Jutut

Ilkkalasta tutkintapyyntö, kh:n luottamus puntariin

Hämeenlinnan kaupunki todennäköisesti jättää poliisille tutkintapyynnön perussuomalaisia edustavan Kari Ilkkalan toiminnasta kaupunginhallituksen jäsenenä. Kari Ilkkala on myös kaupunginvaltuuston jäsen.

Samalla koko kaupunginhallituksen asema tulee tarkasteluun. Kaupunginhallituksen luottamuksesta päättää kaupunginvaltuusto. Valtuusto saanee kh:n luottamuskysymyksen pohdittavaksi helmikuun kokoukseen.

Kari Ilkkalan toiminta tuli tarkastelun kohteeksi, kun hämeenlinnalainen eläkeläinen, freelancervalokuvaaja Markku Wiik toimitti kaupungin johdolle kirjallisen todistajanlausunnon, jossa hän kertoo Kari Ilkkalan olleen tietovuotajan Sambiaan syksyn 2014 Sunny Car Centerin rahoitusneuvottelujen yhteydessä.

Todistajalausunto on kokonaisuudessaan viereisessä kuvassa.

LAUSUNNOSSAAN Wiik kertoo, että Ilkkalan itsensä mukaan hänen ainoa kunnallispoliittinen tavoite on saada kaupungin nykyiset luottamus- ja virkamiesjohtajat pois paikoiltaan.

– Kiistän ehdottomasti moiset väitteet. En lainkaan ymmärrä Wiikin toiminnan motiiveja ja mistä nämä väitteet oikein tulevat, Kari Ilkkala totesi Kaupunkiuutisille tiistaina kuultuaan todistajanlausunnosta.

Kari Ilkkala sanoo toivovansa, ettei kirjallisella lausunnolla ole vaikutusta kaupunginhallituksen ja -valtuuston työskentelyyn.

– Minun täytyy perehtyä asiaan rauhassa ja katsoa sitten mihin toimenpiteisiin on syytä ryhtyä, Ilkkala totesi.

SCC:N RAHOITUSNEUVOTTELUJA käytiin luottamuksellisesti kaupunginhallituksessa vuonna 2014. Keskusteluja ei lain mukaan saanut kertoa ulkopuolisille. Tiedot levisivät kuitenkin Sambian kautta suomalaisiin tiedotusvälineisiin.

Kaupunginhallitukseen tullee ensi maanantaina esitys tilapäisen toimikunnan asettamisesta selvittämään kaupunginhallituksen luottamusta.

Tarvittaessa valtuusto joutuu valitsemaan kaupunginhallituksen jäsenet uudelleen maaliskuun kokouksessa, jos valtuutetut erottavat nykyisen kaupunginhallituksen luottamuspulan vuoksi.

VASTAAVAA luottamuspulasta johtuvaa tapahtumaketjua ei Hämeenlinnan kaupungin lähihistoriasta löydy. Valtakunnallisesti vastaavia tilanteita on sattunut harvakseltaan.

– Kun tällainen dokumentti on meille toimitettu, niin asia etenee väistämättä prosessiin. Se kuuluu virkavastuulla kaupunginjohtajan tehtäviin, kaupunginjohtaja Timo Kenakkala toteaa.

Hän toteaa myös koko kaupunginhallituksen aseman joutuvan kuntalain mukaisesti tarkasteluun.

– Asia on saatava pikaisesti eteenpäin. Todennäköisesti tämä on jo ensi maanantaina kh:n asialistalla, Kenakkala toteaa.

Hämeenlinnalaisen epäluottamuksen ilmapiirin hän sanoo hieman yllättäneen, kun hän tuli reilut kaksi vuotta sitten kaupunginjohtajaksi.

– Työskentely tällaisessa ilmapiirissä on kaikille virkamiehille hyvin haastavaa. Se myös työllistää normaalin työnteon päälle. Meillä on luotu kirjalliset pelisäännöt luottamuksellisen ilmapiirin luomiseksi, mutta eihän ne oikein ole pitäneet, Kenakkala muotoilee diplomaattisesti.

