Jutut

Kurssilta uskallusta luonnossa liikkumiseen

Suunnistuksen voi oppia vielä aikuisiässä. Kartan ja kompassin käytön tuntemus edesauttaa selviämään vaikkapa marjametsässä.

– Sitä paitsi suunnistus on erittäin hauska kuntoilulaji. Aina ei tarvitse lähteä umpimetsään tiettömien taipaleiden taakse. Suunnistustaidosta on iloa ihan kaupunkimaisemissakin, Hannu Lähteenmäki sanoo.

Hämeenlinnan Tarmo järjestää Lähteenmäen johdolla aikuisten suunnistuskurssin.

– Suurella osalla aikuisistakaan ei ole taitoa käyttää kompassia ja karttaa. Kurssille ei vaadita fyysistä kuntoa ja joskus meillä on ollut kurssilaisia, jotka ovat käyttäneet keppiä. Jotkut ovat kurssin myötä ottaneet suunnistuksen harrastuksekseen ja alkaneet käymään esimerkiksi iltarasteilla.

Vaikka moni mies on suunnistanut armeijassa, voi siitä olla aikaa vuosikymmeniä.

– Taidot unohtuvat ja aika moni pelkää pimeää tai metsää, mutta suunnistustaidolla noitakin pelkoja voidaan lieventää. Itse eksyin viisivuotiaana vuorokaudeksi metsään, enkä uskaltanut vuosiin oikein metsään mennä. Nyt en osaa olla sieltä oikein poiskaan.

Aikuisten suunnistuskurssi järjestetään alkaen 16.4. klo 18 Vuorentaan koululla. Kurssi on maanantaisin vapunaattoa lukuun ottamatta 14.5. saakka.

– Ensimmäisellä kerralla on osin teoriaa, joten sisä- ja ulkovarustus on tarpeen. Muilla kerroilla olemme maastossa.

Hyvä suunnistaja voi paitsi harrastaa lajia olla myös yleiseksi hyödyksi. Muun muassa Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu tarvitsee kadonneiden etsinnässä suunnistajien apua. Hauhon Sisun ja Hämeenlinnan Tarmon aktiivit ovat mukana myös pelastuspalvelussa.

– Esimerkiksi öiseen aikaan kokeneen suunnistajan apu on erittäin tarpeen. Päiväsaikaan ketjussa edettäessä ketjun reunimmaisena on monesti suunnistaja joka pitää linjan suorana. Tietysti tarvitsemme Vapepaan vapaaehtoisia moneen muuhunkin hommaan muun muassa aivan perusetsintään ja ensiapuun, valmiuskouluttaja Martti Kutilainen sanoo.

Monesti etsinnän kohteena on dementikko, mutta vuosien varrella maastosta on haravoitu kaikenikäisiä henkilöitä.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaan perusvaatimus on etsinnän peruskurssi, joka järjestetään Hauhontaustan Kivituvalla 28.–29.4.

– Ainoa vaatimus on täysi-ikäisyys. Vapaaehtoisessa Pelastuspalvelussa riittää jokaiselle hommaa. Etsintätilanteita tulee muutamia vuodessa mutta joinakin vuosina ei ainuttakaan. Kun tilanne kuitenkin on päällä, ihmisiä tarvitaan, mutta toisaalta kaiken on sujuttava järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti, Kutilainen muistuttaa.

Jos ihminen eksyy metsään, ensimmäinen toimenpide on itsensä rauhoittaminen. Panikoiminen on huono vaihtoehto.

– Kannattaa istahtaa vaikka varttitunniksi kannon nokkaan ja koittaa miettiä, missä on viimeksi ollut ikään kuin kartalla. Jos päivä on pilvinen, on suunnistaminen auringon perusteella hankalaa. Suunnanpitäminen maastossa on aina haastavaa, mutta yksi keino on kulkea puulta puulle ja yrittää pitää sen avulla kulku suorana. Ääniä kannattaa kuulostella ja hakeutua myös mahdollisuuksien mukaan avoimille paikoille. Kännykkä on hyvä ottaa matkaan, eikä jättää sitä autoon. Vaikka kännyköissä on nykyisin navigointi, voi tekniikka aina pettää. Panikointiin ei pidä sortua, se on kaikista huonoin vaihtoehto, muistuttaa Lähteenmäki.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31