Jutut Hämeenlinna

Jyrki Häggman vastasi asukkaiden toiveisiin – Kaivattu kioski teki paluun Palokunnankadulle

Jyrki Häggman nauttii yrittäjän vapaudesta. Kuva: Heli Karttunen
Jyrki Häggman nauttii yrittäjän vapaudesta. Kuva: Heli Karttunen

– Tein tästä itselleni puuhapaikan, kioskiyrittäjäksi ryhtynyt Jyrki Häggman sanoo.

Automyynnin parissa noin 30 vuotta työskennellyt hämeenlinnalainen osti Palokunnankadulla sijaitsevan liikehuoneiston viime joulukuussa.

Samoissa tiloissa toimi R-kioski vuodesta 1974 aina 2010 asti. Uusi kioski avautui 18. maaliskuuta.

– Lähdin kokeilemaan, kun tässä lähialueella asuu paljon ikääntynyttä väestöä, joka vaikuttaa kaipaavan palveluita. Tunsin myös taloyhtiön sekä isännöitsijän hyvin ja lisäksi vaimollani on liiketila tien toisella puolella, yrittäjä kertoo.

Häggmanin kioski sijaitsee Palokunnankadun ja Rauhankadun kulmauksessa. Kuva: Heli Karttunen
Häggmanin kioski sijaitsee Palokunnankadun ja Rauhankadun kulmauksessa. Kuva: Heli Karttunen

Remontoidessaan tilaa kevättalvella Häggman yllättyi siitä, että monet asukkaat peukuttivat hänelle ikkunan takaa ohi kulkiessaan.

– Kun rakensin tätä ja valot paloivat, aika monta kertaa joku myös koputti, että ”muista, että on maitoa ja iltapäivälehti”. Kyllähän tätä oli odotettu, kun tässä ei ole palveluja lähialueella.

Kioskin tiloihin mahtuu vain rajallinen määrä tavaraa.

– En usko liittyväni mihinkään ketjuun. Haluan päättää asioista itse ja tykkään tehdä mitä haluan, ketjuja kuitenkaan väheksymättä. Kun itse tekee, voi ostaa sellaisia eri kuin haluaa ja katsoa, meneekö tuote kaupaksi.

 

Häggmanin elintarvikekioskia kutsutaan tuttavallisesti Palokunnankadun kioskiksi.

– Asiakkaita on käynyt laidasta laitaan, keskimäärin sata päivässä, ja toinen sata on niitä, jotka ovat käyneet kiittämässä siitä, että tänne on tullut palvelua ja samalla katsomassa mitä täällä on myytävänä.

Kioskin ovi käy vähän väliä. Samassa taloyhtiössä puoli vuotta asunut Reijo Järvinen pistäytyi ensimmäistä kertaa.

– Kioski on hyvä asia, ja soisin, että tässä asiakkaita kävisi, Järvinen sanoo kahvia ja viineriä nauttiessaan.

 

Myynnissä on elintarvikkeita, juomia, makeisia ja pientä naposteltavaa sekä lehtiä, savukkeita ja Veikkauksen pelejä. Hyllyiltä löytyy paikallisen Ossin Pullan sämpylöitä, ruisleipää, pullaa ja täytettyjä sämpylöitä. Tarjolla on myös kahvia ja teetä sekä paninia.

– Toiveita on tullut, niitä on toteutettu ja myös lunastettu, eli asiakkaat ovat hakeneet, mitä ovat toivoneetkin. Kaikkia tuotteita on ostettu tasaisesti.

 

Häggman pyörittää toimintaa yksin, mutta saa tuuraajan paikalle tarvittaessa. Kioski on avoinna maanantaista perjantaihin klo 8.30–19, lauantaisin klo 10–21 ja sunnuntaisin klo 11–18.

– Tottakai aukioloaikoja hiotaan tarpeen mukaan. Näin alussa on helpompaa, että olen itse paikalla, niin voin kuunnella asiakkaiden toiveita.

Kunhan ilmat lämpenevät, Häggman aikoo laittaa ulos pari pientä pöytää ja tuolia.

– Asiakkaat ovat olleet kiitollisia, että kioski on tullut. Se on ollut tiedossakin, että kioskia on tähän kaivattu.

Menoinfo