Jutut Hämeenlinna

JHL:n lakko vie lämpimän ruuan kouluista ja päiväkodeista – tarjolla muroja ja näkkileipää, joten omat eväät kannattaa ottaa mukaan maanantaina ja tiistaina

Työtaistelutoimenpiteet vaikuttavat kaupungin palveluihin. Rengossa ja Iittalassa koulu- ja päiväkotiruokailu toimii normaalisti.

JHL:n poliittinen lakko toteutetaan maanantaista 22.10. klo 00.00 tiistaihin 23.10. klo 24 asti. Lakko koskee kaikkia lakon aikavälillä alkaneita vuoroja. JHL:n ylityö- ja vuoronvaihtokielto päättyy 21.10.2018 klo 24.00.

Lakko koskee vain työntekijöitä, ei viranhaltijoita.

Päiväkodeissa ja kouluissa se tarkoittaa ruokalistamuutoksia. Lakon toteutuessa Tekme Oy:n Kaurialan keskuskeittiön henkilökunta on lakossa maanantaina ja tiistaina. Tämä tarkoittaa muutoksia ruokatarjontaan kantakaupungin ja Tuuloksen, Lammin ja Hauhon päiväkodeissa ja kouluissa. Erityisruokavalioista voidaan tarjota gluteeniton vaihtoehto. Hämeenlinnan kaupunki toivoo, että huoltajat laittavat omia eväitä muita erityisruokavaliota noudattaville koululaisille ja päivähoidossa oleville lapsille.

Ruokalista koostuu muroista, mehukeitosta, säilykehedelmästä, näkkileivästä ja levitteestä. Vaikutukset ulottuvat mahdollisina ruokalistamuutoksina vielä keskiviikon 24.10. ruokalistaan.

Fazer Food Services Oy toimittaa ateriapalvelun normaalisti Iittalan ja Rengon kouluun ja päiväkotiin.

Ajantasaiset ruokalistat löytyvät kaupunkien ja kuntien nettisivuilta. Iittalassa ja Rengossa kouluruoka toimii normaalisti koko viikon. Näiden ruokalistat löytyvät: https://www.amica.fi/ravintolat/ravintolat-kaupungeittain/hameenlinna/iittalan-koulu/ ja https://www.amica.fi/rengonkoulu

Kirjastoissa toimitaan maanantaina ja tiistaina poikkeuksellisesti lakon vuoksi. Nummen kirjasto on avoinna vain omatoimisesti 22.–23.10.2018, Lammin kirjasto on avoinna ma 22.10.2018 klo 9–16, josta klo 9–12 itsepalvelulla ja ti 23.10.2018 klo 12–19, Tuuloksen kirjaston on kiinni 22.–23.10.2018.

Hämeenlinnan Liikuntahallien hallinnoimat Ritari-areena, Metritiski-areena sekä Jääliikuntakeskus Hakio ovat suljettuina JHL:n työtaistelutoimenpiteiden vuoksi maanantaina ja tiistaina. Muut Hämeenlinnan Liikuntahallien hallinnoimat tilat, mukaan lukien Hämeenlinnan ja Lammin uimahallit, Elenia Areena, Säästöpankki Areena ja Hämeenlinnan urheilupuiston alue, ovat avoinna normaalien aukioloaikojen mukaisesti.

Tehy ja Super ovat ilmoittaneet vuoronvaihtokiellosta, joka alkaa maanantaina 22.10.2018 ja päättyy sunnuntaina 4.11.2018 klo 23.59.

Kaupunki tiedottaa tilanteen etenemisestä kaupungin verkkopalvelun, sosiaalisen median kanavien sekä mediatiedotteiden kautta. Huoltajia tiedotetaan Daisyn ja Wilman kautta.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31