Jutut

Beatmakers juhlii kolmekymppisiä

Yksi suomalaisen rautalankamusiikin kulmakivistä, hämeenlinnalainen Pekka Tiilikainen & Beatmakers täyttää huikeat 30 vuotta ja juhlia vietetään Suisto-klubissa ensi lauantaina.

Pitkän taipaleen kunniaksi Turenki Records julkaisee juuri keikan alla uuden levyn Used Guitars Etc. ja lopettaa samalla musiikinlajin parin vuosikymmenen mittaisen ”vinyylipulan”, sillä pitkäsoitto ilmestyy sekä CD- , että LP-formaatissa.

Vierailijoina levyllä ovat mukana. Remu ja Martin Cilia (The Atlantics). Jälkimmäinen myös tehnyt kolme levyn biiseistä, mutta vierailu tapahtuu bändin soolokitaristi Juha Heinosen biisissä Twistin’ Around.

 

Yhtye on aktiivinen myös ulkomaisilla levymarkkinoilla. Hollannissa ilmestyi 7. huhtikuuta Cliff Richard & The Shadows -tapahtuman tiimoilta Best of the Performances -CD, jolla mukana kuusi yhtyeen biisiä. Ruotsissa julkaistaan toukokuun alussa Carelia Recordsin kokoelma Nordic Guitars Vol. 16, jolla yhtye myös mukana kahdella kappaleella.

Pekka Tiilikainen & Beatmakers la 14.4. klo 22 Suistossa.

 

 

 

 

Asiasanat

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31