Jutut Eteläinen

Arjo Kokkola kiertää keikoilla Ellinooran äänimiehenä – Hevosharrastus toi perheen pikkukylään Hauholle

Arjo Kokkolan perhe on viihtynyt Eteläisissä mainiosti. Sara-tytär käy kyläkoulun kuudetta luokkaa. Kuva: Lea Karmala

Paikallisen saluunaravintolan yrittäjä Arjo Kokkola muutti Eteläisiin Helsingistä muutama vuosi sitten. Päätös syntyi, kun hänen vaimonsa oli löytänyt kylältä sopivan kokoisen tilan omille hevosilleen.

– Tallipaikat Helsingissä ovat kalliita, ja ajattelimme myös, että lasten on ehkä parempi kasvaa maalla, hän kertoo.

 

Kokkolalle muutto ”välietappiin” Hauholle sopi hyvin, koska hän teki töitä sekä Helsingissä että Jyväskylässä. Siihen aikaan hän oli äänentoistohommissa Anna Abreun yhtyeessä. Alalla hän on ollut yrittäjänä vuodesta 1998 lähtien. Vuosina 2005–2015 keikkoja hänelle kertyi yhteensä noin tuhat eli sata vuodessa.

– Poltin itseni ikään kuin loppuun. Halusin terapiana tehdä jotain muuta ja perustin Eteläisiin ravintola Barbaarin. Ajattelin asettua paikoilleni ja vaihtaa alaa, mutta siinä meni ehkä vain vuosi, kun huomasin, että jalka vie takaisin keikoille. Kun hyvä tuttava soitti ja kysyi, kiinnostaisiko produktio Ellinooran bändissä, lupasin mennä mukaan kevääksi ja kesäksi. Nyt ollaan yli kolme vuotta taas kierretty Suomea, hän nauraa.

Barbaarista Kokkola luopui, koska se henkilöityi vahvasti häneen. Uusitussa Paikallisessa hän on kuitenkin silloin tällöin läsnä seriffinä, mihin häntä velvoittaa asiakkaalta saatu sheriffipinssi rinnassa.

 

Kokkola on alun perin kotoisin Siilinjärveltä, ja nuoruutensa hän vietti Jyväskylässä. Sieltä matka jatkui Helsinkiin, mistä löytyi avovaimo. Lapsia on siunaantunut kolme. Heistä vanhin, Sara, käy Eteläisten koulun kuudetta luokkaa, Simo on kolmannella luokalla, ja Severi menee syksyllä eskariin.

– Olemme viihtyneet Eteläisissä hyvin. Kylä tuntuu jo kodilta, vaikka alkuun olikin vähän vaikea tutustua ihmisiin. Sen jälkeen kun avasin ravintolan ja kioskin sen naapuriin, olen tuntenut oloni ihan tervetulleeksi. Ihmiset ovat sanoneet, että kylällä tarvitaan palveluja, ja sen eteen olen yrittänyt tehdä kaikkeni.

 

Eteläisten kyläkoulua Kokkola kehuu mukavaksi, ja päiväkotikin on kivasti ihan naapurissa. Paikallisia asukkaita hän toivoo saavansa entistä enemmän liikkeelle ja käyttämään oman kylän palveluita. Hän lupaa pitää kaikki saluunansa tapahtumat pääsymaksuttomina, ainakin niin kauan kun kaikki mahtuvat hyvin sisälle.

Kesäksi ravintola laajenee terassille ja ehkä jälleen myös pihamaalle, missä pidettiin pari vuotta sitten terassikauden päättäjäiset. Ellinooraa, Arttu Wiskaria ja Kari Vepsää oli tuolloin kahden päivän aikana kuuntelemassa noin 800 ihmistä.

– Niin kauan, kun vaan takalisto kestää, haluan tarjota ihmisille elävää musiikkia ja matalan kynnyksen, Kokkola lupaa.

Menoinfo