Jutut Hämeenlinna

Euro Klubi avataan yhdeksi illaksi

Arjaliisa Arra (vas.) keksi ajatuksen nostalgisesta illasta ja Karoliina Mäki-Kuutti lähti innolla mukaan toteutukseen.
1990-luvun alun bilemestaa muistellaan aikakauden hengessä.

Torin alalaidassa 1991 avattu Euro Klubi oli muutaman vuoden ajan yksi Hämeenlinnan vauhdikkaimpia ja suosituimpia illanviettopaikkoja. Veikko Lindholmin perustaman disco-yökerhon tunnelmia ja muistoja palautetaan mieliin Bar Skogsterissa perjantaina 21. syyskuuta.

Idean takana on Häme-Matkojen yrittäjä Arjaliisa Arra, joka työskenteli Euro Klubilla sen avajaisista lähtien.

– Olin tehnyt Tampereella töitä hotelleissa sekä ravintoloissa ja tutustunut Ari Hujaseen, joka oli lähdössä Hämeenlinnaan vetämään Euro Klubia, Arra muistelee.

– Hän halusi tiimiinsä tuttuja työntekijöitä ja houkutteli minut mukaan Euro Klubille, jossa loppujen lopuksi olin ravintolapäällikkönä.

Kaupungissa alkuun kummasteltiin Tampereen suunnalta saapunutta hanketta, mutta ravintolasta tuli nopeasti suosittu.

– Euro Klubi oli oikein kunnon bilepaikka. Ylhäällä oli ruokaravintola ja keskikerroksessa soittivat bändit. Meillä oli myös hyvät tiskijukat. Kikka oli kova sana, hänen keikallaan jonoa oli Reskalla saakka, Arra kertoo.

– Meillä oli tiivis työyhteisö, joka vietti vapaa-aikaakin yhdessä, Henkilökunta keksi ihan älytöntä ohjelmaa, kerran esitimme Leningrad Cowboyseja ja hommasimme asianmukaiset puvut, sokeroimme tukkamme ja saimme kuoronkin mukaan. Porukka laittoi todella itsensä peliin.

Vanhoja työtovereitaan tavatessaan Arra alkoi kehitellä ideaa Euro Klubin avaamisesta yhdeksi illaksi. Luonteva yhteistyökumppani oli tietenkin Cafe Bar Skogster ja Veikko Lindholmin tytär Karoliina Mäki-Kuutti, joka otti Euro Klubilla ensimmäisiä askeleitaan ravintola-alan töissä.

– Olin siellä päiväsaikaan harjoittelijana. Juttelin ihan äskettäin yhden sen ajan konkarin kanssa, joka muisteli, että paikka oli täynnä jo iltayhdeksältä, Mäki-Kuutti sanoo.

– Euro Klubi tuntuu olevan ihmisillä hyvin muistissa. Perustimme tätä yhtä iltaa varten Facebook-ryhmän, jossa on ollut paljon innostusta ja kommentteja.

Skogster Goes Euro Klubi -illan aikana ravintolassa on hommissa ainakin kymmenkunta entisaikojen työntekijää. Tuttu kasvoja on myös vieraiden joukossa. Drinkkilista on tietenkin 1990-luvun alusta, joten tarjolla on Ville Vallatonta ja muita aikakauden suosikkijuomia . DJ:n levylautasella pyörivät ysärihitit ja Mental Penalty -yhtyeestä tuttu Kaitsu & Lissu Duo heittävät muutaman biisin akustisesti.

– On todella mukavaa palata hetkeksi noihin aikoihin ja tunnelmiin, Arra tuumaa.

– Euro Klubin perustamisesta tulee ensi viikon perjantaina kuluneeksi päivää vaille 27 vuotta.

Euro Klubi pe 21.9. klo 22 alkaen Bar Skogsterissa.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31