Jutut Hattula

Hattulassa jälleen yhteislaulua

Markku Huumarsalon ohjelmistoon kuuluu iskelmiä, laulelmia sekä vanhempaa kevyttä musiikkia.

Keväällä järjestetyt Yhteislauluillat Hattulan kirjaston Jaakonsalissa saavat syksyllä jatkoa. Luvassa on kolme Yhteislaulutilaisuutta, jotka järjestetään tiistaisin 18.9., 16.10. ja 13.11. kello 18–19.

Syyskuun tilaisuuden vetää Arja Kartano, lokakuussa puikkoihin astuu Markku Huumarsalo ja marraskuun tilaisuudessa on mukana Hattulan Pyhän Ristin kuoro johtajanaan Ari Lehtonen.

Yhteislaulutilaisuuksien järjestäminen on lähtenyt puhtaasti asiakkaiden toiveista. Monet tykkäävät laulaa, mutta tilaisuuksia yhdessä laulamiseen ei välttämättä kovin usein ole. Hattulan yhteislauluillat ovat matalan kynnyksen tapahtumia, joihin uskaltaa tulla mukaan ihan kuka tahansa laulutaitoon katsomatta. Ohjelmisto koostuu tämän syksyn tapahtumissa erityisesti vanhemmasta iskelmästä, kansakoululauluista, laulelmista, maakuntalauluista, hengellisistä lauluista sekä syksyisistä kappaleista.

Laulutoiveita otetaan vastaan noin pari viikkoa ennen tilaisuutta Hattulan kirjastossa sekä sähköpostissa hattulan.kirjasto@hattula.fi, puhelimitse: 050 509 0335 tai Hattulan kirjaston Facebook-sivulla, ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.

Yhteislauluilta ti 18.9. klo 18 Hattulan kirjastossa (Kauppatie 3, Parola)

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31