Jutut

Esko Oksasen uskomaton elämäntaival

Esko Oksanen on äärimmäisyyteen asti katkera häntä holhonneelle yhteiskunnalle. Katkeruuden syvyyden aistii jo siitä, että mies kieltäytyi pitkään vastaanottamasta lakisääteistä kansaneläkettään. Vasta suppean lähipiirin pitkä suostuttelu käänsi miehen päähän ottamaan eläkkeen vastaan.

Yritysmaailmassa huijatuksi tulleen, ja sitä kautta verokierteeseen joutuneen 82-vuotiaan Oksasen nykyinen koti ei hurraita kerää Iso-Evon kylän takamailla. Nykyajan ihmisen on lähes käsittämätöntä ymmärtää, miten mies on tyytyväinen niissä olosuhteissa.

– Täältä en lähde. Tämä on minun koti, Esko Oksanen ilmoittaa topakasti. Asia on sillä loppuun käsitelty.

– Jos vievät kodin alta, niin pyydän joltakin maanviljelijältä kivenkoloa, jonne rakennan vielä korsun. Mukaan otan vain koirani ja kaksi kissaani.

Huijatulle verovelkoja

Esko Oksanen kaivaa pöytälaatikkojen kätköistä ulosottomiehen elokuulla päiväämän kirjeen. Kiinteistö on ulosmittauksen alla ja hukkaamiskiellossa yli 16 000 euron verovelkojen vuoksi.

Ulosottoviranomaisen päätöksen tekee aivan käsittämättömäksi se, että kirjeessä on erikseen mainittu sähköliittymät monikossa.

Kiinteistöllä ei ole koskaan ollut sähköliittymää, ei edes sitä ensimmäistä. Viranomaisen mukaan on liittymiä.

Kiinteistön arvoksi noin 1,5 hehtaarin tontista, 1850-luvun hirsitalosta sekä tontin peittävästä auto- ja metalliromusta ulosottoviranomainen on laskenut 100 000 euroa. Samalla hinnalla maaseudulta saa kaksi hyväkuntoista pienkiinteistöä.

Esko Oksasen verovelat syntyivät romusta. Pitkään romunkeräystä pää- ja sivutyönään harrastanut Oksanen sai ison siirtourakan romualan ammattilaiselta. Ideana oli, että Oksanen kuljetti autollaan kuljetuksen tilanneen omistamat romut isolle loppukäsittely-yritykselle. Oksanen sai lasteista palkkion pankkitililleen romun arvon mukaan. Seuraavaksi Oksanen maksoi romujen arvon kuljetuksen tilaajalle seteleinä puhtaana käteen. Oksanen sai välistä pienen kuljetuspalkkion.

Kun harmaan talouden tutkijat penkoivat yritysten tilityksiä, sieltä löytyi myös Esko Oksaselle maksetut summat. Oksanen ei ollut maksanut niistä veroja. Seuraavaksi pamahti valtava verolasku koko hänen tililleen maksetuista summista, vaikka näppeihin oli jäänyt vain tuo pieni siivu kuljetuksista.

Siinä meni terveyskin

Esko Oksasta viranomaisasioissa auttanut ystävä otti tehtäväkseen selvittää asiaa. Hän sai verottajan uskomaan muun muassa kuljetuksista syntyneet kustannukset. Vähennykset puolittivat mätkyt, mutta eivät muuttaneet kokonaiskuvaa.

Oksasen käteisellä kuljetuksen tilaajalle maksamat rahat eivät näy tietenkään missään. Iso toimija suomeksi sanottuna kusetti Oksasta, ja nauttii nyt pimeiden romurahojen hyödyn.

Verovelkaa syntyi myös osin sen vuoksi, että Oksanen oletti verottajan jo saaneensa osansa, kun rahat tuloutuivat suuryritykseltä hänelle.

Maksettavaa Esko Oksasella on 16 600 euroa. Minkäänlainen velkajärjestely tai -sovittelu ei Oksasen tuloilla ole lainoppineiden mukaan mahdollista. 800 euron eläkkeestä ei jää järjesteltävää.

– Ei minulla ole varaa maksaa ulosottovelkaa. Tässä meni vielä terveyskin, sillä en ole saanut enää samalla tavalla unta kuin ennen, kun tällainen ulosottotieto tuli. Valvoessa yötkin menevät…

Oksasen tuntevat lähiystävät sanovat 82-vuotiaan miehen laihtuneen rajusti kesän aikana, myös mieliala on laskenut.

– Vielä keväällä juoksin rappuset pirttiin, hyvä kun nyt pääse ylös, mies kuvailee kuntonsa rapistumista.

Oksasen pieneen, mutta sitäkin tiiviimpään ystäväpiiriin kuuluva henkilö sanoo, että Oksasta ovat huijanneet myös muut.

– Hyvää ihmistä on käytetty hyväksi.

