Jutut

Kaikkien eläinten asialla

Merituuli Stenberg uskoo, että eläinten parempien olojen ja aseman puolesta taistelu kannattaa aina.

Vuodenvaihteessa Hämeenlinnan seudun eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtajana aloittanut Stenberg muistuttaa, että vaikka Suomessa perusasiat ovat kunnossa, on myös niitä koteja, joissa eläimiä kohdellaan kaltoin.

– Kissoja otetaan hetken mielijohteesta, koska pennut ovat söpöjä, ja koiria jätetään kesäkuumalla autoihin paahtumaan, Stenberg listaa.

 

Stenbergin mielestä eläinsuojeluyhdistyksen rooli on tehdä ongelmakohdat näkyväksi ja rummuttaa tietoa parannuskeinoista.

Vaikuttamiskanavia ja potentiaalisia vaikutettavia riittää nykyisellä someaikakaudella monessa kanavassa.

Alkukesän helteiden kaltaisessa kuivuudessa eläinsuojeluyhdistys voi esimerkiksi kertoa, että veden lisäksi pienille siiliperheille voi antaa kissan raksuja.

– Samalla voimme muistutaa tärkeistä seikoista, esimerkiksi siitä, että maitoa siileille ei suositella ja on huolehdittava riittävän matalista juomakipoista, jotta yksikään eläin ei hukkuisi juomapaikoille.

 

Valtakunnallisen kattoyhdistyksen linjauksia on mahdollista rummuttaa paikallistasolla. Hämeenlinnan yhdistys on valtakunnallisen Suomen eläinsuojeluyhdistyksen jäsen.

Lisäksi paikallisyhdistys voi tehdä yhteistyötä yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Hämeenlinnassakin on järjestetty esimerkiksi kissojen leikkauspäiviä, joissa kissoja on kastroitu tavanomaista huokeampaan hintaan.

 

Hämeenlinnan seudun eläinsuojeluyhdistyksen tavoitteeksi kerrotaan yhdistyksen kotisivuilla myötätunnon ja rakkauden herättäminen eläimiä kohtaan. Samalla pyritään estämään eläinten epäinhimillinen kohtelu kaikin laillisin keinoin.

Lemmikkien kohtalot koskettavat Stenbergiä erityisesti, sillä hän on koiraihminen henkeen ja vereen. Lapsuuden kodissa oli aina koiria.

Vaikka koirat ovat erityisen lähellä sydäntä, hän kantaa huolta myös luonnoneläimistä.

 

Paikallisessa eläinsuojeluyhdistyksessä puheenjohtajakausi kestää kalenterivuoden.

– Vuosi on lyhyt aika, mutta kyllä yhden kaudenkin aikana saa aikaan, Stenberg lupaa.

Häntä ehdittiin kosiskella puheenjohtajaksi useampi kuukausi.

– Kyllä minä mieheltä kysyin ensin mielipidettä. Hän totesi, että anna mennä, Stenberg naurahtaa ja mainitsee olevansa avoin jatkokausille.

– Uutena kasvona minulla on varmasti tuoda omalta osaltani raikkaita ajatuksia yhdistykseen.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31