Jutut

Kolumni: Poliittisesti korrekti tarina

Juha-Pekka Koskinen Kuva: Hannu Peltonen
Juha-Pekka Koskinen Kuva: Hannu Peltonen

Olipa kerran nainen ja mies, jotka halusivat elää yhdessä ja onnellisina elämänsä loppuun asti. Tosin emme voi nyt ihan tarkasti varmistaa, olivatko he olemassa vain kerran tai ehkä useamminkin, ja mitä oikeastaan tarkoitetaan olemisella. Olemista voi olla sekä henkisellä että fyysisellä tasolla, eikä näiden tasojen vuorovaikutuksesta voi sanoa mitään varmaa.

 

Joka tapauksessa nainen, tai siis naisoletettu, sillä emme ole häneltä saaneet varmistusta asiasta ja mies, tai no, hänkin on tiedonpuutteen vuoksi miesoletettu, halusivat elää yhdessä. Haluamisen suhteen emme ole ihan varmoja, halusivatko he elää yhdessä nimenomaan juridisessa mielessä, jolloin lain nojalla perintöoikeus olisi syntynyt toiselle toisen kuollessa, jos he eivät nyt ihan loppuun asti olisi onnistuneet elämään yhdessä. Toisaalta he ovat saattaneet haluta toisiaan vain fyysisesti, eikä henkistä yhteyttä ollut tarkoituskaan tavoitella, tai päinvastoin. Asiasta ei uskalla sanoa mitään varmaa, sillä mahdollisuuksia on niin monia.

 

Nais- ja miesoletettu kuitenkin tavoittelivat onnellisuutta yhdessä, vaikka kukaan ei oikeastaan tiedä, mitä onnellisuus edes on. Rikkaat sanovat aina, ettei raha tuo onnea, sillä niinhän on tapana, etteivät köyhät veisi heidän rahojaan. Toisaalta, kun köyhyys astuu ovesta, rakkaus lentää ikkunasta, joten vaikea sanoa, mitä he oikeastaan halusivat. Ehkä heidän halunsa olivat puhtaasti kapitalistista laatua, tai sitten he tavoittelivat mielenrauhaa.

 

No, nämä kaksi oletettua halusivat ainakin elää, sen me nyt tiedämme varmasti. Tosin elämisen määritelmä on hiukan hatara, ja jos rajaamme sen kovin tiukasti, moni bakteeri pahoittaa mielensä. Onko ihminen kuollut, jos hänen suolistossaan eläneet bakteerit ovat yhä elossa, tämä oikeusjuttu on yhä Austinissa kesken. Jollakin tasolla he halusivat elää, jopa loppuun asti, se kelvatkoon nyt meille.

 

Toisaalta emme tiedä mikä on loppu. Monien mielestä kuolema on vasta alku, jolloin on melko loukkaavaa puhua lopusta, jos pitäisikin puhua alusta. Onko kuolema alun loppu vai lopun alku, sen Luoja yksin tietää. Emmekä nyt puhu tässä tietenkään kristinuskon jumalasta, luoja saattaa olla mikä tahansa jumala tai ei kukaan heistä, vaan kosminen alkuräjähdys.

 

Mihin jäimmekään?

Olipa, jollakin värähtelyn tasolla, kerran, tai ehkä useamminkin, naisoletettu ja miesoletettu, jotka halusivat, jollakin tarkemmin määrittelemättömällä tavalla, elää, niissä puitteissa kuin he sen itse ajattelivat, yhdessä, vaikka se pahasti rajoittikin molempien itsenäisyyttä, ja onnellisina, joko hengessä, lihan himossa tai materiassa, elämänsä, siinä kontekstissa kuin he sen itse halusivat ymmärtää, loppuun, jonka olemus oli heille mysteeri, asti.

Menoinfo