Jutut

Käyttäjät viihtyvät Sauvolassa

Iittalan uuden hyvinvointikeskuksen Sauvolan päivätoimintatilassa istuu joukko tyytyväisiä ikäihmisiä. Heidän päivänsä on alkanut aamukahvilla ja jatkunut kolmen vartin pituisella kuntosalilla, jossa parannetaan lihasvoimaa ja tasapainoa uutukaisille hienoilla laitteilla.

Aamupäivän yhdessäolohetken jälkeen odottaa ruokailu. Huoneen täyttää vastaleivottujen piirakoiden tuoksu.

– Me viihdymme täällä oikein hyvin. Aika kuluu siivillä, aina on jotain mukavaa tekemistä, askartelua, leivontaa tai muuta, kahdeksan hengen ryhmä nyökyttelee.

Myös itse tila ja uusi talo saavat käyttäjiltään varauksettomat kehut. Ryhmästä kolme asuu Sauvolassa, muut tulevat päivätoimintaan taksikyydillä.

– Sauvola on hieno ja kotoisa, kuin herran kukkarossa olisimme. Ja talon nimi on oikein osuva, he sanovat.

 

Päivätoimintaryhmiä ohjaa Kaisa Salo. Hän kertoo, että ennen joulua vietetään yhdessä pikkujoulua, ja suunnitelmissa on myös pieniä retkiä.

– Ajatuksena olisi lähteä konserttireissulle Hämeenlinnaan. Ja Sauvolasta on helppo tehdä lyhyitä kävelyretkiä vaikkapa Lasimäelle, hän sanoo.

Varsinkin kuntosali on Salon mukaan aina oikein odotettu ohjelmanumero. Ne, jotka eivät voi saunoa kotonaan, pääsevät samassa yhteydessä löylyttelemään.

– Viime viikon perjantaina meillä oli tanssiaiset elävän musiikin tahdissa. Siellä oli niin mukavaa, että ne varmasti järjestetään uudestaankin. Ja läppä tässä porukassa ainakin lentää, Salo hymyilee.

 

Iittalan päivätoimintaryhmät menivät syksyllä uusiksi, kun ne muuttivat Koivurinteestä Sauvolaan. Osa ryhmään kuuluvista tunsi entuudestaan toisensa, osa ei. Yksinäisyyden karkotus on lähes jokaisen ajatuksissa.

– Sitä varten tänne tultiin. Täällä tapaa muita samanikäisiä, ja henkilökunta on oikein hyvä, he kiittelevät.

Suosituimpia puheenaiheita pöydän ääressä askartelun ja leipomisen lomassa on vanhojen asioiden muistelu.

– Olemme itsekin vähän niin kuin historiaa, he nauravat.

Nykyistä maailmanmenoa ikäihmiset kauhistelevat yhdestä suusta. Heidän mielestään näyttää pahalta, mutta he itse ovat onnellisia siitä, että he saavat elää rauhassa.

Artikkeleita

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930