Jutut Hämeenlinna

Kultakeskus on kasvanut ja kansainvälistynyt yritysostoin – Osakkaat palkittiin Hämeenlinnan vuoden yrittäjinä

Janne Kartano (vas.) ja Ilkka Ruohola esittelevät Kultakeskuksen valmistamia palkitsemistuotteita. Kuva: Jouni Lehtonen
Janne Kartano (vas.) ja Ilkka Ruohola esittelevät Kultakeskuksen valmistamia palkitsemistuotteita. Kuva: Jouni Lehtonen

Hämeenlinnan vuoden yrittäjänä on palkittu Kultakeskus Oy:n osakkaat. Hämeen Yrittäjät ja paikallisyhdistys Hämeenlinnan Yrittäjät luovuttivat palkinnon Hämeenlinnan Upseerikerholla järjestetyssä Hämeenlinnan yrittäjäjuhlassa perjantai-iltana.

Hämeenlinnalainen Kultakeskus Oy on jalometallialan pioneeri Suomessa ja nykyisin Pohjoismaiden johtava jalometallituotteiden valmistaja. Yritys on suomalaisten kultaseppien perustama vuonna 1918.

Kultakeskus-konsernin liikevaihto on noin 27 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on 230, joista 50 työskentelee Hämeenlinnassa. Ruotsissa työntekijöitä on 15 ja Norjassa 3, loput henkilöstöstä työskentelee Viron toiminnoissa Saarenmaalla ja Tallinnassa. Liikevaihdosta noin 40 % tulee ulkomailta.

Aikomus pysyä Hämeenlinnassa

Kuluneen reilun sadan vuoden aikana osakkaat ovat vaihtuneet moneen kertaan. Viimeisin omistusjärjestely tehtiin vuonna 2016.

Vuodesta 1992 alkaen Kultakeskuksen toimitusjohtajana toiminut Ilkka Ruohola ryhtyi pääomistajaksi ja ryhtyi vuoden 2018 alusta hallituksen puheenjohtajaksi. Talousjohtajana talossa pitkään työskennellyt Janne Kartano lähti myös omistajaksi ja vuoden 2018 alusta toimitusjohtajaksi. Lisäksi osakkaiksi alkoivat pienemmin osuuksin talossa pitkään työskennelleet Jani Appelberg, Pekka Laine, Jukka Suvitie sekä Mikko Joukainen.

– Olihan se iso päätös meiltä. Toki tiesimme mihin ryhdymme, tunsimmehan yrityksen, Ruohola kertoo.

Satavuotiaan yrityksen omistusjärjestelyissä oli kantavana teemana turvata, että Kultakeskus on olemassa myös seuraavat sata vuotta.

– Pääkonttori ja päätehdas pysyvät Hämeenlinnassa, Ruohola ja Kartano lupaavat.

Menoinfo