Jutut Hämeenlinna

Ojoisten kronikoitsija Wete Myllymaa nostaa esiin ylpeyden aiheita, joista Suomessa harvemmin puhutaan

Wete Myllymaa on kartoittanut omien kotikulmiensa asutushistoriaa kirjassaan Ojoinen Story.

Itsenäisyyspäivänä muistellaan perinteisesti maamme syntyvaiheita sekä talvi- ja jatkosodan tapahtumia. Wete Myllymaa haluaa kuitenkin muistuttaa, että suomalaisuuden sankaritarina on vielä paljon laajempi kertomus. Sotien seurauksena toteutui kolme ihmettä, joiden pohjalta on rakentunut Suomi, jossa elämme.

 

1. Aselepo ja rauha. Myllymaan mukaan Suomen sodanjohdon ja poliittisen hallinnon viisas tilannearvio ja ajoituksen taju mahdollistivat aselevon solmimisen. Suomi pääsi rauhanteossa neuvottelevaksi osapuoleksi sen sijaan, että edessä olisi ollut antautuminen tai vieraan vallan miehitys.

– Aselepoa haettiin juuri oikeaan aikaan, kun Neuvostoliitto halusi siirtää painopistettä Berliinin suuntaan. Suurhyökkäys oli kestetty, mutta kyllä Suomen armeijan paukut alkoivat olla lopussa. Mitä olisi tapahtunut, jos asian kanssa olisi viivytelty vaikka parikin kuukautta, sitä ei kukaan tiedä, Myllymaa pohtii.

 

Neuvostoliiton ehtona aselevolle oli suhteiden katkaiseminen Saksaan. Aselepo astui voimaan 4. syyskuuta 1944 ja välirauha allekirjoitettiin Moskovassa 19. syyskuuta.

– On syytä muistaa J.K. Paasikiven panos rauhanneuvottelijana. Siinä oli suurmies, joka ei ole saanut jälkipolvilta niin paljon arvostusta kuin ansaitsisi.

 

2. Sotakorvaukset. Välirauhansopimuksen mukaisesti Suomen oli maksettava Neuvostoliitolle kuuden vuoden aikana sotakorvauksia 300 miljoonan kultadollarin arvosta. Maksuaikaa pidennettiin vuoden 1945 lopussa kahdeksaan vuoteen ja kesällä 1948 korvausten nimellisarvo alennettiin 226,5 miljoonaan kultadollariin. Suuri osa korvauksista oli tavara- ja laitetoimituksia. Luetteloon mahtui muun muassa 535 erilaista alusta hinaajista lastilaivoihin, yli 52 000 sähkömoottoria, 1140 muuntaja-asemaa ja 30 kokonaista tehdaslaitosta.

 

Viimeinen sotakorvausjuna puksutteli Vainikkalan raja-aseman ohi 18. syyskuuta 1952. Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka suoritti sille määrätyt sotakorvaukset.

– Korvaukset olivat kooltaan karmeat ja on todellinen ihme, että niistä selvittiin. Sotakorvausteollisuuden valtuuskunnan Uolevi Raateen johdolla tehtaat pantiin pyörimään, Ruotsista saatiin raaka-aineita sekä lainaa ja amerikkalaisetkin jelppivät, Myllymaa kertoo.

– Suuri saavutus oli, kun sotateollisuus saatiin lyhyessä ajassa muunnettua siviiliteollisuudeksi, Noiden vuosien ahkeruus loi uusia osaamisen ulottuvuuksia, organisaatiokykyä ja tietotaitoa, joilla sitten ruvettiin pärjäämään kaikilla maailman markkinoilla. Niillä opeilla nyky-Suomi rakennettiin.

 

3. Uudisasuttaminen. Suomessa oli ratkottu jo talvisodan jälkeen suurten väestösiirtojen ongelmia. Kansakunnan huolto pystyttiin organisoimaan hyvin lyhyessä ajassa. Säädettiin maanhankintalaki, jonka pohjalta perustettiin asutustiloja rintamamiehille, kaatuneiden omaisille ja luovutettujen alueiden siirtoväelle.

– Ei jääty sormi suussa katselemaan, kun miljoona kansalaista oli ilman kattoa pään päällä, Myllymaa sanoo.

– Karjalan evakot, rintamamiehet ja sotahuoltoihmiset pääsivät nopeasti uuden elämän alkuun. Vasarat alkoivat paukkua, kun kaikkialla Suomessa kaavoitettiin tuhansia uudisasutusalueita tai raivattiin pienviljelystiloja sodista selvinneille. Ei pidä unohtaa myöskään Lapin sodan kodittomia, joita oli Ruotsissa evakossa noin 100 000. Heidänkin seutunsa saatiin 10 vuodessa asumiskuntoon.

Maatalousministeriön asutusasiainosaston päällikkönä oli Veikko Vennamo, joka sai rivakoilla otteillaan rakentajasukupolven kiitollisuuden osakseen.

– Vennamo painoi byrokratian suohon, mutta tuli poliittisissa piireissä vihatuksi, koska käveli kaikkien yli.

 

Myllymaa on kartoittanut oman kaupunginosansa historiaa ja kirjoittanut kirjan Ojoinen Story, joka peilaa satavuotiaan Suomen historiaa yhden asuinalueen näkökulmasta. Hänen oma perheensä alkoi rakentaa Ojoisten tyhjälle pellolle vuonna 1947, kun Veijo-poika oli 9-vuotias.

– Ensimmäisenä jouluna pellolle nousi viisi savua, mutta sen jälkeen taloja tuli joka vuosi kymmeniä. Ojoisille muuttaneista puolet oli siirtolaisia, hän muistelee.

– Meillä oli hieno opettaja, Reino Lehtonen, joka moneen kertaan painotti, että älkää vierastako siirtokarjalaisia, vaan ottakaa heidät heti kaveriksi. He eivät ole muukalaisia, vaan ihmisiä, jotka ovat menettäneet kotinsa.

 

Myllymaa sanookin, että Ojoisista kasvoi kaupunginosa, jonka tunnelmassa tuntuivat vahva yhteisöllisyys ja suvaitsevaisuus.

– Karjalaisäidit kutsuivat meitä lapsia piirakalle, kun tyttö oli saanut kympin kokeista. Siinä vaiheessa kun alkoi tulla ylioppilasjuhlia, taloissa oli jo puoli peltoa kyläilemässä.

Myllymaan mielestä uudisasutuksen sankaritarina on jäänyt liian vähälle huomiolle.

– Nyt olisi korkea aika antaa kunnon tunnustus raivaajasukupolvelle. Ojoinen ja tuhannet sen kaltaiset sotien jälkeen syntyneet alueet eri puolilla maata ovat eläviä muistomerkkejä työstä, ahkeruudesta, onnistumisen ilosta ja tulevaisuuden toivosta, joiden avulla Suomi on nostettu korkealle kansakuntien joukossa.

 

Menoinfo