Jutut

Kaksi puuta, neljä suuta ja muuta yhteistä

Moni saa arkeensa puhtia siitä, että seuraava loma on tiedossa ja lippu lämpimään varattuna.

Allekirjoittaneella on takataskussa lentolippujen sijaan aina muutama piletti laulaja-lauluntekijä Juha Tapion keikalle – ja juuri nyt myös Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin Kaksi puuta -musiikkinäytelmään.

Mikä saa hakeutumaan saman artistin laulujen äärelle yhä uudelleen?

Ruuhkavuosina aika on kortilla.

Keikkahurmoksessa tehokas ajankäyttö kulminoituu: tunnin tai parin paketissa saan niin kulttuurikylvyn, henkilökohtaista terapiaa, työnohjausta kuin parisuhdeneuvontaakin. Samalla hoituu hikiliikunta, kun lanteet vatkaavat aidon rakkauden tahdissa ja kädet heiluvat kahtena puuna.

Rakkaiksi tulleiden laulujen merkitys ei jää tähän. Kyseessä ei ole hetken hurma eikä edes onnistunut palvelupaketti. Kyseessä on syvä kiintymys, sillä artistin tuotanto on kulkenut mukanani yli viisitoista vuotta.

Lyriikoista resonoi oma kasvuni puolisoksi ja äidiksi, itsekseni – ei niinkään siitä kulmasta kuka olen, vaan siitä, kenelle olen.

Kenties artistin kanssa yhteneväiset syntymävuosi ja perhemuoto tekevät tarinoista ja niiden ajoista, paikoista ja tilanteista erityisellä tavalla tunnistettavia ja siksi niin tosia.

Tavoitan lauluista elämäni peruspilarit: pitkän parisuhteen ja kahden pojan vanhemmuuden, tavallisen elämän kauneuden ja kivun. Teksteissä katse suuntaa rakkaimpiin, mutta myös aikaan takana ja edessä. Niissä on läsnä arkinen pyhyys, joka kurottaa kohti jotakin suurempaa, yhteistä ja jaettua.

Syvimmällä tasolla rakkauteni palautuu kieleen ja sen merkityksellisyyteen.

Siinä missä joku hahmottaa itsensä ensisijaisesti kehonsa tai tunteidensa kautta, minulle on luontevinta tarkastella maailmaa kielen välityksellä.

Kieli on vahva: sillä voi kuvata ja ilmaista niin kehon tuntemuksia kuin mielen tunteita. Kieli on kuitenkin myös hauras – se voi kadota ja mennä rikki silloin, kun elämä näyttää raskaintaan. Tätä kuvastaa tuttu toteamus siitä, että suurin suru on sanaton.

Maailmaa ja itseään kielen kautta hahmottavalle sanojen katoaminen on tyhjäksi jättävää. Tässä tilanteessa kokemus siitä, että joku on tavoittanut juuri minun sanani, on korvaamattoman kannatteleva. Tähän kiteytyy kiintymykseni lauluihin, joiden sanat koen selittämättömän tutuiksi, tosiksi ja omiksi.

Kaikeksi onneksi laulaja-lauluntekijällä on opettajan koulutus. Pojilleni olen nimittäin kertonut, että he ovat paitsi vanhempiensa, myös Juha Tapion kasvattamia.

Laulut ovat olleet läsnä niin arjessa kuin juhlassa – ja hetkinä, joina äidiltä ovat sanat kadonneet, ovat laulut soineet silti.

Pahasti pieleen ei ole voinut mennä. Vai tuleeko mieleen tärkeämpää elämänevästä lapselle kuin vakuuttaa, että mitä silmät ei nää sen sydän ymmärtää ja kertoa, että rakastettu on oikea nimesi ja tulee nimenäsi olemaan?

Kirjoittaja on humanisti, yksinyrittäjä ja perheenäiti Hämeenlinnasta.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31