Jutut

Kolumni: Lisää flirttiä Hämpton!

Jenni Ahtiainen

Eiköhän oteta kaikki vaatteet pois ja aleta rakastelemaan, ajattelin ja hymyilin sisäänpäin. Erään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja oli juuri nostanut maljan, toivottanut tervetulleeksi ja arvokasta tilannetta seurasi huikan mittainen hiljaisuus. Sain täpärästi pidettyä sopimattoman, mutta vitsikkään mielikuvan sisälläni.

Olen stereotyyppinen porilainen. Osaan hitsata ja olen duunariperheestä. Sanon suoraan lähes kaiken mitä ajattelen ja näytän ärsyttävältä. Kuljen omaa polkuani ilman häpeää. Näin minulle on vuosikaudet sanottu. Että porilaiset ovat sellaisia.

Kasvoin puolipaneelien ja vinyylilevyjen välissä. Opin äidiltäni sanomaan kiitos ja isältäni funtsailemaan musiikin avulla. En ole koskaan seurannut jääkiekkoa enkä ymmärtänyt miksi raumalaisia pitää vihata. Silti olen ollut todistamassa miten Lukon bussi saa pataan Ässien matsin aikana – patapaidassa, jonka selässä lukee Ahtiainen.

Olen elämäni aikana tehnyt yhden lapsen ja taiteillut itselleni värikkään ammatin. Matkustin liikaa, kunnes löysin Oulusta hämäläisen miehen. Se seisoi ravintola Tähden baaritiskin edessä kuin jumala. Tulin uskoon, muutin Hämeeseen ja menin Pullerin kentällä nappikset jalassa naimisiin.

Opin elämään itseni muotoista elämää Porista. Kaupunki määrittelee sielunmaisemamme kadunvarsimainoksissa ”uniikiksi ja vähän oudoksi”.

Me porilaiset uskomme tähän profilointiin ja ehkäpä juuri vuosien aivopesu ohjaakin meitä käyttäytymään uniikisti ja toisinaan vähän oudosti. Olemme ylpeinä lupauksemme arvoisia.

Hämeenlinnalaiset puolestaan eivät pidä meteliä itsestään, eivätkä liiemmin kehu. Mitään, ketään, edes itseään. Syitä kyllä olisi.

Käännän raumalaisvihani nyt hämeenlinnalaisrakkaudeksi ja kerron pari.

Hämeenlinna on kuin viisas ja komea mies. Hänellä on kohtelias ja ystävällinen persoona. Hän ei puhu murretta, hän puhuu kirjakieltä. Myös Hämeenlinnan ulkonäkö on karismaattinen. Myönnän, hän on komeampi kuin Pori. Täällä on linna, raunioita, upeat metsät ja vesi. Päivisin kaduilla hengittää rauhalliset ihmiset ja öisin villit valtaavat Suiston.

Tämän vanhemman herran ohimoilla on iän tuomaa hopeaa. Ikärakenteesta huolimatta kaupungilla on uudisraivaajan henki, kun vaan nuoremmat ja vetreämmät lopettaisivat pahoittamasta mieltään joka asiasta. Ottaisivat lapion omiin käsiinsä ja rakentaisivat ennakkoluulottomasti nuorempien Hämeenlinnaa. Toki muissakin kaupungeissa pieleen menneet visiot ovat aina jonkun toisen vika.

Hämeenlinnalla on sisältö ja muoto. Jopa sijainti on kaiken mahdollistava, vain flirtti puuttuu. Valtakunnassa on silti kaikki hyvin. Kaupunki on sitä, mitä kaupunkilaisille sanotaan sen olevan. Jos ei sanota mitään, ei ole mitään. Hämeenlinna on.

Kirjoittaja on porilaissyntyinen vapaa kulttuuriradikaali.

Menoinfo