Kolumni: Me teemme muistoja

Taija Tuominen Kuva: Muu
Taija Tuominen Kuva: Muu

– Terveiset Hämeestä! Laitoin tän mekon, jotta mulla on HPK:n värit. Se on oranssikevät, ilmoitan huhtikuisena perjantaina Helsingissä.

On Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen tapaaminen ja kolmisenkymmentä ihmistä tuijottaa, sillä ryhdyn esittelemään Hämeen rahaston Muistoja -hanketta. Osaa hymyilyttää.

Seuraavana aamuna riennän torin laitaa linja-autoasemalle. Samalla otan kuvan lakanasta Raatihuoneen seinällä. Jätän taakseni kotikaupungin ja matkaan tapaamaan ruotsinsuomalaisia kirjoittajia Mallorcan vuorille.

Oranssi mekko on mukana. Se ei ole ruotsinsuomalaisista kummallista, sillä eräs heistä kulkee Zlatanin T-paidassa ja toinen analysoi Ruotsin joukkuetta tuleviin jääkiekon MM-kisoihin.

Sitä paitsi ystäväni pakkasi kerran helteiseen Malagaan mukaansa mustan puvun, sillä hän halusi pukeutua siihen Jimi Henrixin kuolinpäivänä.

Hämeen rahaston Muistoja -hankkeessa haastateltiin ikäihmisiä tuetun palveluasumisen yksiköissä. Yksilöhaastatteluissa he kertoivat muistoistaan, joiden pohjalta syntyi monologinäytelmä.

Olin heidän kanssaan katsomassa Riihikodissa esitystä ja siellä kaikilta tuli lisää muistoja. Niissä tehtiin työtä, selvittiin sodasta, tanssittiin, kilpailtiin. Itkettiin ja naurettiin. Yhteisöllisyys oli vahva.

Kun on lauantai-ilta ja finaali, istun tuntikausia uimapuvussa sängyn laidalla. Olen työmatkallani Mikkelin Scandicissa ja tuijotan verkkolehtien päivityksiä. En voi vielä mennä saunaan enkä uimaan.

Ystäväni vahtaa Hämeenlinnassa kotoaan kiikarilla torin screeniä ja soittaa tilannepäivityksiä.

– Kuuntele tätä huutoa! hän riehaantuu ikkunansa äärestä ja antaa puhelimeen virrata torin riemukkaat äänet.

Ajattelen Mika Waltarin runoa, jossa hän kirjoitti, että olen aina siellä missä en ole.

Seuraavana aamuna savolaiset oppilaani ovat yhtä iloisia, sillä pieni on voittanut ison.

Sunnuntai-iltana saavun läpi auringon ja sateen elämää ja iloa pursuavaan kaupunkiin.

Iloisena kirjoitan someen, että hieno ajella läpi keväisen Suomen vihreyden oranssiin kotikaupunkiin! Tietenkin liitän mukaan pari kuvaa.

Lähes saman tien oululainen eläköitynyt professori vastaa, että kaikkia kunnia lätkälle, mutta onhan se niin kuin kaikki muukin huippu-urheilu Saarnaajan sanoin turhuuksien turhuus, jos H:linnassa on ilo ylimmillään, Oulussa on Kärppien tappion takia maansuru, yhtä turhaa kumpikin.

En provosoidu, en vastaa, en välitä.

Olen onnellinen. Elämä on rikas ja täynnä vapisuttavia elämyksiä. Tämä on myös jonain päivänä tärkeää nostalgiaa mitä me muistelemme.

Menoinfo