Jutut Hämeenlinna

Kuntotutkimus Myllymäen koulusta valmistui – Vanhempainyhdistyksen pj: ”Hysteriaan ei ole nyt syytä”

Hyvin alustava arvio: Myllymäen koulun peruskorjaus voisi maksaa 7 miljoonaa.
Syksyllä ratkeaa, jäävätkö Myllymäen koulurakennukset lähivuosina vaille oppilaita kuten nyt koronan kourissa. Kuva: Riku Hasari
Syksyllä ratkeaa, jäävätkö Myllymäen koulurakennukset lähivuosina vaille oppilaita kuten nyt koronan kourissa. Kuva: Riku Hasari

Myllymäen koulun rakennukset ovat heikkokuntoisia, kertoo kaupungin tilaama kuntotutkimus. Tutkimuksen teki helmi-maaliskuussa Sweco Asiantuntijapalvelut Oy.

Hyvin karkean arvion mukaan koulurakennusten kunnostaminen voisi maksaa noin seitsemän miljoonaa euroa. Sweco arvioi myös sen.

– Se on erittäin alustava arvio, koska se ei sisällä esimerkiksi mahdollisia tilamuutoksia, eikä mitään suunnitelmaakaan ole olemassa, sanoo sivistys- ja hyvinvointijohtaja Päivi Raukko.

Toissa vuonna kustannuksiksi arvioitiin 4,8 miljoonaa euroa. Tuo perustui kuitenkin kaavamaisesti rakennusten ikään ja neliömääriin eikä kuntotutkimuksiin.

Raukko ei ole tutkimuksen tuloksista yllättynyt.

– Kyse on vanhoista rakennuksista. Oletuskin on, että kun sellaisia lähdetään kunnolla tutkimaan, teknisiä puutteita löytyy.

Koulun kohtalo nousi taas esiin viime syksynä, kun kaupungin talouden tasapainottamisohjelmassa käynnistettiin selvitys koulun yhdistämisestä Seminaarin kouluun. Kuumana syksyn ja alkuvuoden käynyt keskustelu laantui odottamaan kuntoselvitystä.

Terveydellisiä arvioita ei ole vielä saatu

Kolmessa koulun alueen rakennuksista – kivikoulussa, puukoulussa ja Tapolan talossa – on niin sanottu ”poikkeava olosuhde” todennäköinen osassa tiloista. Asumisterveysasetuksessa määritelty toimenpideraja ylittyy, ja rakennuksissa havaittu haitta on poistettava tai rajoitettava.

Raukko korostaa, ettei vielä saatu terveydellistä arviota. Ennen toukokuussa tulevaa viranhaltijapäätöstä tilojen käytöstä ensi lukuvuonna hän kuulee koulun sisäilmatyöryhmää.

Laajamittainen peruskorjaus tarvitaan

Selvitysten perusteella koulualueen neljä rakennusta ovat laajamittaisen peruskorjauksen tarpeessa. Kaikkien talotekniset järjestelmätkin ovat käyttöikänsä päässä.

Kivikoulun ulkovaipassa ja välipohjissa on riskirakenteita ja niissä on havaittu laboratoriotutkimuksissa mikrobivaurioita.

Puukoulun rakenteissa on havaittu lahovaurioita ja eristemateriaaleissa laboratoriotutkimuksissa mikrobivaurioita, kuten Tapolan talonkin eristeissä.

”Ei yllätä”

Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Pauliina Kauppinenkaan ei yllättynyt tuloksista.

– Hysteriaan ei nyt ole syytä. Huoltajilta on tullut kaupungillekin vain muutama yhteydenotto sisäilmasta tai koulun kunnosta. Myllymäessä pystyvät kuitenkin opiskelemaan ja työskentelemään muualla oireilevatkin.

Kauppinen toivoo, ettei kaupunki ainakaan koronakriisin varjolla tee harkitsemattomia päätöksiä.

– On kaupungilta arvovalinta, peruskorjataanko omia arvokkaita tiloja vai laitetaanko rahat ulkopuolisten tilojen vuokrakuluihin.

Torstaina avoin nettiseminaari

Kuntotutkimuksen tuloksia esitellään yleisölle avoimessa webinaarissa eli verkossa järjestettävässä seminaarissa ensi torstaina 14. toukokuuta, kello 18 alkaen. Linkki tilaisuuteen on kaupungin nettisivuilla Myllymäen koulua koskevassa tiedotteessa.

Selvitys keskusta-alueen alakoulujen, eli Myllymäen ja Seminaarin koulujen tilanteesta valmistuu viimeistään syyskuussa.

Myös syyskuussa täytyy sivistys- ja hyvinvointilautakunnan päättää, esittääkö se Myllymäen koulun peruskorjausta ensi vuoden talousarvioon.

Investoinneista päättää marraskuussa kaupunginvaltuusto.

Näkoislehti

27.5.2020

Menoinfo