Jutut

Ajattomuuden taikaa etsimässä

Ensi kesänä Wanaja Festivalin lavalle nousee uusia paikallisia voimia edustava The Wet Colours -yhtye. Helmikuussa 2015 perustettu bändi on nopealla aikataululla onnistunut tekemään nimeä itselleen ja herättänut musadiggareiden sekä keikkajärjestäjien kiinnostuksen.

Lätkää pelanneesta kaveriporukasta ja koulutovereista koostuvan bändin musiikillinen maailma on versonut rock- ja popmusiikin suurten mestareiden tuotannosta.

– Ensimmäinen homma bändin perustamisen jälkeen minulla oli käännyttää koko muu porukka itse kuuntelemaani musiikkiin, kitaristi Lassi Tiainen tunnustaa.

– Se tarkoittaa Beatlesia, Rolling Stonesia ja vähän uudemmista bändeistä vaikka The Strokes -yhtyettä.

THE WET COLOURSIN englanninkielistä musiikkia on ehditty joissakin yhteyksissä luonnehtia kitaravetoiseksi brittirockiksi.

– Alkujaan ehkä lähdettiin liikkeelle noilla linjoilla, laulusolisti Jesse Suvisuo pohtii.

– Emme kuitenkaan halua luvata, että kitarat olisi aina väännetty täysille, sillä muunlaisiakin sävyjä on tiedossa.

Tuorehko bändi on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle ja keikkoja on tehty runsaasti. Yksi syy tarmokkuuteen on bändin managerina toimiva Jussi Tiainen.

– Tehtiin sellainen vastuunjako, että pojat voivat keskittyä musiikkiin ja minä hoidan kaiken muun, Jussi Tiainen kertoo.

– Rempattiin bändikämppä Armijärvelle ja minä aloin myydä keikkoja. Ensimmäinen oli Forssan Statuksessa ja vappuna bändi oli Rantakasinolla, jossa yleisö tykkäsi pirun lujaa.

VASTA VUODEN toimineeksi yhtyeeksi The Wet Colours on päässyt vauhdilla eteenpäin.

– Alusta asti lähdettiin sillä mentaliteetilla, ettei puuhastella, vaan tehdään tosissaan, Suvisuo sanoo.

–  Koko ajan kirjoitetaan materiaalia ja omanlainen musiikillinen linja muotoutuu koko ajan.

Määrittely on aina vaikeaa, mutta tarttumapintaa voi ryhtyä etsimään vaikka bändille vaikutteita antaneista tekijöistä.

– Beatlesien ja Rollareiden lisäksi voisi mainita esimerkiksi David Bowien, laulunteksteistä pääosin vastaava kitaristi Tiainen tuumaa.

– Inspiraatiota voi antaa joku suhtautuminen asiaan, riffi tai laulunkirjoittamisen tyyli. Haluamme tehdä puhdasta ja ajatonta musiikkia, joten meidän lauluissamme ei ole instagrammia tai Jutia grillaamassa. Tekstittäjinä esikuviani ovat Dylan ja Lennon, mutta arvostan myös korkealle J.Karjalaisen.

YHTYE ON purkittanut ep-levyllisen verran materiaaliaan, jota voi kuunnella vaikkapa youtube-sivustolla.

– Levydiili on tietenkin hakusessa ja verkkoja on heitelty Suomeen ja Eurooppaan, Lassi Tiainen toteaa.

– Voisi sanoa, että tällä hetkellä opetellaan äänittämistä. Jos tulokset ovat hyviä, voi sitä kutsua levyttämiseksi ja jos huonoja, puhutaan demoista.

iWanaja Festivalin veto tulee olemaan bändille tärkeä näytön paikka, mutta nuorten miesten päätä ei palele.

– Olemme festivaalin ainoa bändi, jolla ei ole levydiilia, mutta tulemme todistamaan arvomme ja sen, että kuulumme sille festivaalille sekä monelle muulle sen jälkeen.

Menoinfo