Jutut

Kuka pölli Jeesuksen perinnön?

Kulttuuriministeriön alaisuudessa toima Aineettomien oikeuksien ministeriö on saanut hälyttävän kirjelmän, jonka mukaan poliittinen vasemmisto on ominut Jeesus Nasaretilaisen. Tästä asetelmasta lähtee liikkeelle Teppo Turjan kirjoittama kuunnelma Parlamentaarinen riita Jeesuksen poliittisesta perinnöstä.

– Viime kesänä sain parikin kirjoitusideaa ja tämä on niistä toinen, Turja kertoo.

– Vankasti ollaan sitä mieltä, että länsimainen kulttuurimme perustuu kristilliseen eetokseen ja puolueetkin pyrkivät edustamaan tätä arvomaailmaa. Tässä kuunnelmassa eri puolueiden edustajat kiistelevät siitä, kuka tässä tehtävässä onnistuu parhaiten.

Turja istuu itse Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa perussuomalaisten edustajana.

– Olen kyllä omasta mielestäni ollut aika tasapuolinen ruoskinnassani.

Turjan omakustanteena tuottama kuunnelma taltioitiin Janne Saksan Sound Supreme -studiossa tänä keväänä. Äänessä oli sitoutumaton hämeenlinnalainen kuunnelmaryhmä.

– Lähestyin asiassa seurakuntaa ja löysin sieltä draamaporukan, jonka jäsenistä tuli ryhmän runko.

– Idealistisena ajatuksena oli saada tämä juttu jollekin radiokanavalle, mutta ohjelmakartat ovat kovin tiukkoja. Nyt jakelen CD-levyä kaikille kiinnostuneille, mutta uskon, että kuunnelmalle voisi olla myös käyttöä esimerkiksi seminaareissa tai kouluissa.

Kuunnelmassa esiintyvät kirjoittajan lisäksi Johanna Ahtila, Kirsi Ansaharju, Hanna Forsström, Matvei Ojansuu, Linnea Oksanen, Juhani Pitkäniemi, Aku Talikka, Jenni Virtanen, Joel Virtanen ja Päivi Yrjönen.

CD:tä voi tilata sähköpostista teppo.turja@gmail.com.

Asiasanat

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31