Jutut

Hämptonissa puhutaan: Tuliko Matti Apusesta teatterikriisin syntipukki?

Matti Apunen on ollut tapetilla. Kuva Matti Rajala. Kuva: Matti Rajala
Matti Apunen on ollut tapetilla. Kuva Matti Rajala. Kuva: Matti Rajala

Teatterikeskustelu on rönsyillyt tällä viikolla runsaana Facebookissa. Monissa kommenteissa selvitysmieheksi kutsuttu Matti Apunen on saanut lokaa niskaansa.

Petteri Sihvosen mukaan oli historiallinen munaus pyytää selvitys Apuselta, jota pahempi vaihtoehto olisi ainoastaan ollut Björn Wahlroos. ”Kun Apuselta tilaa, tietää mitä Apuselta saa. Jos raportin olisi tilannut Juha Hurmeelta, se olisi aivan erilainen”, Sihvonen kirjoittaa.

Entinen teatterinjohtaja Snoopi Siren pitää epäreiluna keskustelussa esiintynyttä demonisointia, ikään kuin olisi valtava tarve löytää syntipukki koko problematiikkaan. Siren muistuttaa, ettei Apunen ole osallistunut mihinkään päätöksentekoon asiassa. ”Olkoonkin Apunen uusliberalisti, mutta talouden ja osakeyhtiön tulevaisuuden näkökulmasta laadittuna selvitys on minusta validi. Siinä on monia, kenties ikäviäkin huomioita, joita ennen ei ole sanottu ääneen”, Siren pohdiskelee.

 

Teatterissa työskentelevä Harri Kuittinen ihmettelee, ettei rakenteellista muutosta ja tuotantotaloa ole määritelty mitenkään: ”Tehdyissä päätöksissä ei ole otettu millään tavalla huomioon sitä, mitkä vaikutukset tällaisilla ilmaan heitetyillä termeillä on oman työpaikkansa puolesta pelkääville 35 työntekijälle. Kaupunginhallitushan nimenomaan halusi rakenteellisten muutosten parantavan teatterin henkistä ilmapiiriä, mutta sen voin taata, että tietämättömyys ei paranna löysässä hirressä roikkuvia ihmisiä yhtään.”

Kaikki kaatuukin nyt uuden muutosjohtajan niskaan. Ehdokkaita haastatellaan tulevalla viikolla. Polemiikki jatkuu.

Menoinfo