Jutut

Jere Suomalainen on Jalkapalloseuran peruspilari

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran vasen laitalinkki Jere Suomalainen, 27, oli harmissaan perjantaina, kun joukkueen ansiokas taistelu Kaurialan kentällä jäi ilman palkintoa. Suomalainen on kuulunut jo kymmenisen vuotta paikallisen futiksen peruskalustoon.

HJS-päivä oli houkutellut Kaurialan otteluun messevästi 1728 katsoja, mikä on hieno yleisömäärä Kakkosen peliin.

– Harmittaa. Se oli tiukka peli, joka kääntyi yhden maalin tappioksi. Meillä oli hyvin paikkoja ja pelasimme ihan hyvin. Paljon yleisöä ja hieno tapahtuma, mutta peli kääntyi tappioksi, Suomalainen sanoi.

Sarjan kärkikastiin kuuluva Grankullan IFK ratkaisi pelin toisen jakson alussa, kun Granin kokenut Petter Meyer kurkotti ilmasta näyttävän 1-0-voittomaalin.

– Meillä oli voittoon ihan riittävästi paikkoja. Ei voi syyttää yrityksen puutteesta tai mistään muustakaan, Suomalainen sanoi.

Ennen taukoa Santeri Stenius, Suomalainen ja jakson loppuhetkillä Juuso Huhtapelto olivat kukin loistopaikoissa, mutta tulosta vaan ei tullut.

Granin Otto Pitkänen lensi suihkuun varttia ennen loppua, mutta se ei oikeastaan juurikaan helpottanut HJS:n tasoitushaaveita.

– Loppu meni säätämiseksi. Siinä ei paljon pelattu, kun olimme ylivoimalla. Emme saaneet enää ihan hirveästi paikkoja. Vastustaja pudotti ihan selvästi alas. Pääsin vetämään lopussa kerran vasurilla, Suomalainen tuumasi.

HJS:n kannalta jossittelua aiheutti Granin Valmir Seferin poistuminen vaihtoon. Hän otti pelitilanteessa varoituksen juuri ennen vaihtoa.

Seferi löntysteli johtotilanteessa etanamaisesti ulos ja tuomari antoi hänelle uuden varoituksen.

Tulkinnan mukaan tuomaristo antoi vaihdon tapahtua, kun he katsoivat, että Seferi oli jo ehtinyt ylittää sivurajan.

Jos Seferin punaiseen korttiin olisi noudatettu toista tulkintaa, HJS olisi saanut pelata pelin lopun kahden miehen ylivoimalla.

Suomalaiselle jäi HJS-päivästä muuten hyvä fiilis, kun kelikin suosi ihanteellisesti.

 

Suomalainen on ollut peruspilari tällä kaudella päävalmentaja Lauri Hakasen paletissa, sillä Suomalainen on pelannut kaikissa kahdeksassa pelissä koko 90 minuuttisen. Suomalainen on pelannut siis tasan 720 minuuttia.

– Omalta osaltani olisi voinut mennä paremminkin, mutta ihan ok on kuitenkin mennyt. Meillä on joukkueessa aika paljon nuoria jätkiä, parikymppisiä ja allekin, ryhmän kokeneeseen kaartiin kuuluva Suomalainen sanoi.

Suomalainen on tehnyt kaksi maalia tällä kaudella. Hän osui ensin vieraspelissä toukokuun puolivälissä FC Hongan/Akatemiaa vastaan. Toisen häkin Suomalainen teki kesäkuussa myös vieraspelissä FC Espoota vastaan.

– Vahvuuksiani ovat hyvä oikea jalka, pelisilmä ja maalipaikkojen luominen. Vasemmallakin kuti kyllä lähtee, mutta en ole silti molempijalkainen, Suomalainen sanoi.

– Ehkä isoin kehitettävä asia on pelissä jaksaminen ja fysiikka.

Suomalainen viihtyy mieluiten vasemmalla laidalla, vaikka hänet on välillä nähty myös piikissä.

Jeren isä Kari Suomalainen on kaupungin futisikoneita. Jere aloitti FC Hämeenlinnan maskottina jo 1990-luvun puolivälissä noin 4–5-vuotiaana.

Suomalainen on pelannut jo kymmenisen vuotta aikuisten matseja.

– Joukkueen pärjääminen on ehdottomasti ykkösjuttu. Minulla ei ole enää niin paljon omia tavoitteita. Tosissaan pitää silti treenata, sillä tällä tasolla ei muuten pärjää.

– Kakkosessa ei ole yhtään huonoja vastustajia, mutta toisaalta ei ole yhtään ylivoimaista vastustajaa. Nyt Grania ja viimeksi täällä SalPaa vastaan meillä oli tasaiset väännöt, vaikka molemmat ovat sarjan kärkiryhmiä, Suomalainen sanoi.

Suomalainen on työnjohtotehtävissä YIT:llä rakennustyömaalla Riihimäellä.

– Kyllä se vähän verottaa jalkapallosta. Töissä ollaan pitkiä päiviä ja sieltä mennään suoraan treenaamaan, Suomalainen sanoi.

Asiasanat

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31