Jutut Hämeenlinna

Avantouintikausi vetelee viimeisiään, mutta uusi avantouintiseura Pulahtajat on vasta päässyt vauhtiin

Avantouinnin ystävät Facebook-ryhmästä kasvoi Pulahtajat ry, joka vie saunomisen ja uimisen ilosanomaa eteenpäin.
Pulahtajat ry:n saunavuorolla on ollut hyvin väkeä, vaikka yhdistys on vasta perustettu. Kuva: Tuulia Viitanen
Avantouinnin ystävät Facebook-ryhmästä kasvoi Pulahtajat ry, joka vie saunomisen ja uimisen ilosanomaa eteenpäin.

Ahveniston saunasta kuuluu iloinen porina. Sama pulputus jatkuu, kun saunojat tulevat höyryävinä ulos ja kipittävät rappuset alas avantoon.

Avantokausi vetelee loppuaan, mutta Hämeenlinnan uusi yhdistys Pulahtajat ry on juuri saanut koottua rivinsä.

– Meitä edelsi Avantouinnin ystävät Facebook-ryhmä. Siellä on edelleen yli 200 jäsentä. Nyt perustimme yhdistyksen, jonka idea on viedä sauna- ja avantouintikulttuuria eteenpäin, kertoo puheenjohtaja Titta Rapila.

Yhdistyksessa on nyt parikymmentä jäsentä. Rapila toivoo toiminnan virkistyvän ensi syksynä uuden avantouintikauden kynnyksellä.

Yhdistyksellä on nyt yksi vakituinen saunavuoro Ahvenistolla. Haaveissa on saada vuoroja lisää ja tehdä reissuja muihin julkisiin saunoihin ympäri Suomea.

Pulahtajien saunavuoroilla on ollut lauteet täynnä.

– Ihanaa, että mukana on samanhenkisiä, mutta eri ikäisiä ihmisiä, sanoo Marja-Leena Ahonen. Pulahtajien saunavuorolle tuli tutustumaan Heidi Paasivirta, joka ei ole koskaan aikaisemmin kokeillut avantouintia.

– Kaksi kertaa kävin. Ensimmäinen oli helpompi, Paasivirta arvioi.

Hämeenlinnalainen Markku Kauranen on muuttanut Pohjanmaalta Hämeenlinnaan. Hän on käynyt avannossa yhdeksän vuotta.

– Kun muutin tänne, piti heti etsiä seura. Sitä olen ihmetellyt, että toimintaa on Hämeenlinnassa niin vähän, eikä avoimia vuoroja ole enempää. Eikä ole yleistä saunaa, minne voisi mennä koska vain. Toivon seuralle lisää saunavuoroja, Kauranen sanoo ja varoittaa, että avantouinti on tarttuva tauti.

Tällä hetkellä Pulahtajissa vanhin jäsen on 74-vuotias Seppo Jortikka Turengista.

– Ensimmäisen kerran täältä lähtiessä tuntui, ettei ole jalkoja ollenkaan. Parasta oli se, kun nukuin seuraavan yön kuin vauva.

Jortikan mukaan sosiaalinen puoli on Pulahtajissa yhtä tärkeää kuin saunominen ja uiminen.

– Jutut ovat laidasta laitaan. Pulinaa riittää asiasta kuin asiasta.

Pulahtajat ry

Vakiovuoro perjantaisin kello 17.45–19 Ahveniston saunalla.

Seuran vuosimaksu 50 euroa.

Toimintaan pääsee tutustumaan viidellä eurolla.

Tavoite on lisätä sauna- ja avantouintikulttuuria Hämeenlinnassa ja järjestää jäsenille sauna- ja uintiretkiä.

Toimintaa voi seurata Facebookissa.

Menoinfo