Jutut Renko

Kaupunginjohdon pitäjäkierroksella tupa täyttyi ääriään myöten – Urheilukentän surkea kunto huolestuttaa renkolaisia

Irmeli Anttila kertoi renkolaisten ikäihmisten hämmentyneen tilanteesta, kun Raitaharjussa olleen Hiljan kuntokammarin laitteet siirrettiin Attendon tiloihin lukitun oven taakse. Kuva: AP Sarjanto
Irmeli Anttila kertoi renkolaisten ikäihmisten hämmentyneen tilanteesta, kun Raitaharjussa olleen Hiljan kuntokammarin laitteet siirrettiin Attendon tiloihin lukitun oven taakse. Kuva: AP Sarjanto

Pitäjäläisillä oli paljon sydämellään, kun Hämeenlinnan Kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajat Sari Rautio (kok.) ja Sari Myllykangas (sd.) sekä kaupunginjohtaja Timo Kenakkala ja apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo istahtivat iltakahville Rengossa.

Raino Turkki kaipasi kirkonkylän alueelle pitempää valaistua latua kuin urheilukentän läheisyydessä oleva pieni pätkä. Lisäksi hän nosti esille kentän surullisen kunnon.

– Siellä ajetaan jatkuvasti autoilla ja moottoripyörillä, joten kenttä on niin kuoppainen, ettei sinne voi viedä lapsia pelaamaan pesäpalloa. Jotain pitää tehdä, ettei urheilu mene retuperälle ja Rengon vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia pitää nostaa enemmän esille.

Kyläyhteisö hätiin

Isosuo ihmetteli tilannetta ja peräänkuulutti kyläyhteisön painetta, jotta kurvailut kentällä saataisiin lopetettua. Muuten kenttä pitäisi jollain tavalla sulkea, ettei sinne pääse ainakaan autoilla.

Yleisön joukosta kysyttiin, eikö maanomistajilta löytyisi jotakin sorakuopan pohjaa näille päristelijöille.

– Mopopoikia ei auta haukkua, vaan heille pitää järjestää harrastuspaikka ja sinne ohjausta, Kari Seppälä tuumaili.

Miksi kuntolaitteet Attendolla?

Tilaisuudessa puhuttiin pitkään myös Hiljan kuntokammarin kuntoilulaitteista, jotka siirrettiin Raitaharjun vanhainkodin lakkautuksen jälkeen Attendon hoivakotiin.

– Laitteen saatiin aikoinaan testamenttilahjoituksella kotona asuvien ikäihmisten hyväksi. Kuntokammarissa olivat aina ovet auki ja siellä oli helppo käydä, Irmeli Anttila sanoi.

– Nyt jotkut ovat lakanneet kuntoilemasta, koska eivät halua vaivata Attendon henkilökuntaa avaamaan ovia.

Rautio arveli, että tilanteeseen keksitään varmasti toimiva ratkaisu.

Omakotitalotonttien kysyntä laskenut

Eero Kenttämies kertoi melkein pyörtyneensä kuultuaan, että Hietainmäen alueella olevaa puistometsää oltaisiin kaatamassa. Hänen mielestään paikka pitäisi säilyttää virkistysalueena.

Rengon entinen kunnanjohtaja ja nykyinen kaupunginvaltuutettu Antero Leinikka (kesk.) muistutti, että Hietainmäelle kaavoitettiin 80 omakotitonttia jo ennen kuntaliitosta.

Kaupunginvaltuutettu Antero Niemelän (ps.) mukaan Rengon tonttiasiat oli jätetty ”Herran huomaan” ja tonttien myynnissä sekä mainostuksessa on oltu liian passiivisia.

Tähän Isosuo vastasi, että omakotitonttien kysyntä on laskenut huomattavasti.

– Kaupungissa on luovutettu vilkkaimmillaan noin sata tonttia vuodessa, mutta viime vuosina vain parisenkymmentä.

Kesän jälkeen Lammille

Maija Mustalammi nosti esiin monia askarruttavan kysymyksen, säilyykö terveysasema Rengossa.

Hämeenlinnan johtajat totesivat, että mitään muutoksia asian suhteen ei ole valmisteilla, mutta vasta tulevaisuuden sote-ratkaisu näyttää, onko asia enää lainkaan kaupungin päätettävissä.

Pitäjäkierrokset jatkuvat kesän jälkeen Lammilla, Tuuloksessa ja Kalvolassa.

 

Menoinfo