Jutut

Kolumni: Hiljaisuuden lumo

Taija Tuominen Kuva: Muu

– They are living alone, Radoslaw sanoo itsekseen ääneen.

Samalla hän katselee lumisia metsiä ja peltoja, joiden välissä joskus vilahtaa yksinäinen talo.

Radoslaw hymyilee onnellisena.

Talvinen pakkasmaisema ja hiljaisuus autossani jatkuvat kilometri toisensa jälkeen. Takapenkillä nukkuu Gabriela. Jossain takana on Kuusamo ja edessä Sodankylä. Mutta paikkakunnat voisivat olla mitkä tahansa, sillä samaa on ollut jo satoja kilometrejä.

Kaikki alkoi muutama kuukausi aikaisemmin, kun kuusi bulgarialaista ystävääni ilmoitti tulevansa kymmeneksi päiväksi Suomeen. He halusivat uudeksi vuodeksi Lappiin. Listalla oli poroja, revontulia, kaamosta, moottorikelkkoja, huskeja, saamelaisia ja joulupukin paja.

Olin viisitoista vuotta sitten Nevenan kanssa talvisella Saariselällä. Hänelle jäi pohjoisesta niin hyvät muistot, että nyt hän halusi tuoda myös pienet lapsensa kokemaan saman.

Kehitin aivan hirveän stressin. Ensi talven Lappi on jo myyty, mistä minä nyt mitään löydän. Kaikki oli varattu ja sitä paitsi kaikki oli järkyttävän kallista.

Hermot riekaleina tutkin nettiä ja soittelin tutuille. Mietin keinoja perua lupaukseni. Samalla kolkutti omatunto, olin itse ollut niin paljon heidän vieraanaan Sofiassa ja ympäri Balkania.

Mutta asioilla on tapana järjestyä. Matkalla pohjoiseen pidin Koillismaalla luennon, jonka palkkiona oli seitsemän hengen majoitus.

Viime tipassa löysin mökin Kakslauttasesta aivan keskeltä lumista metsää. Me saunoimme ja kierimme lumihangessa. Lapset saivat kirjeen joulupukilta ja kaikkien toiveet toteutuivat.

Jopa tulipalopakkaset toivat tunnelmaa, eivätkä autot hyytyneet. Ystäväni ihmettelivät kaamoksen syvyyttä.

Oli hetkiä, jolloin tunsin olevani matkaopas ympäri vuorokauden. Ja oli hetkiä, jolloin ajattelin, että ei kymmeneen vuoteen ulkomaisia vieraita, jotka haluavat nähdä Suomen päästä päähän.

Olen jo muuttanut mieleni. Se oli hienoa aikaa.

Kun seisoimme keskellä lumihankea ja iltapäivän sinistä hetkeä, keskellä hiljaisuutta, Nevena sanoi, että jonakin päivänä tämä on nostalgiaa.

Se on jo nostalgiaa.

– En ole koskaan nähnyt tällaista, Radoslaw jatkaa katsellessaan suomalaista maisemaa. Ja hän on kirurgina matkustanut työn vuoksi ympäri maailmaa, nähnyt lähes kaiken.

Juuri hiljaisuus ja autius kiehtoivat heitä. Ne kiehtoivat heitä niin Lapissa kuin Hämeenlinnassa.

Hämeenlinnan hiljaiset kadut, rauha ja autio tori olivat heidän mielestä kaunista ja levollista kaikkien maailman kaupunkien jälkeen.

Menoinfo