Jutut Janakkala

Anja Ollikainen jaksaa valaa uskoa muihin – Vakavat sairaudet eivät ole vieneet elämänhalua

Anja Ollikainen on joutunut opettelemaan kävelyn uudestaan. Lyhyet lenkit sujuvat kävelysauvoilla. Kuva: Juhani Karvonen
Anja Ollikainen on joutunut opettelemaan kävelyn uudestaan. Lyhyet lenkit sujuvat kävelysauvoilla. Kuva: Juhani Karvonen

Janakkalalainen Anja Ollikainen, 68, on viimeisen vuoden aikana uskaltautunut yksin ulos syömään. Kyse on ollut todella uskalluksesta, sillä pari vuotta sitten kärsitty basilaaritrombiksi eli kallonpohjan valtimotukokseksi diagnosoitu aivoverenkiertohäiriö jätti jälkensä Ollikaisen arkeen.

 

Aivoverenkiertohäiriö iski täysin yllättäen elokuussa 2016.

– Istuin tietokonepöydän ääressä, kun minusta äkkiä tuntui kuin kivireki olisi jyrännyt pääni päältä. En menettänyt tajuntaani, vaan nousin tuolilta. Tunsin itseni äärettömän väsyneeksi ja heittäydyin vatsalleni sänkyyn, vaikka olisi pitänyt pikaisesti soittaa apua 112:sta. Kun mies tuli kotiin, hän kysyi jotain ja vastasin olevani vähän aikaa lepäämässä.

Todellisuudessa hän oli mennyt tajuttomaksi.

– Aikaa ehti kulua kohtauksesta siihen, kun minut löydettiin tajuttomana sängystä, puolitoista tuntia.

 

Rollaattori on soin henkinen tuki ja tarjoaa myös lepopaikan. Kuva: Juhani Karvonen
Rollaattori on soin henkinen tuki ja tarjoaa myös lepopaikan. Kuva: Juhani Karvonen

 

Toipuminen aivoverenkiertohäiriöstä vaihtelee ihmisillä erittäin paljon.

– Olen siinä mielessä onnekas, että moni toimintoni on palannut lähes ennalleen. Kuntoutus vaatii sisua, sillä joka päivä pitäisi patistaa itseään tekemällä jotakin. Läheskään aina ei kuntoilu huvita, mutta pienikin liikunta edesauttaa kuntoutumista.

Ollikainen pyrkii itsenäiseen elämään, vaikka puoliso on häntä tukenut ja tukee edelleen.

– Haluan hänen joutuvan kantamaan omaishoitajan taakkaa niin vähän kuin se on mahdollista. Hankkiudun tilanteisiin, joissa minun on pakko selvitä yksin. Lähden rollaattorilla parin kilometrin päähän Turengin keskustaan kauppaan, lyhyempiä lenkkejä teen kävelysauvojen kanssa.

 

Sairaus tuottaa myös häpeää.

– Kenenkään ei tulisi jäädä neljän seinän sisälle yksin ”suremaan kohtaloaan”. Olen käynyt myös vertaistukikoulutuksen, josta on jäänyt painuvasti mieleeni arvostavan kohtaamisen kolme ydinasiaa: kunnioittaminen, kuunteleminen, kannustaminen.

Myös Ollikainen törmäsi häpeään, vaikka järki sanookin, ettei sairaudessa ole mitään hävettävää.

– Kun ihminen putoaa ikään kuin terveen kirjoista tilanteeseen, jossa on muiden autettavana, häpeä astuu kuvaan mukaan. Sairaus vaikutti puheeseeni sillä tavoin, että puhuin kovaa ja korkealta, lähes huusin. Oikea käsi vispasi rajusti, mitä se tekee edelleen vähenevässä määrin. Oikeassa silmässäni on näkökenttäpuutos, mikä tuntui alkuun aika hankalalta, koska en näe sivulleni ilman, että käännän päätäni. Siihen olen kuitenkin tottunut.

 

Ollikainen oli yli 40 vuotta töissä hoitajana Turengin sairaalassa. Hän teki kolmivuorotyötä koko ajan. Ollikainen ehti olla eläkkeellä viikon, kun hän kaatui hiihtolenkillä ja reisiluu murtui.

– Kaatumisella oli suorastaan naurettavan vakavat seuraukset, koska alamäki oli todella loiva.

Ollikainen kävi töissä satunnaisesti reisiluun murtuman parannuttua pääsiäiseen 2016 saakka.

 

Saman vuoden alussa hänellä todettiin multippeli myelooma, joka on veren ja luuytimen plasmasoluihin liittyvä syöpäsairaus.

– Minulle iskivät kovat selkäkivut enkä ollut päästä sängystä ylös. Kesti lähes puoli vuotta ennen kuin pääsin magneettikuvaukseen, minkä jälkeen hoito alkoi heti. Selkärangassa ja kylkiluissa oli murtumaa.

Kaatumisen seuraukset saattoi olla seurausta diagnosoimattomasta myeloomasta, koska se heikentää luustoa eikä siihen osata kiinnittää huomiota tarpeeksi ajoissa.

– Sytostaattihoito on purrut ja sairaus näyttää olevan ”lepovaiheessa”. Käyn säännöllisesti verikokeissa sekä kontrolleissa ja tulokset ovat olleet hyvät.

 

Eteenpäin mennään päivä kerrallaan.

– Vertaistoiminta on lähellä sydäntäni. Henkinen kuntoutus ja hyvinvointi ovat vähintään yhtä tärkeää kuin fyysinenkin kuntoutus.

Masennus iskee helposti, koska arjen askareet vievät aikaa ja osin niistä selviytyminen on mahdotonta.

– Neljän seinän sisältä pitäisi pystyä ponnistamaan ihmisten ilmoille. Koen eläväni jatkoajalla, koska aivoinfarktin uusiutumisen mahdollisuus on aina olemassa.

Menoinfo