Jutut

Kolumni: Hoikin pullukka

Sana Mustonen Kuva: Muu

Media on viimeaikoina toitottanut kehopositiivisuutta.

Että lihavillakin on oikeus olla tyytyväisiä itseensä, ilman jatkuvaa syyllisyyttä ja häpeää kiloistaan. Samaan aikaan kuitenkin mainokset puhuvat ihan toista. Pluskokoiset mallit ovat usein niin hoikkia, että oikeasti lihavia ottaa aivoon. Ja XL-mallikisan voittaa loppujen lopuksi aina se hoikin pullukka.

 

Itse en oikein tiedä, mitä ajatella tästä kehopositiivisuudesta. Nytkö pitäisi värjätä tukkansa neonvihreäksi ja kiskoa ylleen joku vakuumivaate? Kyllä minua ainakin ottaa aivoon olla läski. Sille aivoon ottamiselle olisi kuvaavampikin, V.llä alkava sana, mutta kun sitten pestään suu saippualla.

 

Minua ottaa aivoon, kun kaappi on täynnä ihania vaatteita, joissa ennen näytin hyvältä, mutta jotka tätä nykyä näyttävät ylläni makkarankuorilta tai kinkkuverkolta. Ennen niin ihana leopardimekkoni mahtuu toiseen reiteeni. Harvoinhan minä missään käyn, mutta silloin kun käyn, tilaisuudesta nauttiminen jää häpeän varjoon. Yhtenäkin kertana suunnittelin kulkureittini koko illan niin, että sain kulkea vähän niin kuin peppu seinään päin, että mahdollisimman harva näkisi jättiahteriani. Parempi myös istua paikoillaan, etteivät lihaville tarkoitetut venyvät farkkuni liu´u lipeviä pintojani pitkin alas. Aina saa julkisilla paikoilla olla kiskomassa housuja ylöspäin, ja kun lähtevät farkut, lähtevät myös kaikki niiden alla. Lidlissä asiakkaat voivat sitten yhtyä renkolaiseen duunarinhymyyni. Uusia sopivia vaatteitakaan ei huvittaisi ostaa, koska tämän läskivaiheenhan piti olla väliaikainen olotila. Jepjep. Viimeiset 15 vuotta…

 

En tiedä, ehkä pystyisi olemaan helpommin kehopositiivinen, onnellinen sellaisena kuin on, jos olisi aina ollut lihava. Mutta kun heinänkorresta vuosien saatossa tulee heinäpaali, muutoksen hyväksyminen on vaikeaa. Laudasta tuli hirsimökki. Luuviulusta koko orkesteri. Me ex-laihat, nyk. lihavat olemme lainsuojattomia. Meille voi kuka vaan kylän mies tulla kaupassa sanomaan, että oletpa sä lihonut. Hei haloo, minä varmasti tiedän sen sanomattakin. Olen läski, en sokea.

Ravintolassa joku puolituttu mimmi hykertelee, muka huolissaan terveydestäni: Kuinka sä oot päästäny ittes tuohon kuntoon?

 

No, päästetty on. Syitä voisin luetella pitkän rimpsun, mutta monen mielestä ne ovat vain tekosyitä. Kyllä minä selkeästi olen kehonegatiivinen. Portaissa puhiseva pullero. Enkä todellakaan viihdy tässä kropassa. Olen minä joskus laihduttanutkin ja nopeasti. Aikanaan lähti 21 kiloa neljässä kuukaudessa. Siihen tarvittiin vain rakastuminen. Ja crosstraineria, aamulla, päivällä ja illalla. Mutta missäs sekin äijänketale on tällä hetkellä? Meni naimisiin jonkun lapsettoman läskin kanssa.

Turhaan laihdutin.

Menoinfo