteisiin, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen muistuttaa.

Tietyömerkit ovat autoilijalle varoitus siitä, että saavutaan alueelle, jossa on poikkeavat olosuhteet. Jos vaikkapa viikonloppuaikaan on tietyömaan kohdalla yhä alempi rajoitus, johtuu se siitä, ettei tieympäristö ole vielä valmis: esimerkiksi ajoratamerkinnät voivat puuttua.

– Toki jos työ ei oikeasti ole kesken, ei pitäisi enää olla siihen viittaavia liikennemerkkejäkään. Tekijöitä on monenlaisia, ja vaikka joku urakoitsija toimisikin vastoin annettuja ohjeita ja määräyksiä, ei se anna kenellekään päälleajo-oikeutta. Puutteista voi ilmoittaa puhelimitse Tienkäyttäjän linjalle (0200 2100), ELY-keskuksen liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang huomauttaa.

Poliisin tietoon tulee vuosittain keskimäärin kolme tietyöalueilla tapahtuneissa onnettomuuksissa menehtynyttä. Loukkaantuneita on vuosittain keskimäärin 150.

– Tietyömailla ihmiset tekevät töitä sen eteen, että jatkossa liikenne sujuisi paremmin. Esimerkiksi nopeusrajoituksien noudattamisessa on kyse tielläliikkujien lisäksi mitä suurimmassa määrin myös työmiesten turvallisuudesta. Läheltä piti -tilanteita näkee tietyömailla valitettavan usein, Heiskanen sanoo.

– Tietyömaa on työpaikka. Noudattamalla liikenteenohjausta turvaat ja kunnioitat näiden työntekijöiden työturvallisuutta – siellä on isejä ja äitejä töissä, lisää Klang.

Jos liikkuu ruuhka-aikaan ja haluaa välttää isoimmat tietyöt matkansa aikana, kannattaa katsoa vaihtoehtoisia reittejä jo ennen lähtöä. Tietyömaiden kohdalla voi usein myös itse vaikuttaa liikenteen sujuvuuteen. Jos kaksi kaistaa yhtyy tietyön tai muun syyn takia yhdeksi, voi itse kukin helpottaa tilannetta niin sanotun vetoketjuperiaatteen avulla.

– Ennakointi ja kunnon turvavälien pitäminen helpottavat asiaa huomattavasti. Kun päättyvältä kaistalta pääsee sujuvasti vaihtamaan toiselle kaistalle, soljuu liikenne mukavammin. Se on siten myös sinun etusi, vaikka ajaisit sillä edelleen jatkuvalla kaistalla, Heiskanen toteaa.

Muista tietyömaa-alueella:

1. Jätä kiire pois ja noudata liikennemerkissä mainittua nopeusrajoitusta.

2. Ennakoi ja varaudu poikkeaviin tilanteisiin.

3. Ota huomioon sekä työtään tekevät ihmiset että muut tienkäyttäjät.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31