KAUPUNGINHALLITUKSEN puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) sanoo olleensa suorastaan järkyttynyt, kun todistajalausunto tuli hänelle maanantaina eteen.

– Olen hyvin vihainen kaupunkilaisten puolesta.

Sari Raution mielestä nyt tulee todistetuksi kaksinkertaisesti se, mistä kaikkia muita johtavia poliitikkoja ja virkamiehiä on tähän saakka syytetty – kaksinaamaisuudesta.

– Kaksinaamaisia ovatkin syytteitä esittäneet.

–Tilanne on käsittämätön. On suorastaan härskiä toimia noin. Koska kyseessä on suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys, teko vain pahenee.

– Tällaisen toiminnan vaurioita Hämeenlinnan kaupungille ei pysty millään mittaamaan. Kärsijöinä ovat kaikki hämeenlinnalaiset. Kuntalaisille tämä kallis pieti, kukaan ei pysty hintalappua edes kuvittelemaan. Meillä on kädet täynnä ihan oikeita töitä. 

KOVIMMASSA tulituksessa julkisuudessa ollut kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) sanoo todistajanlausunnosta löytyvän vahvistukseen aikaisemmille tiedoilleen.

– Ilkkala sotki aikoinaan SCC:n rahoitusmiljoonat omissa papereissaan. Kuinka ollakaan, nämä väärät tiedot löytyivät myös vuodetuista tiedoista. Siinä se, Kiemunki sanoo.

Hänen mielestään Ilkkala paljastui nyt taitavaksi manipuloijaksi, joka esittää julkisuuteen yhtä, mutta tekee käytännössä toisin.

– Toivottavasti Hämeenlinnassa loppuu nyt valheessa eläminen.

 

”Ulostulo on pitkän pohdinnan tulos”

”Yhteinen etu on unohdettu parjaamiskampanjassa.”

Hämeenlinnan kaupungin reagointi sai alkunsa nykyisin eläkkeelle olevan freelancervalokuvaaja Markku Wiikin kaupungin johdolle toimittamasta avoimesta todistajalausunnosta. Kirjallisessa lausunnossaan Wiik kertoo Kari Ilkkalan olleen taannoisen Sunny Car Centerin rahoitussotkuihin liittyvän tietovuodon takana.
– Tämä on pitkän pohdinnan tulos. Voin suorastaan pahoin, kun tiedän mitä kulisseissa viime vuosina on tapahtunut, Wiik sanoo kaupungin johdolle toimittamastaan todistajalausunnosta.
– Tarvittaessa olen valmis kertomaan faktat vaikka leivättömän pöydän ääressä. Joka sana tuossa kirjeessä on totta, Wiik vakuuttaa Kaupunkiuutisille.

SAMBIAAN vuodetut tiedot olivat luottamuksellisia ja vain kaupunginhallituksen kokouksiin osallistuvien tiedossa.
– Nykyisellä politikoinnilla ei ajeta yhteistä etua, vaan parjataan muutamia yksittäisiä ihmisiä, Wiik toteaa kantanaan.
MARKKU WIIK toteaa kirjallisessa todistajalausunnossaan, että Ilkkala kertoi tietovuodon taustat hänelle kasvokkain käydyssä kahdenkeskisessä keskustelussa. Wiik sanoo omistavansa myös valokuvan tekstiviestistä, jossa Ilkkala kertoo olevansa yhteydessä Sambiaan.
Markku Wiikin mukaan Kari Ilkkalan tavoitteena oli saada mahdollisimman paljon eripuraa SCC:n ympärille.
– Samalla tavoitteena oli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemungin (sd.) sekä SCC:n toimitusjohtaja Markku Ritaluoman mustamaalaaminen ja heidän toimiensa kaikkinainen kyseenalaistaminen.

KARI ILKKALA on Hämeenlinnan perussuomalaisten johtavia kunnallispoliitikkoja. Hän on myös maakunnallisissa luottamustehtävissä. Ilkkala oli myös ehdokkaana edellisissä edustakuntavaaleissa.
Kari Ilkkala on vahva tekijä myös Pro Hämeenlinna -koalitiossa, johon perussuomalaisten ohella kuuluvat keskustan, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien hämeenlinnalaiset kunnallispoliitikot.
– Kaiken paskan kaataminen yhden tai kahden henkilön kannettavaksi ei ole oikein, Markku Wiik sanoo.