Kasvatuslaitoksen karmeat kasvatusmenetelmät

Äiti hylkäsi Esko Oksasen jo pikkuvauvana, isästä ei ollut tietoa. Sukulaistäti otti parivuotiaan taaperon hoiviinsa pieneen torppaansa Iso-Evon takamaille.
Suuntaansa liki kymmenen kilometrin koulumatka taittui usein yhdessä naapurin tytön kanssa. Talvella ei aurauksesta ollut tietoakaan.
Koulu ei sujunut ilman kiusaamista 1940-luvullakaan, päinvastoin, se oli arkipäivää. Helpoin kohde oli orpo ja pieni poika. Sen ajan henkeen monesti kuului, että yhteiskunnallinen asema antoi selkänojan jo koulutiellä.
Esko Oksasen kohdalla se tarkoitti sitä, että talollisten lapset saivat kiusata häntä ilman seuraamuksia. Yhteenotto kahden tytön kanssa aiheutti lopulta sen, että opettajan näkemyksen mukaan Esko-poika on lähetettävä sen aikaiseen kasvatuslaitokseen, poikakotiin. Opettaja ei suvainnut muutenkaan äidittä ja isättä asuvaa torpan poikaa.
Tapahtumasarjaa todistaneiden, vielä elossa olevien koulukavereiden mukaan Esko oli syytön, tytöt löivät ja potkivat pikkupoikaa lopulta ”munille”.
Siitä alkoi sairaalareissun kautta Esko Oksasen kärsimysten tie, jolle ei päätepistettä näy.
Katkeruus yhteiskuntaa syntyi välittömästi, kun Turun Lausteen päiväkodin ovet avautuivat.
– Meitä poikia nöyryytettiin kaiken aikaa. Kasvatusmenetelmänä oli pieksää yön ja päivän kanssa. Toiset hakattiin päästä varpaisiin verille ilman mitään syytä. Se kuului ”kasvatukseen”. Se oli aivan karmeaa, sitä ei koskaan unohda, Esko Oksanen muistelee vedet silmissä yli 70 vuoden takaisia tapahtumia. 150 pojan joukossa oli kovempiakin kohtaloita, kun kuolo korjasi pois kärsimyksistä.
Valtavan koti-ikävän paineita ei helpottanut myöskään ravinto.
– Meille syötettiin usein kuivatettuja perunoita, joissa koppakuoriaiset juoksivat valtoimenaan. Liha oli valmiiksi mukana. Jauhetuista herneistä tehty velli oli yhtä kuvottavaa, sillä jauhomassan säilytysastioissa vilisi rottia. Sota-ajan jälkeen ravinnosta teki toki tiukkaa, mutta meille tarjottu sapuska oli aivan hirveää, aivan hirveää, Esko muistelee silmät kosteina.
Hän on useampaan kertaan antanut myös ymmärtää, että lähes kokonaan naisista koostunut poikakodin henkilökunta ei antanut aikuisiän kynnyksellä olevien nuorten miesten olla muutenkaan rauhassa. Tämän vannoutunut poikamies Esko tuo ilmi karskein, painokelvottomin sanakääntein.
Poikakodin käytäntöjä ei ole koskaan jälkikäteen selvitetty, ei myöskään myötämielistä sanaa tuosta ajasta kenellekään kasvatuslaitokseen joutuneelle sanottu.
– Poikia kuoli tuona aikana useita. Olosuhteet olivat ala-arvoiset.
Esko Oksasen vapaus koitti täysi-ikäisyyden myötä.
– Tulin Lammille rengiksi, mutta silloinkin kohdeltiin niin huonosti, että hankkiuduin takaisin tänne sukulaisten torppaan. Myöhemmin sain hankittua torpan omakseni, mutta nyt viranomaiset sen ilmeisesti vievät.
Piinalle ei näy päätöstä.

Samassa kamarissa

Esko Oksanen koti on 1850 -luvulla rakennetussa hirsitalossa. Ymmärrettävästi osa hirsikerroista jo kumartaa pelkästä kunnioituksesta talon ikää kohtaan.
Esko asustaa talon toista päätyä; huone on yhdistetty olohuone, makuuhuone ja keittiö. Toinen pääty on nyt varastona.
Mukavuudet on pikaisesti lueteltu – niitä kun ei ole.
Pesutilojen virkaa toimittaa pihapiirissä sijaitseva ikiaikainen savusauna. Pesuvedet miehelle itselleen ja pyykeille Oksanen lämmittää pihamaan tynnyrissä.
Ei ihme, jos sairaalahenkilökunta pyöritteli aivan äskettäin päätään, kun kahden ison leikkauksen jälkeen leikkaushaavoja olisi pitänyt suihkuttaa päivittäin useampaan kertaan. Savusaunassa ilman vesiliittymää?
Torpassa ei ole sähköä. Tv saa virtaa bensalla toimivasta aggregaatista. Muita sähkölaitteita ei löydy.
Keittiön virkaa hoitaa pöydän kulmalla pinttymään päässyt kaasuliesi.
Vesi ei tule eikä mene ilman ihmisvoimaa. Juoma- ja ruokavesi pitää ostaa kaupasta, kun kaivovesi on juotavaksi kelpaamatonta. Likavedet kannetaan sangolla pihalle.
Lämmityksestä vastaa huoneen nurkkaan muurattu uuni. Se on saman ikäinen kuin itse talo, siis 1850-luvulta. Termostaatti on halkovajan sisälmyksissä – puita joko on tai ei ole.
Vuosisatojen aikana sisään tupsahtaneet nokisavut heijastuvat seiniltä. Muuten seiniltä löytyy työkaluja, julisteita, ruokailuvälineitä, lehtileikkeitä, kalentereita. Jokaisella tavaralla on paikkansa, joiden tärkeysjärjestyksen tietää vain talon isäntä.
Sänky on uunin vieressä yhdellä seinustalla. Siitä löytyy sijaa niin isännälle, koiralle kuin kahdelle kissalle.
Esko Oksasella on rakas koti. Vielä.

Menoinfo