Jutut

Kulmilta kuultua: Liikut Sää -tapahtuma sai liikkeelle 2500 kävijää

Liikut Sää -tapahtumassa yleisö pääsi tutustumaan moniin erilaisiin liikuntalajeihin. Kuva: Muu
Liikut Sää -tapahtumassa yleisö pääsi tutustumaan moniin erilaisiin liikuntalajeihin.

Loppiaisena Elenia-areenalla pidetty vuoden 2020 Liikut Sää – tapahtuma kokosi halliin noin 2500 liikunnan ystävää.

Tapahtuman oheisohjelmassa nähtiin Tavastia Armigerin SM-cup, Yhden käden maastanoston näytösluonteinen SM-kilpailu sekä tanssiesityksiä ja ilmaisia jumppamaistiaisia liki kolmenkymmenen näytteilleasettajan lisäksi.

– Tapahtumalla on hieno historia ja nyt se saatiin viime vuoteen verrattuna hienoiseen kasvuun niin kävijämäärän kuin näytteilleasettajien määrän suhteen joten siihen tietysti ollaan tyytyväisiä. Formaattia hiotaan lisää vielä tuleville vuosille ja tavoite on saada kasvatettua siitä 5000 hengen suurtapahtuma, sanoo tapahtuman tuottaja Jyrki Rantanen Heavy Events Ohjelmapalveluista.

 

Otteluissa nähtiin mahtavaa tsemppaamista, pientä jännitystä, huikeita suorituksia ja hienoa yhteispeliä.

Sisu Hockeyn kiekkokoulu loisti ottelutapahtumassa

Sisu Hockeyn kiekkokoulu pelasi sunnuntaina 5. tammikuuta kauden ensimmäiset ottelut. Vastustajina otteluissa olivat Sisu Hockeyn monivuotisen yhteistyöseuran Valkeakosken Kiekko-Ahman kiekkokouluryhmät. Yleisöä oli paikalla runsaasti.

Suomen Jääkiekkoliiton lanseeraama kiekkokoulu on tarkoitettu 4–10-vuotiaille tytöille ja pojille. Kaikkein pienimmät pelasivat jännittävät ja tasaiset ottelut tuloksin 1–1 ja 0–0. Sisun maalinteossa onnistui Elmo Pesonen ja maalissa torjuivat hienosti Eemil Oikarinen ja Aada Saarinen.

Isompien ryhmässä Sisun pelaajat loistivat taidoillaan. Molemmat ottelut päättyivät Sisun voittoon 6-0. Maalinsa puhtaana pitivät Sampo Alkio ja Aada Saarinen. Nemo Saarinen taituroi otteluissa viisi maalia. Maalinteon makuun pääsivät myös Rasmus Saarinen, Arttu Pohjola, Ilmari Pohjola ja Tinja Viitanen. Valmentajina toimivat Toni Saarinen ja Jukka Pohjola.

 

Arttu ja Hyväntahtoiset -projektin hyväntekeväisyyspotti luovutettiin Pelastakaa Lapset ry:lle Aulangon Ratsastuskoululla.

Hyväntekeväisyysratsukimppa luovutti lahjoituspotin

Aulangon Ratsastuskoulun yrittäjän Salla Varentin perustama kolmivuotinen hyväntekeväisyysratsukimppa Arttu ja Hyväntahtoiset saatiin päätökseen ja hyväntekeväisyyspotti 2350 euroa luovutettiin Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -ohjelmaan hyvissä tunnelmissa Aulangon Ratsastuskoululla marras-joulukuun vaihteessa.

 

Satavuotiaan Leppäkosken Voiman vaiheet kansien väliin

Janakkalalainen voimistelu- ja urheiluseura Leppäkosken Voima täyttää sata vuotta. Seura viettää satavuotisjuhliaan omalla talollaan 1. helmikuuta 2020. Samassa yhteydessä julkaistaan Voiman satavuotishistoriikki, jonka seura on itse koostanut.
Urheiluseuran vaiheet ovat värikkäät. Paikkakunnan nuorten miesten toiveesta syntynyt seura on koko toimintansa ajan laajentanut lajivalikoimaansa. Tänä päivänä toiminta painottuu kuntoiluun, kuten lentopalloon, jumppaan, bocciaan ja omaan kuntosaliin. Myös lapsiperheille järjestetään erilaisia tapahtumia.

Voiman varsinainen urheilutoiminta käynnistyi hiihtoladuilta. Pian saatiin mukaan myös naisia ja seuran ensimmäiset menestykset kilpailusaralla tulivat naisten sarjoista. Voiman lajimäärä lähti nopeasti kasvuun. Yleisurheilu ulko- ja sisälajeineen kiehtoi, samoin paini, painonnosto ja voimistelu.

Joukkuelajeista pesäpallo muodostui tärkeimmäksi, siinä saavutuksena kertyi TUL:n mestaruuksiakin. Myös jääkiekkoa, lentopalloa ja salibandya on harrastettu.

Työväentalo oli alusta pitäen Voimalle tärkeä toimitila. Talkoilla kunnostettu ja ylläpidetty talo on ahkerassa käytössä ja seuran omien tapahtumien lisäksi talolla on muitakin käyttäjiä. Kolmen vuosikymmenen ajan Voima on tuottanut keväisin talolleen myös näytelmäesityksen.

 

Neljä paikallista Vuoden Hääyritys -finaaliin

Nyt jo viidettä kertaa järjestettävään Vuoden Hääyritys -kilpailun finaaliäänestykseen on päässyt mukaan neljä hämeenlinnalaista yritystä.

Finaaliäänestyksessä ovat mukana Hius- ja kauneushuone Kristalli kategoriassa Vuoden hääkauneuspalvelu 2019, GROOM Parturit ja Naskali Leather kategoriassa Vuoden sulhaspalvelu 2019 sekä Kultasepät Narsakka kategoriassa Vuoden kultaseppäpalvelu 2019.

Vuoden Hääyritys valitaan vuosittain Love me do -häätapahtuman toimesta valtakunnallisella yleisöäänestyksellä yhteistyössä Hääideasivusto amoriini.comin ja Häät-lehden kanssa.

Kilpailun tarkoituksena on esitellä suomalaisia hää- ja juhla-alan yrityksiä. Vuonna 2018 finaaliäänestyksessä annettiin yli 40 000 yleisöääntä.