SAMALLA Wiik huomauttaa, ettei Ilkkala ole ainoa tässä projektissa aktiivisesti töitä tekevä kunnallispoliitikko.
– Kyse on kaikkinensa laajemmasta asiasta ja useamman ihmisen projektista. Ilkkala on sanonut minulle suoraan, että poliittisen toiminnan yhtenä päätavoitteena on muutamien johtavien kunnallispoliitikkojen savustaminen ulos kaupungin päättävistä elimistä. Savustettaviin kuuluu myös virkamiesjohto.
– Mielestäni on täysin väärin kaikkia kaupunkilaisia kohtaan, että politikointi keskittyy henkilöjahtiin, ilmeisesti kiusantekoon ja jonkinlaiseen kostoon, ei meidän kaupunkilaisten yhteisten asioiden hoitamiseen, Wiik perustelee kunnallispolitiikassa ainutlaatuista ulostuloaan.

WIIKIN MUKAAN savustettavien listalla ovat ainakin kaupunginjohtajat Timo Kenakkala, Juha Isosuo, tilaajajohtaja Päivi Saloranta sekä luottamushenkilöistä Iisakki Kiemunki, Sari Rautio ja Tapio Vekka. Vekka jo luopui merkittävistä tehtävistä.
– Mustamaalatuille ajojahti aiheuttaa suhteettoman suuria vaikeuksia. Syytettyjen penkille joutuneista on syntynyt minun mielestäni julkisuudessa aivan vääränlainen kuva. Tähän saakka olen päässyt keskustelemaan luottamuksellisesti kaikkien ryhmien edustajien kanssa. Käsitykseni mukaan vain harva poliitikoistakaan ymmärtää, millaista hallaa koko kaupunkia koskeva mustamaalaamishanke on jo aiheuttanut, freelancervalokuvaajana pitkän uran tehnyt Wiik purkaa yllättävän ulostulonsa taustoja.
Hän myöntää, että julkistaa nyt luottamuksellisesti hänelle kerrottuja tietoja, mutta ei voi yhteisen edun nimissä pitää enää niitä omana tietonaan.

 

Salassa pidettävä tieto kulki Sambian kautta

Todistajalausunnossa kerrottu Kari Ilkkalan tietovuoto liittyy tapahtumasarjaan, joka kärjistyi Sambiassa julkaistuun, lopulta virheelliseksi osoittautuneeseen uutiseen.
Tapahtumasarja sattui vuoden 2014 syyskesällä. Asia eteni kunnianloukkausväitteiden vuoksi aina poliisin esitutkintaan saakka, mutta syytteitä ei nostettu. Tutkintapyynnön tekivät tuolloin perussuomalaisten kunnanvaltuutetut Lulu Ranne ja Ismo Soukola.

SUNNY CAR CENTERIN monipolvisesti kehittyneiden rahoitusratkaisujen yksi vaihe oli, kun toimitusjohtaja Markku Ritaluoma selvitti yrityksen rahoitusjärjestelyjä kaupunginhallitukselle vuonna 2014. Kaupunginhallituksen pöydän ääressä istuneilla oli asiasta salassapitovelvollisuus.
Markku Ritaluoma maksoi vyyhdin aikana yli 300 000 euroa Afrikkaan, josta vastapainoksi piti saada lopullinen rahoitus autokeskushankkeelle. Kyse piti olla yli 26 miljoonan euron arvoisesta sijoituksesta. Matkalla Afrikkaan vuodetun tiedon miljoonamääräkin muuttui.

