Jutut

Luonnosta: Kyitä ja karpaloita

Karpaloiden kerääminen on ehkä mukavinta, mitä ihminen voi tehdä saappaat jalassa. Perusteeksi riittää se, että kuulaana syysaamuna suolla hengitetty ilma on parasta mitä keuhkot voivat toivoa. Lisäksi suolampareiden äärellä hirvikärpästiheys pysyy maltillisena.

Ahkeran kyykistelyn jälkeen myös paluu suolta voi poikia elämyksiä. Kerran säikähdin niin, että vähäiset marjat olivat lentää heinikkoon. Männyn oksalle oli kietoutunut kyy kuin paraskin boa. Vastaavaa en ollut aiemmin havainnut, joten ihailin näkyä tovin ja lähdin sitten jatkamaan matkaa.

Myöhemmin mietin, että jokin näkemässäni tilanteessa ei täsmännyt. Miksi syystokkuran jäykistämä kyy olisi kiivennyt puuhun? Olisiko joku voinut esimerkiksi kepin avulla nostaa käärmeen oksalle saadakseen siitä parempia kuvia? Niin tai näin, arvelen kyyn lähtöni jälkeen laskeutuneen puusta kiireen vilkkaa ja etsineen itselleen kivenkolon talvihorrosta varten.

 

Ari Elovirta

Riihimäkeläinen kirjoittaja tarkkailee lintuja ja muuta luontoa, joskus pieni pilke silmäkulmassa.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31