Jutut Hämeenlinna

Jenna Juurinen kapinoi pitkään, kunnes huomasi olevansa koukussa alusvaatebisnekseen – Siro siirtyy äidiltä tyttärelle

Jenna Juurinen vastaa alusasuliike Sirosta, mutta äiti Anne Kallio-Lehtimäki on edelleen liikkeessä töissä. Yrittäjät sanovat, että tämän kesän ehdoton hitti on kokouimapuku. Kuva: Tuulia Viitanen
Jenna Juurinen vastaa alusasuliike Sirosta, mutta äiti Anne Kallio-Lehtimäki on edelleen liikkeessä töissä. Yrittäjät sanovat, että tämän kesän ehdoton hitti on kokouimapuku. Kuva: Tuulia Viitanen

Alusasuliike Siroa 28 vuotta luotsannut yrittäjä Anne Kallio-Lehtimäki muistaa sen tarkasti. 2. tammikuuta vuonna 2017 tytär Jenna Juurinen tokaisi äidilleen tietävänsä mitä haluaa tehdä isona.

– Hän sanoi haluavansa jatkaa Siroa, Kallio-Lehtimäki sanoo ja hymyilee leveästi.

Samana vuonna Kallio-Lehtimäellä oli vauhti päällä. Hän laajensi Siron liiketiloja puolet isommaksi. Sitten tuli pommi. Yrittäjä sairastui syöpään.

Sukupolvenvaihdos tuli yhä ajankohtaisemmaksi ja Kallio-Lehtimäki ryhtyi suunnittelemaan sen toteutusta.

Nyt ohjat ovat Juurisella. Äiti on saanut viikkoihinsa monia vapaapäiviä, vaikka työskenteleekin edelleen Sirossa.

Herkkuvärejä

Alusasujen myyminen on muuttunut hurjasti 28 vuodessa.

Mayan Mehlhornin malliston bikinit ovat saaneet vaikutteita 1960- ja 1970-luvuilta. Kuva: Tuulia Viitanen
Mayan Mehlhornin malliston bikinit ovat saaneet vaikutteita 1960- ja 1970-luvuilta. Kuva: Tuulia Viitanen

Kallio-Lehtimäki pitää alaa mielenkiintoisena, kun tuotteet ja mallistot muuttuvat monta kertaa vuodessa.

– Aina tulee herkullisia uutuuksia.

Kallio-Lehtimäki tunnetaan siitä, että hän on tarjonnut asiakkailleen värikkäitä alusvaatteita. Nyt sisäänostot tekee tytär, joka jatkaa äidin viitoittamalla tiellä, mutta hieman nuorekkaammalla linjalla.

Vuosien varrella Kallio-Lehtimäki on saanut monista asiakkaista hyviä ystäviä. Alusasuliikkeessä asiakkaat ovat paljaina, joten silloin on jostain syystä myös helpompi jutella ja kertoa vaikeistakin asioista.

Asiakkaita palvellaan myös teini-iästä aina vanhuuteen asti. Se tarkoittaa sitä, että alusasuja pitää olla moneen makuun ja tarpeeseen.

Aina töissä

Jenna Juurinen teki ensimmäisen kauppansa 14-vuotiaana. Äiti oli käymässä naistenhuoneessa ja Juurinen palveli asiakkaan alusta loppuun. Kaupassa hän on ollut mukana tavalla tai toisella 8-vuotiaasta lähtien.

– Olen elänyt yrittäjyyden keskellä, joten tiedän, mitä tämä on. Töissä saa olla aina.

Nykyään kaupassa on myyjätär kolmannessa polvessa. Juurisen 6-vuotias tytär leikkii mielellään Sirossa kauppaa.

Juuriselle Siron jatkaminen ei ollut itsestään selvää.

– Lähtökohtaisesti olen kapinoinut, etten tule liikettä jatkamaan. Olen ottanut etäisyyttä, asunut muualla ja työskennellyt vieraiden palveluksessa ja toiminut toisen alan yrittäjänä. Vähitellen alusasualasta on kuitenkin muodostunut intohimo.

Juuriselle on tärkeää, että asiakkailla on oikeanlaiset alusasut. Silloin päällimmäinen vaatekin näyttää paremmalta ja istuu hyvin.

– Tärkeintä on, että naisella on hyvä olla omana itsenään.

 

Sirossa juhlitaan sukupolvenvaihdosta Midsommar-teemalla lauantaina kello 10–16. Maljat kohotetaan kello 12.

Menoinfo