Jutut

Hei anteeksi, pudotitte jotain!

Iiro-Pekka Airola

Sen Suomen toisen Sibelius-kaupungin, Järvenpään, kaupunginjohtaja Olli Naukkarinen teki ihmiskokeen. Tulos oli kiinnostava.

”Olen tässä kahden viime viikon aikana sanonut seitsemälle roskia Rantapuistoon tai asematunneliin pudottaneelle: Anteeksi, teiltä putosi tämä, sopiiko että vien sen roskakoriin? Viidelle se sopi, kaksi halusi viedä itse”, Naukkarinen kirjoitti sosiaalisessa mediassa viime viikonloppuna.

Mieleen tuli muutaman vuoden takaisen työkaverini, entisen poliisin, kertomus omasta toiminnastaan. Jos edellä kävellyt pudotti kadulle roska, hän poimi sen ja riensi kulkijan perään: ”Anteeksi, pudotitteko jotain?”

 

Kaupunginjohtajan ja ex-kollegani logiikka on siis sama: myönteisellä tavalla ihmiselle annetaan ymmärtää hänen tehneen väärin. Joku voisi sanoa, että hänet nolataan, mutta sekin tehdään hyväntahtoisesti.

Se on sitten tietysti kokonaan eri asia, jääkö toimintamalli pysyväksi. Ehkä ainakin järvenpääläiset alkavat pelätä kaupunginjohtajansa tarkkaa vainua ja etsivät jatkossa lähimmän roskiksen.

Tämä on siisti juttu, sillä tuskin kukaan viihtyy roskaisissa paikoissa.

 

Elokuun lopulla Suomessa pidettiin siivouspäivää, jonka varsinainen pihvi – nimestään huolimatta – taitaa olla käytettyjen vaatteiden ja muiden kierrättäminen kirpputoreilla.

Tänä vuonna sen kylkeen oman lukunsa toi kuitenkin eritoten Ruotsista Suomeen rantautunut plogging, sananmukaisesti roskien keräämisen ja lenkkeilyn yhdistävä liikuntamuoto.

Se taitaa nykyään olla muodikkaampi kuin vuosituhannen alussa startannut roska päivässä -liike.

Se taas on siitä vinkeä ”organisaatio”, että siihen voi liittyä meistä jokainen jo tänään. Henkilötietoja ei kysellä ja jäsenmaksulaskuja ei lähetellä.

 

Roskaamisesta voidaan myös sakottaa. Harva tätä muistaa, eikä ihme. Vuosina 2006–2011 poliisi antoi vuosittain roskaamisesta noin 250 sakkoa, ja tuskin tuo luku on siitä kauheasti noussut nykypäivinäkään.

Määrä on siis pieni, käytännössä olematon: alle sakko päivässä.

Tilanne taida korjautuakaan. En ole kuullut, että roskaamista valvovat peltipoliisit olisivat hankintalistalla.

Ehkä me tarvitsemme vain lisää ollinaukkarisia?

Jos jokainen olisikin oman elämänsä kaupunginjohtaja ja huomauttaisi rohkeasti mutta ystävällisesti, mikäli näkee kanssaihmisen kädestä kadulle tai puistoon karkaavan roskan.

Samalla tulee hoidettua luontevasti myös se small talk, minkä puutteesta meitä suomalaisia niin usein roimitaan.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31