Jutut Tuulos

Amorphis täydentää kaikkien aikojen rock-kesää

Progressiivisen metallimusiikin ikoni Amorphis nousee Kapakanmäen lauteille elokuussa.

Suomalaisen progressiivisen metallimusiikin suurnimi, Amorphis, saapuu esiintymään Tuuloksen Kapakanmäelle elokuussa. Lavalle nousee lauantaina 18.8. myös myöhemmin julkistettava kovan luokan lämmittelijäyhtye.

Jo aiemmin on julkaistu, että lauantaina 16. kesäkuuta Kapakanmäelle saapuu perinteisten Pellavamarkkinoiden jatkoille Popeda. Lisäksi juhannusviikon torstain, 21. kesäkuuta, huippuesiintyjäksi saapuu Juha Tapio ja lauantaina 28.7. metallikansan suursuosikki Sonata Arctica.

Rockin ja popin lisäksi Kapakanmäellä nähdään suuri joukko esiintyjiä Suomen tanssimusiikin huipulta. Esimerkiksi Juhannuksen Tanssiorganismin esiintyjiksi 22.6. saapuvat Kyösti Mäkimattila & Varjokuva sekä Saija Tuupanen & eXmiehet. Juhannuksen esiintyjäkaartin kruunaa vielä erityisesti nuorten tanssijoiden joukossa huippusuosittu Helminauha.

Liput Kapakanmäen tapahtumiin ovat myynnissä Ticketmasterissa.

Kapakanmäki sijaitsee Hämeenlinnan Tuuloksessa Lahden Valtatien varrella. Sen 750 neliön suurlavalle mahtuu samaan aikaan yli 2 000 henkeä tanssimaan ja juhlimaan. Tanssikausi kestää vuosittain huhtikuusta lokakuuhun, mutta Kapakanmäen ravintolarakennus takaa alueen monipuolisen käytön ympäri vuoden.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31