SAMBIASSA JULKAISTIIN melkein heti kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen lehtijuttu, jossa kerrottiin rahalähetyksen pysähtyneen viranomaisten määräyksestä matkalle. Tieto Sambiassa julkaistusta jutusta levisi erittäin nopeasti myös Suomeen. Myöhemmin uutinen osoittautui uutisankaksi.
Tämän kaupunginhallituksen tietovuodon jälkeen toimitusjohtaja Ritaluoma syytti perussuomalaisten valtuutettuja Lulu Rannetta ja Ismo Soukolaa tietovuodosta. Valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki kertoi Ritaluoman epäilyistä eteenpäin. Ranne ja Soukola tekivät poliisille tutkintapyynnön kunnianloukkauksesta Ritaluomaa ja Kiemunkia vastaan. Asia ei lopulta ylittänyt syyttämiskynnystä.
– Alun perinkin kaikki väitteet ja lausumat, myös Iisakki Kiemungin, ovat perustuneet valheeseen. Minkäänlaisia asiakirjoja mistään vuodosta ei ole olemassa, eikä mitään vuotoa ole tapahtunut, perussuomalaisten Lulu Ranne sanoi Hämeen Sanomien haastattelussa vuoden 2014 syksyllä tapahtumien vyöryessä eteenpäin.
– On helpottavaa, että asiasta saadaan totuus julki. Tämä on ollut elämäni pisin viikko, Ranne sanoi Hämeen Sanomille syyskuussa 2014.
Käytännössä Ritaluoma joutui ns. nigerialaishuijauksen kohteeksi. Rahat menivät eikä mitään tullut vastineeksi.

 

KOMMENTTI

Vastuu on äänestäjillä

Hämeenlinnan kunnallispolitiikassa jytisee. Kuinkas muuten. Tähän kaupunkilaiset ovat tottuneet aina Eläkeläiset kansan asialla -puolueen toimista saakka. Eripuraa, syyllistämistä, mustamaalaamista, henkilöön, ei itse politiikkaan kohdistuvaa toimintaa.
Viimeisiltä vuosilta on ainakin yksi esimerkki tähän suivaantumisesta – Tapio Vekka. Hän jätti tärkeimmät luottamustehtävät kyllästyttyään lillukanvarsiin keskittyvään politikointiin.
Vain Herra tietää, kuinka moni kaupunkilainen jättää kunnallispolitiikan kokonaan väliin tällaisen julkikuvan vuoksi. Menetämmekö asiantuntijoita kunnallispolitiikasta?
Tässä tapauksessa on selvää, että loppujen lopuksi väärillä tiedoilla ryyditetyllä vuodolla tyrmättiin lopullisesti yksi liikemiesura Suomessa. Se ura oli kyseenalainen, mutta kuitenkin. Hämeenlinnan maine meni siinä samassa.
Tietovuodoilla on tietojeni mukaan ollut suora vaikutus yritysten ja kaupungin väliseen kanssakäymiseen. Yritykset eivät halua liikesalaisuuksien kiertävän kaupunginhallituksen kautta julkisuuteen.
Tätäkö on poliittinen toiminta yhteisten asioiden ajamisessa?
Karmaisevinta on lukea some-maailman tekstejä, tätä nykyajan tiedonvälitystä. Sieltä ne vasta asiantuntijat löytyvät.
Vastuu tästä kaikesta on loppujen lopuksi meillä äänestäjillä, hämeenlinnalaisilla. Sinä ja minä olemme päättäjämme valinneet, tai jättäneet valitsematta.
Jo ennen vaaleja ehdokkaat tuovat esiin tapansa toimia. Joku voi sanoa keskittyvänsä sosiaalipolitiikkaan, joku asuntoasioihin, kolmas profiloituu liikunnan asianajajaksi, kolmas kulttuurin, neljäs kaiken vanhan kyseenalaistajaksi. Näiden tietojen perusteella annamme äänemme.
Meillä äänestäjillä on nyt suora vastuu myös siitä, että kunnan päätöksentekokyky on osin jumiutunut, huono maine on levinnyt (?) tietoisen kampanjoinnin seurauksena valtakunnallisten tiedotusvälineiden kautta ympäri Suomen, kunnallispoliittinen keskustelu on keskittynyt henkilöihin, ei asioihin.
Vastuu on siis Sinun ja minun.
Eläkeläinen Markku Wiik on muuten rohkea mies. Lähipäivät ovat hänellä yhtä haipakkaa, arvaan minä.

Katso päiväkohtaisia uutisia

tammikuu 2019
ma ti ke to pe la su
« joulu    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031