Jutut Hämeenlinna

Karanteenitaide ihastuttaa ja koukuttaa – Katso, millaisiin luomuksiin kotikonsteilla pääsee

Jonni Roos Aurinkokuninkaana ja keppinä on siivousmoppi. Alkuperäinen Ludvig XIV:n muotokuva on Hyacinthe Rigaudin käsialaa vuodelta 1701. Kuva: Anne Tamminen
Jonni Roos Aurinkokuninkaana ja keppinä on siivousmoppi. Alkuperäinen Ludvig XIV:n muotokuva on Hyacinthe Rigaudin käsialaa vuodelta 1701. Kuva: Anne Tamminen

Hollantilainen Anneleos Officier aloitti varsinaisen lumivyöryn maaliskuun puolivälissä, kun hän innosti ihmisiä tekemään somekanavillaan omia teoksia vanhoista klassikoista. Ideana on käyttää rekvisiittana kotoa löytyviä tarinoita.

Museot.fi-sivusto otti ideasta kopin ja haastoi suomalaiset kilpailuun, jossa parhaat teokset palkitaan Museokortilla. Suomalaiset ovatkin ahkerasti käyttäneet mielikuvitustaan ja hämeenlinnalaisista leikkiin ryhtyivät ainakin valokuvataiteilija Anne Tamminen ja hänen toimittajamiehensä Jonni Roos.

– Homma lähti käyntiin ihan vahingossa, kun törmäsin ideaan Facebookissa. Pläräilin sitten taidekirjoja ja vastaan tuli Gallen-Kallelan muotokuva H.F.Antellista. Nostin silmäni kirjasta ja edessäni oli aivan samanlainen näkymä, kun Jonni istui työpöydän ääressä, Tamminen kertoo.

Ruokahalu kasvaa

Ensimmäisen karanteenitaideteoksen tekeminen tuntui hauskalta ja sitten homma lähtikin Tammisen mukaan niin sanotusti lapasesta.

– Ensi teimme vähän vasemmalla kädellä, mutta ruokahalu alkoi kasvaa syödessä. Eilen meni koko saamarin päivä yhtä kuvaa rakentaessa. On haastavaa, kun valo muuttuu koko ajan.

Pariskunta otti tavoitteekseen päästä Museokortin sivulle ja 14 otoksen jälkeen se onnistui Dürerin muotokuvalla.

– En tiedä, onko tästä enää paluuta, vai pitäisikö lopettaa huipulla, Tamminen pohtii.

Dürerin omakuva vuodelta 1498. Anne Tammisen hattu syntyi Lidlin kalsareista. Kuva: Anne Tamminen
Dürerin omakuva vuodelta 1498. Anne Tammisen hattu syntyi Lidlin kalsareista. Kuva: Anne Tamminen

Lällystäkin tykättiin

Tamminen ja Roos ovat karanteenitaidetta tehdessään pitäneet kiinni siitä, että kuvat otetaan oman tontin sisällä ja kaikki tavarat löytyvät kotoa.

Joskus selvitään rekvisiitan osalta vähälläkin, kuten Rembrandtin muotokuvassa. Taiteilijan harmaa tukka syntyi koiran villasta.

– Ajateltiin, että kuva on ihan tylsä ja lälly, mutta siitä tulikin yksi suosituimmista. Suurin vaikeus oli saada oikeanlainen pehmeä valaistus, joka lopulta löytyi kellarin portaikosta.

Dürerin muotokuvassa Tammisen päähine syntyi Lidlin kalsareista. Kädessään hänellä on villasormikkaat, joiden päälle on vedetty kertakäyttöhansikkaat. Puvun raidat syntyivät eristysteipistä, joka on osoittautunut erittäin käteväksi välineeksi karanteenitaiteessa.

Ludvig teetti töitä

Kaksikon luomuksista ehdottomasti suuritöisin on ollut Hyacinthe Rigaudin maalaama Ludvig XIV:n muotokuva.

– Kuva oli aika pitkään työpöydällä, kun Jonni piti sitä liian vaikeana. Lopulta päädyttiin tekemään asetelma kodin tv-nurkkaukseen ja se olikin aika operaatio, Tamminen sanoo.

Kuninkaan viittana on täkki ja muina somisteina on käytetty lakanoita, verhoja ja mekkoja. Keppinä hallitsijalla on siivousmoppi.

– Jaloissa ovat minun korkokenkäni teipillä somistettuina. Peruukin olen joskus ostanut vapputorilta.

Rembrandtin omakuvan jäljitelmässä Jonni Roosin hiukset ovat koiran villaa. Kuva: Anne Tamminen
Rembrandtin omakuvan jäljitelmässä Jonni Roosin hiukset ovat koiran villaa. Kuva: Anne Tamminen

Vielä ehtii mukaan

Museokortti.fi -sivuston kilpailu jatkuu huhtikuun loppuun asti. Kaksi parasta teosta palkitaan viikoittain Museokortilla.

Kaikki haasteeseen jo osallistuneet ovat yhä mukana kilpailussa. Kilpailuun voi osallistua niin monella kuvalla kuin haluaa.

Ideana on luoda uudelleen tuttu taideteos ja julkaista se Instagramissa, Facebookissa tai Twitterissä tunnisteella #karanteenitaidetta. Mukaan tulee lisätä myös tunnisteet @Museokortti ja @karanteenitaidetta.

Jos teet kuvaparin, jossa käytät alkuperäistä taideteosta, on huomioitava alkuperäisen taideteoksen tekijänoikeudet.

Tekijänoikeus on EU-alueella voimassa 70 vuotta taiteilijan kuolinvuoden päättymisestä. Tämän jälkeen teokset ovat käytettävissä, jollei toisin mainita. Haasteeseen osallistujan on itse huolehdittava alkuperäisen teoksen tekijänoikeuksista.

Lisätietoja: www.museot.fi/karanteenitaidetta

Näkoislehti

27.5.2020

Menoinfo