Jutut Janakkala

Janan nuorille ropissut SM-mitaleita tänä kesänä

Sanni Kuparinen on ikäkautensa paras kiekonheitossa ja kolmanneksi paras kuulantyönnössä.

Janakkalan Janan yleisurheilijat ovat kesän aikana voittaneet yhteensä jo kuusi SM-mitalia. Viime viikonloppuna Sanni Kuparinen oli tuplamitalisti, sillä hän voitti Espoon Leppävaarassa 17-vuotiaiden sarjassa kiekossa kultaa ja kuulassa pronssia. Kiekossa hänen tuloksensa oli 45,88 ja kuulassa 14,46, joka on hänen ennätyksensä.

Leppävaarassa Juuso Junnila hyppäsi 17-vuotiaiden kisan pituudessa kolmanneksi tuloksella 6,61. Sulo Aalto jatkoi katkeamatonta mitalisarjaansa ja käveli 16-vuotiaiden sarjan viidellä kilometrillä hopeaa tuloksella 25.37,84.

 

Saarijärvellä kisailivat puolestaan 14–15-vuotiaat nuoret. Siellä Onni Ruokangas heitti siellä 15-vuotiaiden sarjassa keihästä 66,04 ja sijoittui hopealle. Viikkoa aikaisemmin Ilkka Alingué voitti kultaa kolmiloikassa tuloksella 15,36, kun 19–22-vuotiaat mittelivät SM-kisoissaan Laitilassa. Pituudessa hän sijoittui viidenneksi.

Valtteri Välläri hyppäsi M22-sarjan pituudessa kuudenneksi tuloksella 6,80 ja Suvi Eerikäinen N22-sarjan kahdeksanneksi tuloksella 5,65. Kolmiloikassa Eerikäinen ei saanut yhtään mitattua hyppyä.

Ella Junnila jätti kilpailun väliin varmistaakseen hyppykuntonsa Berliinin EM-kisoissa.

 

 

Janan valmennuspäällikkö Jari Kataja on erittäin tyytyväinen kahden viime viikonlopun antiin.

– Hyviä taisteluita ja venymisiä sekä tietenkin konkreettisia onnistumisia. Viisi SM-mitalia yhtenä viikonloppuna on tämänkokoiselle seuralle kova saavutus. Kiva myös huomata, että suuri osa mitalisteistamme ja pisteurheilijoistamme on läpikäynyt Janan urheilija polun. Se on osoitus siitä, että seuran järjestelmä toimii, hän kommentoi.

Nuorten SM-ottelut käydään elokuun viimeisenä viikonloppuna Oulussa, ja syyskuun toisena viikonloppuna kilpaillaan Mikkelissä viestinjuoksun suomenmestaruuksista.

 

 

 

 

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31