Jutut

Mielipide: Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jäädä eläkkeelle

Pitääkö vanhusten maksaa mukisematta veronsa ja jättää keskustan suunnittelu nuoremmille? Nimimerkin "Kysyisitte edes" kirjoittama tekstari on saanut runsaasti palautetta. Kuva: Riku Hasari, arkisto

Mistä tämä nuorten aikuisten viha kumpuaa meitä eläkeläisiä kohtaan? Olen järkyttyneenä lukenut pari kirjoitusta ja jopa pelottaa.

Työelämä on muuttunut raadolliseksi viimeisen kymmenen vuoden aikana, eikä työntekijöitä enää kunnioiteta. Sain sen itse kokea, kun minut irtisanottiin 60-vuotiaana ja jäin työttömäksi.

Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin siirtyä heti eläkkeelle, kun se oli mahdollista. Olin 43 vuotta työelämässä ja työeläke on niin pieni, ettei sillä tule toimeen.

Olisin halunnut jatkaa työelämässä vielä monta vuotta, mutta emme enää kelpaa mihinkään.

Me olemme veromme ja asuntomme maksaneet kovilla koroilla sekä suurilla veroilla.

Toivottavasti löydät elämästäsi positiivisuuden ja annat eläkeläisten nauttia elämästään.

Köyhä eläkeläinen

Hämeenlinna

Lue myös Mielipide: Onnea vaan kaikille kovan pelin voittajille  

Samasta aiheesta Mielipide: Mummut ja papat ovat kortensa kantaneet

Menoinfo