Jutut

Hercule Poirot Hämeenlinnaan

Hercule Poirot, tuo viiksekäs belgialainen salapoliisi on kaikille kirjallisuuden ja elokuvien ystäville tuttu hahmo. Mestaridekkaristi Agatha Christien luoma hahmo astelee Hämeenlinnan Teatterin näyttämölle ensi syksynä, kun ohjaaja-näyttelijä Hannu Huuskan Lontoosta löytämä näytelmäkäsikirjoitus Kahvi mustana saa ensi-iltansa. Hannu Huuska on itse Poirot.

– Itse odotan tätä roolia ja näytelmää todella innokkaasti. On näyttelijän unelma, kun pääsee mukaan täynnä ristiriitoja sisältävään esitykseen, Huuska sanoo.

Hän itse löysi käsikirjoituksen Lontoosta, kun etsi uutta aihetta Suomessa esitettäväksi. Kahvi mustana on harvoja Christien suoraan näytelmäksi kirjoitettuja teoksia.

1930 kirjoitettu näytelmä kertoo varastetusta atomipommin kaavasta, mutta taustalla on tietysti muutakin. Kartanomiljööseen sijoittuvassa näytelmässä on tietysti mukana myös murha.

– Näyttelijätkään eivät tiedä vielä harjoitusten alkuvaiheessa, kuka on murhaaja. Mielenkiintoista, Huuska hymyilee Olka Horilan tulevasta ohjaustyöstä.

Poirot ´n ikiaikaisen kapteeni Hastingsin rooliin astuu hämeenlinnalaisille hyvinkin tuttu Ilkka Heiskanen. Hämeenlinnalaistaustainen Tatu Siivonen esittää tohtori Carellia.

Tahtien sota on syksyn toinen Hämeenlinnan Teatterin ensi-iltaesitys, vieläpä kantaesitys. Tahtien sota on Riku Suokkaan ja Heikki Syrjän kirjoittama musiikkikomedia on kertomus vuodelta 1995, kun Suomessa hallitsi Seinäjoen Tangomafia, pop- ja rock-musiikki oli kielletty, samoin virret. Eikä Suomi ollut edes EU:n jäsen.

– Näytelmä on parodia maailmalla kerrottavista yhteneväisistä sankaritarinoista, tai oikeastaan se satiiria. Tätä kehiteltiin pari vuotta ja Hämeenlinna sen nappasi. Sen lupaan, että ainakin hauska se on, musiikillinen lopputulos on hieman arvoitus, Suokas sanoo. Hän lupaa reippaasti verbaaliakrobatiaa.

Päärooleissa nähdään Sami Hintsanen, Mikko Töyssy ja Katariina Kuisma.

– Tässä on sellaista duracell-meininkiä, vauhtia riittää, Hintsanen ja Töyssi vakuuttavat jo harjoitussession alkumetreillä.

– Vastakkainasettelu on ihmiselossa jokapäiväistä. Tässä se esitetään musiikin ja huumorin keinoin, Kuisma pohtii.

Sami Hintsanen arvelee, että hauskuuden ohella hieman vakavampana yksityiskohtana kotiin viemiseksi voi jäädä ajatus siitä, toisella tavalla ajattelevatkin voi hyväksyä.

Kantaesitys on 1.9.

Lokakuusta lähtien jatkaa 3.5. ensi-iltansa saava koko perheen esitys Viiru muuttaa, joka pohjautuu Sven Nordqvistin samannimiseen kirjaan.

Ingmar Bergmanin avioliittodraama Kohtauksia eräästä avioliitosta saa edelleen lisäesityksiä 23.8. alkaen.

Vierailuesityksiin mahtuu niin komediaa, konserttia kuin antiikin Kreikan draamaa.

Stand up -parisuhdekomedia Mars vs. Venus?, jossa tosielämässäkin pariskuntana elelevä Riku Suokas ja Johanna Tohni pohtivat naisten ja miesten erilaisuutta.

Lisää saikkua, kiitos! saapuu toistamiseen vierailulle. Lavalla ovat SOTE-uudistuksen pyörteissä Mikko Kivinen, Ville Keskinen ja Kalle Pylvänäinen.

Teatterikorkeakoulun ja Vapaan teatterin yhteistuotanto Oresteia on antiikin Kreikan ainoa kokonaisena säilynyt näytelmätrilogia tuhoon tuomituista suvuista, oikeusvaltion synnystä ja demokratian valitsemisesta.

Menköön vaan! on näyttelijä Markku Toikan 40-vuotistaiteilijajuhlakonsertti, jossa katsotaan hetki taaksepäin ja muistellaan, mihin kaikkiin sekopäisiin juttuihin sitä on vuosien varrella ryhtynyt.

Ikivihreät ja rillumareit heräävät henkiin sodanjälkeisen ajan voimakaksikon Reino Helismaan ja Toivo Kärjen juhlakonsertissa Unta ja totta.

Hämeenlinnan Seudun invalidien järjestämässä konsertissa Kauneimmat joululaulut kuullaan Tapani Kansan esittämänä.

Asiasanat

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31