Jutut

Kirkkopolkua tallataan ahkerasti

Toista kesää avoinna oleva opastettu kirkkopolku Kalvolassa on ollut ahkerassa käytössä.

– Meillä on metsällä postilaatikko, johon kulkijat voivat kirjoittaa nimensä. Huhtikuussakin siellä oli 28 nimeä, vaikka oli vielä kelirikko. Täksi kesäksi ryhmiä lähipaikkakunnilta on pyytänyt minultakin opastusta polulle, Kalvola-seuran puheenjohtaja Veikko Rantanen kertoo.

Kirkkopolusta on tehty myös noin viiden kilometrin mobiilireitti, jossa on 15 tarinapylvästä. Alkuperäinen polku kulkee Tammelan ylängöltä Kalvolaan.

 

Metsämaastossa polku haarautuu Kanajärveltä. Yksi haara menee Torajärven harjuun, missä on saarnakivi. Toinen haara kulkee Kotkajärven yli Niemikotkaan ja Pirttikoskelle Muulijärvelle. Yksi haara menee Rantasen mukaan oikeastaan Rimmistä Kanajärvelle.

– Kanajärven kautta, jopa Tammelasta asti, kaikki virallinen asiointi käytiin aikoinaan Kalvolan kirkossa. Viime kesänä kun haastattelin ihmisiä, vanhemmat muistelivat, että ihan Tammelan rajalta saatettiin lähteä lauantai-iltana, tultiin Kotkajärvelle, yövyttiin siellä, ja aamulla jatkettiin kirkkoon. Alkuun sanomalehdetkin jaettiin sakastista, hän kertoo.

 

Rantasella on tallessa alueen kartta vuodelta 1760. Siinä näkyy asutusta Äimäjärven rannassa, ja talosta taloon menee pieniä polunpätkiä. Kotkajärvellä näkyy jo Niemikotka.

– Nykyteitä ei kartassa ole, mutta kirkkopolku on jo silloin ja tarkalleen siinä kohdassa, missä se on nytkin. Harvinaista on, että se on säilynyt melkein kirkon rappusilta asti ja mennyt Tammelan ylänköön. Polkua on käytetty koko ajan, siksi se on niin hyvin säilynyt, hän sanoo.

 

Kalvolan seurakunta ja Kalvola-seura järjestävät yhdessä noin kahdeksan kilometrin kirkkopolkuvaelluksen heinäkuussa. Seurakunta kustantaa linja-autokyydin kirkkomäeltä lähtöpaikalle, ja Kalvola-seura järjestää ruokailun kirkolla.

Kirkkopolkuvaellus la 21.7. Bussikuljetus lähtöpaikalle kirkolta klo 10. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon 13.7. mennessä, p. 040 804 9490. Keittolounas 5 euroa.

Asiasanat

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31