Jutut

Keittiö

Yhtenä kevätpäivänä kävelin kaikessa rauhassa pihan läpi postilaatikolle. Aurinko paistoi ja sepeli oli painunut jään sisään, joten jouduin keskittymään askeliini. Huomasin Koskelan Volvon pihatien päässä vasta, kun hän heitti oven auki edessäni ja huikkasi:

– Hyppää kyytiin!

– Onko pakko? Mulla on Kaupunkiuutisten juttu kesken.

– Saat taas uutta kirjoitettavaa. Mulla on keittiöremontti kesken, ja mä tarviin apua.

Nousin kyytiin. Ainakin oppisin, miten keittiöremonttia ei pidä tehdä.

– Mites sä nyt innostuit kotona remppaamaan? kysyin.

– Kirsi lähti muksujen kanssa viikoksi Pärnuun ja sanoi, että keittiön on oltava siisti, kun ne tulee takaisin. Mä ajattelin täyttää heti tiskikoneen ja käyttää loppuajan yhtä mukia ja lautasta. Että huuhtasen ne sit sunnuntaina ennen kuin perhe palaa.

– Ja nyt keskiviikkona sulla on remppa menossa. Ihan johdonmukaista.

– Mulle jotenkin aina sattuu kaikkee, Koskela sanoi ja levitti kätensä. – Minkäs teet.

– Pidä ne näppis ratissa kiinni! komensin.

Koskela palautti kätensä ohjauspyörälle ja auton omalle kaistalle. Vastaantulijoita ei onneksi ollut osunut kohdalle.

– No kun mä panin tiskikoneen päälle, se jäi junnaamaan. Ei saanut vettä. Mä ajattelin, että täyttöletkussa on joku tukos ja avasin sen liitoksen tiskipöydän alta.

– Ja sieltä tuli vedet lattialle.

– Ei siellä ollut vettä. Vielä. Mä tajusin, että hana oli käännetty kiinni. Mä panin letkun paikoilleen ja avasin hanan. Heti lähti.

– Koska tulee se katastrofi?

– Mikä katastrofi? Ihan pieni vesivahinko vaan. Mä huomasin sen, kun mä panin roskia roskikseen ja kastelin sukkani tiskipöydän edessä. Kun mä vedin roskiksen ulos kaapista, lattialle tulvahti lisää vettä. Täyttöletkun liitos oli jäänyt vähän löysälle.

– Ja sit sä kiristit sen ja kuivasit kaapinpohjan ja lattian? Eihän toi nyt ollut paha.

– Ei muuten, mutta kun mä kumarruin kiristämään sitä täyttöletkun liitosta, mä jouduin tyhjentämään alakaappia lisää ja huomasin, että tyhjennysletku oli ties koska irronnut liitoksestaan – varmaan roskisvaunu oli pikkuhiljaa hivuttanut sen irti – ja letkun pää oli sujahtanut kaapin takanurkkaan ja syöttänyt sinne likavettä vaikka kuinka kauan.

– Eikös se tuu keittiön lattialle sieltä?

– Tulis muuten, mutta siellä oli sopiva hiirenkolo seinänraossa. Vesi oli kertynyt sinne ja kostuttanut pitkät pätkät keittiön ja makkarin väliseinää ja varsinkin keittiön ja kellarin välipohjaa ja valunut läpi. Just perunalaarin kohdalla. Perunoissa onkin ollut outo haju ja maku jo pitkään, ja ne on mädäntyneet nopeesti laarissa.

– Eikös vakuutus korvaa tommoset?

– Korvais ehkä, jos olis voimassa. Mä jätin sen maksamatta, kun ei ollut vuosiin sattunut mitään.

– Ei mitään? Sähän oot telonut ittees jatkuvasti!

– Mutten kovin paljon kotona. Ja mä lopetin sen jo pari vuotta sitten, kun rahat alkoi loppua.

– Mistä sulla nyt oli rahaa keittiöremppaan?

– Kirsi oli säästänyt salaa liksoistaan.

– Ja se antoi ne rahat sulle?

– Kaikki kolme tonnia, Koskela sanoi ja hymyili synkästi. – Se luottaa muhun taas. Saa nähdä, miten kauan…

 

Tultiin juuri Koskelan pihaan. Keskellä pihaa paistatti pilvistä päivää siirtolavallinen purkujätettä: kymmeniä jätesäkkejä, vanerinkappaleita, lautaa ja kakkosnelosta. Autotallin edessä lavojen päällä oli uutta puutavaraa pressun alla.

– Vai pieni vesivahinko, sanoin. – Karkasko remontti vähän käsistä? kysyin.

– Tuu sisälle kattomaan.

Koskela nousi autosta. Seurasin esimerkkiä.

Ulkoapäin Koskelan tummanvihreä rintamamiestalo näytti entiseltään, melko hyväkuntoiselta. Mutta kun kuistin ovesta työntyi eteiseen, muutos oli heti nähtävissä.

– Eihän teillä enää ole keittiötä, sanoin. – Makkaristakin puuttuu puolet.

– Niin pääs käymään. Kun mä aloin purkaa sitä tiskikaappia, mä huomasin, että koko väliseinä ja välipohja oli kastunut ja lahonnut vuosien mittaan. Mä kasasin huonekalut olkkariin ja piharakennukseen ja vein pihalle kaikki märät lastulevyt ja villat ja lahot puuosat. Kaikki pois, mikä pahentaa!

Osa koolingeista oli tallella, mutta lattia päättyi heti keittiön ja eteisen väliseen kynnykseen. Ulkoseinissä oli vielä villat ja muovit, mutta väliseinä makuuhuoneeseen oli purettu. Makuuhuoneen lattiasta oli jäljellä osa. Putkista ja sähköjohdoista näki, missä seinä oli kulkenut. Ovensuunurkassa kohosi vintille savupiippu, joka tuli kellarisaunasta saakka.

Pimeän kellarin pohjalta kuului vaimea tohotus.

– Mikä toi on? kysyin.

– Auton sisälämmitin. Mutta mä vuokrasin kunnon puhaltimen, se on jo tulossa. Täytyy kuivattaa rakenteet, se mitä niitä jäi.

Samassa talon kulmalta kuului tööttäys, ja harmaa avolava-Nissan alkoi peruuttaa pihaan. Lavalla näytti olevan ruosteista romua.

– Mikä toi on? kysyin taas.

– DC-kolmosen moottori. Mä löysin sen halvalla Torilta. Samalla myyjällä oli lentobensaakin.

Huokasin, mutten helpotuksesta.

– Kunhan ei vaan koko talo lennä ilmaan…

 

Jatkuu huhtikuussa.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31