Jutut

"Kurssi antaa tytöille rohkeutta olla oma itsensä"

Hauhon Yhtenäiskoulun yhdeksäsluokkalaiset tytöt valmistautuvat pitämään muotinäytöksen Hämeenlinnan KappAhlissa ensi tiistaina. Kysymyksessä on Muodin huipulle -valinnaiskurssin päätöstilaisuus, jossa on mukana noin parikymmentä oppilasta.

– Hiukan jännittää, mutta olemme treenanneet paljon, joten hyvillä mielin lähdetään, Anna Heikkilä tiivistää ennakkotunnelmat.

Osallistujat ovat olleet tyytyväisiä erityisesti tytöille suunnatun valinnaiskurssin antiin.

– Kun kerrankin oli jotain selkeästi tytöille suunnattua tarjolla, niin ilman muuta kurssi kiinnosti, kun olen muutenkin kiinnostunut muodista, Ruusa Hieto kertoo.

– Aluksi valitsin toisen kurssin, mutta vaihdoin tähän, ja tästä olen tykännyt enemmän. Kaikki, mitä olemme tehneet, on ollut mielenkiintoista, Tiina Lehtinen sanoo.

Muutenkin kurssi on yllättänyt positiivisesti.

– Kurssi on antanut enemmän kuin odotin. Erilaiset projektit ovat olleet kivoja, ja mieleenpainuvinta on ollut, kun olemme käsitelleet muun muassa vaatetusalan eettistä puolta, Heikkilä kertoo.

 

Kahdeksan vuotta sitten koulut alkoivat järjestää eri oppiaineita yhdistäviä, niin sanottuja monialaisia opintokokonaisuuksia.

– Syntyi mahdollisuus keksiä jotain ihan uutta. Halusin ottaa etenkin tytöt huomioon ja kehitin valinnaisen, joka sisältää erityisesti tyttöjä kiinnostavia asioita, kurssin ideoinut lehtori Riitta Vesto Hauhon Yhtenäiskoulusta kertoo.

Valinnaiskurssi starttaa aina kahdeksannella luokalla, ja oppitunteja on kaksi viikossa. Kurssin oppiaineet ovat käsityö, kuvataide, uskonto, ranska sekä valokuvaus, ja sen sisältöihin kuuluvat muun muassa eri maiden kulttuurit, muoti, koti- ja ulkomaiset suunnittelijat, design, kierrätys, materiaalioppi, muotipiirtäminen, suunnitteluprosessi, värianalyysi, catwalk-kävely sekä meikkaus.

– Jos ajatellaan tulevaisuutta, saattaa moni jatkossa saada työpaikan esimerkiksi muodin parista. Kun mietitään vaikkapa bloggaajia, ei tänä päivänä tiedetä, millaisia tulevaisuuden työpaikat ovat, mutta tältä kurssilta saa ideoita, että näinkin voi itsensä työllistää, Vesto pohtii.

Hän pyrkii pitämän kurssin ajan hermolla, ja muun muassa eettinen ja ekologinen ajattelu ovat tulleet uusina mukaan sisältöihin.

– Tietääkseni vastaavaa kurssia ei muissa kouluissa ole, mutta ideaa saa kopioida. Ennen kaikkea kurssi antaa tytöille rohkeutta olla omantyylinen, sekä esiintymisvarmuutta ja ylpeyttä olla oma itsensä. On tärkeää, että jos on jokin unelma tai intohimo, kannattaa sitä kohti pyrkiä.

 

Hämeenlinnan KappAhl on mukana yhteistyössä Hauhon Yhtenäiskoulun kanssa jo kurssin alusta lähtien.

– Tunsin Riitta Veston entuudestaan, ja kun Muodin huipulle -kurssi käynnistyi, aloimme ideoida yhteistyötä, myyjä Taina Hämäläinen KappAhl Hämeenlinnasta kertoo.

Vuosien varrella oppilaat ovat muun muassa tehneet liikkeeseen vierailuja ja myös Hämäläinen on itse käynyt koululla puhumassa alaan liittyvistä teemoista.

– Juuri tuossa vaiheessa uravalinnat ovat ajankohtaisia. On tärkeätä, että nuoret saavat oikean käsityksen alan töistä.

Valinnaiskurssi huipentuu muotinnäytökseen yhdeksännen luokan keväällä. Hämeenlinnan KappAhissa on ollut aiemminkin muotinäytöksiä, myös tähän valinnaiskurssiin liittyen, mutta tiistain näytös on silti ensimmäinen laatuaan.

– Luvassa on kesäisen raikas muotinäytös ensimmäistä kertaa nuorten kauniiden opiskelijoiden itsensä esittelemänä.

Muotinäytös KappAhlissa, Kauppakeskus Goodmanin 2. kerros, tiistaina 8.5. klo 18.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31