Jutut Hämeenlinna

Kreikkalaisesta merimiehestä tuli suomalainen penkkiurheilija

Georgios Soupioksen lounasravintola Zanten sisustus ei jätä asiaa epäselväksi. Ravintoloitsija seuraa intohimoisesti paikallista urheilua jalkapallosta jääkiekkoon. Suosikkilaji on kuitenkin naisten lentopallo.

Ravintoloitsija Georgios Soupios on kaupungissa tunnettu hahmo. Syyskuun lopussa tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Kreikan Nafpliossa syntynyt mies astui ensimmäistä kertaa Suomen kamaralle.

– Lähdin kotoa merimieheksi jo 16-vuotiaana ja työskentelin 8 vuotta risteilylaivoissa, Soupios muistelee.

– Olin kyllästynyt siihen työhön ja otin pestin hovimestariksi hotelliin. Siellä tapasin entisen vaimoni, joka oli suomalainen. Kun Kreikassa ei tuntunut tapahtuvan mitään, vuonna 1978 päätimme lähteä kokeilemaan onnistuisiko elämä täällä.

Vaikka Soupioksella oli vankka kokemus hotelli- ja ravintola-alan töistä, kielitaidon puutteen takia työt uudessa maassa piti aloittaa alimmalta askelmalta.

– Olin Katajanokan Kasinossa kaksi vuotta tiskaajana, kunnes vaimoni sai Hämeenlinnasta hyvän työpaikan ja muutimme tänne. Työkkäristä sain hyviä neuvoja ja kehotuksen hakeutua kokkikurssille.

– Vuonna 1982 Cumuluksen hotellinjohtaja pyysi minut tekemään kreikkalaisia viikkoja ja vuotta myöhemmin pääsin sinne töihin. Pikku hiljaa ylenin hovimestariksi ja lopulta ravintolapäälliköksi.

– Ilman suomenkieltä ei täällä työelämässä pärjää ja minulla sen oppimiseen meni 4-5 vuotta, Soupios sanoo.

– Korostan aina kaikille maahanmuuttajille, että asenne pitää olla kunnossa ja maan tapoja pitää kunnioittaa. Olen kiitollinen siitä, että minut on täällä hyväksytty.

Soupios ei ole koskaan kokenut suurta kulttuurisokkia uudessa kotimaassaan. Täkäläinen mentaliteetti sopii hänen luonteelleen.

– Asiat puhutaan suoraan ja hommat hoidetaan niin kuin on sovittu. Luottamuksella ja rehellisyydellä on suuri merkitys. Tykkään siitä, sillä muuten en olisi viihtynyt täällä 40 vuotta, hän tuumaa.

– Kreikkalainen elämäntyyli on niin erilainen, ihmiset elävät hetkessä ja monien asenne on, ettei millään ole mitään väliä. Kreikkalaiset ovat omalaatuista kansaa, samalla tavalla kuin italialaiset ja espanjalaisetkin.

Kreikan taloudelliset vaikeudet tekevät Soupioksen surulliseksi.

– Pelkään pahoin, että ongelmat vain jatkuvat, sillä kansa ei halua muutosta, eikä hallituskaan. Poliitikot eivät uskalla pitää talouskuria, koska silloin he häviävät vaaleissa. Korruptio hallitsee ja kaikkea jarruttaa valtava paperibyrokratia.

Suomen kansalaisuuden Soupios sai vuonna 1985.

– Se oli minulle kuin lottovoitto. Kreikkalaista minussa on edelleen temperamentti ja iloisuus, mutta muuten minut on ikään kuin kasvatettu tässä maassa uudelleen, hän pohtii.

– Synnyinmaassani lähdetään helposti kiertämään lakia. Sieltä puuttuu tämä ymmärrys, että työtä tekemällä ja veroja maksamalla saa etuja, lapsille opetusta ja kouluruokaa, ihmisille terveydenhoitoa. Menin hiljattain naimisiin täkäläisessä ortodoksikirkossa ja hämmästyin, kun se ei maksanutkaan mikään. Kreikassa kirkossa olevien valojen määrä riippuu siitä, paljonko olet maksanut papille.

Ravintoloitsija on ylpeä suomalaisuudestaan.

– Suomi on pieni maa, mutta monissa asioissa maailman ykkönen. Tänne voivat muut tulla ottamaan esimerkkiä.

– Tykkään Hämeenlinnasta, sen idyllistä ja kauniista luonnosta. Kaverit puhuvat, että olen suomalaistunut, mutta itse ajattelen olevani jopa hämäläistynyt.

Soupios on vuoden 1999 jälkeen toiminut yksityisyrittäjänä. Hän on pitänyt Pyyttämön Grilliä, Taverna Georgiosta keskustassa ja lounaspaikkaa Vanajantiellä. Vuonna 2009 hän avasi Birger Jaarlin kadulla lounasravintola Zanten, jossa tarjotaan itse tehtyä suomalaista kotiruokaa.

”Ykä” tunnetaan intohimoisena penkkiurheilijana, joka on tuttu näky eri lajien katsomoissa.

– Käyn katsomassa naisten lentopalloa Elenia Areenassa ja jalkapalloa Kaurialassa. HPK:n kausikortti minulla on ollut vuosia, mutta nykyään katson pelit telkkarista.

– Seuraan formuloita, yleisurheilua, palloilua ja talvilajeja. Muistoissa on kaikki Virenin kaatumisesta Nykäsen mitaleihin ja Marjo Matikaisen Havuja, perkele -huutoon.

Penkkiurheilijan sydän sykkii niin Suomelle kuin Kreikallekin.

– Olin synnyinmaassani hurraamassa, kun Kreikka voitti jalkapallon EM-kultaa ja juhlimassa Globenissa, kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden, Soupios kertoo.

– Kohta edessä on vähän hankala tilanne, kun Suomi pelaa 15. lokakuuta Kreikkaa vastaan Ratinan stadionilla. Taidan ottaa molempien maiden liput kainaloon.

Artikkeleita

lokakuu 2018
ma ti ke to pe la su
« syys    
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031