Jutut Hämeenlinna

Jussin kopla teki jygee trokareille ja skoudelle – Hämeenlinnassa asuva Karl Johan ”Jussi” Karlsson muistelee Punavuoren poikavuosiaan

Hämeenlinnassa asuva Karl Johan "Jussi" Karlsson muistelee Punavuoren poikavuosiaan. Katujen kasvatista kasvoi rikosetsivä
Karl Johan Karlsson kuvailee Rööperiä näin: "Se ei ollut vain rikollinen laitakaupunki. Siellä asui yhtä lailla onnellisia ja onnettomia ihmisiä kuin muuallakin." Kuva: Esko Tuovinen
Karl Johan Karlsson kuvailee Rööperiä näin: "Se ei ollut vain rikollinen laitakaupunki. Siellä asui yhtä lailla onnellisia ja onnettomia ihmisiä kuin muuallakin." Kuva: Esko Tuovinen

Stadin slangissa tehdä jygee tarkoittaa suomeksi jäynien ja kepposten tekemistä.

Hämeenlinnassa asuva 81-vuotias Karl Johan ”Jussi” Karlsson vietti lapsuutensa Punavuoressa, jossa kolme pojan koplan jäynien kohteena olivat niin lestin heittäjät eli pimeän viinan myyjät kuin poliisitkin.

– Joskus saimme selville, minne uudet trokarit olivat piilottaneet pullojaan kotikadullamme Kivenhakkaajankadulla. Niitä usein säilytettiin lumihangessa ympäri kaupunginosaa, ja kävimme siirtelemässä niitä ja esitimme viatonta.

Poliisia kolmikko kiusasi kyselemällä, että mistä löytyy jokin tietty (ja vaikeasti löydettävä) katu. Poliisin oli tietysti autettava.

– Kun konstaapeli oli tutkinut aikansa karttaa, niin näytimme sormella vieressä olevaa katua: ”Se on tossa, jos joku sattuu kysymään”. Ja sitten juoksimme.

– Kerran armoton konstaapeli vei niskasta kiinni pitäen Ratakadun poliisitalolle, kun olimme rikkoneet lamppuja Tähtitorninmäellä.

Reipasta menoa

Meno oli reipasta Rööperissä. Karlssonin mukaan ei kuitenkaan niin reipasta, kuin esimerkiksi elokuvissa ja kirjallisuudessa annetaan ymmärtää.

– Kyllä siellä tapahtui, mutta ei se mikään pahuuden pesä ollut. Se oli työläisten kaupunginosa, jossa jopa vanhat mammat myivät viinaa saadakseen lisätuloja.

Kaupunginosassa riitti janoisia kuten missä tahansa muuallakin. Viinakortit otettiin Suomessa käyttöön sodan loppuvaiheessa.

– En ymmärrä, miksi sitä mystifioidaan vähän samalla tavalla kuin nuuskan myyntiä tänä päivänä, Karlsson sanoo.

”Sit ku sut on käännetty pari kertaa, niin sit sä oot perillä”, kuuluu vastaus kysymykseen, missä on Rööperi Aleksi Mäkelän elokuvassa Rööperi (2009).

Ikävä vanhaa Rööperiä

Poliisialokkaista oli pulaa Helsingissä 1960-luvulla.

– Kuka olisi halunnut tulla halveksituksi slurkiksi, kytäksi, skoudeksi, Karlsson nauraa.

Karlsson haki poliisialokkaaksi ja kuukautta myöhemmin hänellä oli päällään univormu.

– Olin sellainen formuun puettu baby face. Muistan kouluttajani sanat vielä: ”Jos joku vetäisee virkalakkinne silmillenne ja lähtee karkuun, ette tee mitään. Jos mies pystyy juoksemaan, ei hän silloin kovin humalassa ole”, Karlsson nauraa.

Sittemmin Karlssonista tuli kotikulmillaan toiminut rikosetsivä, jonka jälkeen hän työskenteli psykologina Sörkan keskusvankilassa, Veikkolan parantolassa ja Helsingin kaupungilla.

– Ehkä en ajautunut alamaailmaan sen vuoksi, että olin merillä, aloitin iltaoppikoulun ja näiden jälkeen heti parikymppisenä ryhdyin poliisiksi.

Karlsson muistelee nuoruutensa Rööperiä kaiholla.

– Vaikka siellä poikasena sai katsoa olkansa ylitse ja varoa kääntämästä selkää muille, niin päällimmäisenä muistona ovat tuttuus ja turvallisuus. Siellä kaikki tunsivat toisensa.

Kaupallinen yhteistyö

Näkoislehti

28.5.2020

Menoinfo