Jutut

Kolumni: Haahuilijasta tuli hirmuhallitsija – Oikeissa olosuhteissa valta-asema voi päätyä kenelle tahansa

Andrei Sergejeff Kuva: Muu
Andrei Sergejeff Kuva: Muu

Tämän vuoden elokuussa tulee kuluneeksi 85 vuotta Hitlerin noususta diktaattoriksi. Elokuussa 1934 Saksan valtakunnan kanslerina toiminut Hitler otti itselleen myös presidentin valtaoikeudet. Jälkipolvet ovat kysyneet, miksi Saksan kansan enemmistö hyväksyi tämän vallan anastuksen ja monet jopa tervehtivät sitä ilolla.

 

Selitystä on haettu Hitlerin persoonasta. Ei ole harvinaista törmätä historiankertomuksiin, joissa hänet kuvataan pahana nerona. Suorastaan yliluonnollisten johtajaominaisuuksiensa ja hypnoottisen tahdonvoimansa avulla hänen kerrotaan johdattaneen Saksan kansan seuraamaan itseään.

Tällainen selitys on helposti ymmärrettävä, mutta myös väärä.

Mikään, mitä Hitleristä tiedämme, ei piirrä kuvaa älykkäästä ja päämäärätietoisesta ihmisestä. Pikemminkin päinvastoin. Ennen poliittista uraansa Hitler oli lähinnä ajelehtija, jolla oli vaikeuksia löytää paikkaansa elämässä. Nuoren Hitlerin elämä oli sarja eriasteisia epäonnistumisia. Ajautuessaan politiikkaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen, hän oli jo kolmekymmentävuotias, mutta hänellä ei edelleenkään ollut säännöllistä työtä, kunnollista ammattia tai virallista tutkintoa.

 

Päästyään valtaan Hitler ei ryhdistäytynyt. Hän oli lahjakas puhuja, mutta Saksan johtajana laiska ja epäpätevä. Aikalaiskuvaukset kertovat hänen nousseen sängystä vasta puolen päivän aikaan, eikä hän juurikaan jaksanut perehtyä asioiden taustoihin. Maailman tapahtumien sijasta itserakasta Hitleriä kiinnosti huomattavasti enemmän, mitä lehdet kirjoittivat hänestä itsestään. Ohutta tietopohjaansa Hitler peitteli ylenkatseellisella suhtautumisellaan asiantuntijoihin. Sellaisia tosiasioita, jotka eivät häntä miellyttäneet, hän sivuutti kädenheilahduksella.

Hitlerin hallinto ei ollut yhtään parempi kuin johtajansa. Myytti tehokkaasta natsihallinnosta on kumottu historiantutkimuksessa aikaa sitten. Ennemminkin Saksan ylin johto oli linjaton sisäisen juonittelun pesäke, missä oikea käsi ei tiennyt mitä vasen teki. Korkeat natsijohtajat keskittyivät mielistelemään arvaamatonta Hitleriä ja juonittelemaan toisiaan vastaan. Heidän alapuolellaan virkamiehet olivat epätietoisia siitä, mitä heiltä milloinkin odotettiin, eikä tätä vaikuttanut tietävän päätöstentekoa välttelevä johtaja itsekään.

Kuollessaan 56-vuotiaana Hitler oli jo säälittävä. Pelkkä tutiseva hermoraunio, jonka todellisuudentaju horjui.

 

Mutta ehkä tämä historiallinen Hitler on lopulta pelottavampi kuin se paha mutta nerokas Hitler, jota ei koskaan ollut olemassa. Todellinen Hitler on muistutus siitä, että viedäkseen kansakunnan tuhoisalle tielle, ei tarvitse olla nero, eikä edes erityisen kyvykäs. Kun on oikeanlaiset olosuhteet ja riittävästi onnea, valta-asemaan voi päätyä melkeinpä kuka hyvänsä.

Asiasanat

Menoinfo