Jutut

Maatilalla ollaan alkutuotannon juurilla

Ylväästi astelevat laamat vangitsevat huomion Koveron tilalla Pekolassa. Tila on yksi niistä kantahämäläisistä maatiloista, jotka osallistuvat ensi lauantaina järjestettävään Avoimet maatilat Hämeessä -tapahtumaan.

– Tapahtumassa ihmiset pääsevät katsomaan tätä vähän eksoottisempaa eläintä, sillä näitä villalaamoja on Suomessa vain viitisenkymmentä, tilan emäntä Pia Kekkonen kertoo.

 

Nykyisin monella maatilalla elanto hankitaan useammasta lähteestä, eikä maatalousyrittäjä Eero Koveron noin sadan peltohehtaarin kasvinviljelytila ole sen suhteen poikkeus. Laamojen kasvatuksen lisäksi tilan sivuelinkeinoja ovat metsätalous sekä maatilamatkat USA:han. Pia Kekkonen käy myös töissä tilan ulkopuolella.

– Tällä hetkellä tilalla viljellään vehnää, ohraa ja kauraa teollisuuden tarpeisiin, Kovero kertoo.

Tutustuminen amerikkalaiseen ruoantuotantoon antaa viljelijälle perspektiiviä omaan työhön.

– Amerikkalaiset ovat todella ylpeitä omasta tekemisestään, vaikka eivät heidän tuotteensa välttämättä mitään ihmeellisiä ole. Kyllä suomalaistenkin kannattaisi olla ylpeitä omistaan, Kovero painottaa.

Hän ei myöskään hermostu, vaikka kulunut vuosi on viljelijän näkökulmasta ollut yksi lähimenneisyyden hankalimmista.

– Kyllä itsenäisellä maalla pitää olla omaa ruoantuotantoa. Suomessa on sentään kohtuullisen vakaat kasvukaudet, kun muualla pyörre- ja hiekkamyrskyt tai kuivuus voivat viedä koko sadon. Täällä on myös vettä vapaasti saatavilla, kun muualla maailmassa vesioikeudesta joudutaan maksamaan, Kovero vertailee.

On Suomella kuitenkin omat haasteensa.

– Yrittämisen näkökulmasta byrokratia on täällä hyvinkin jäykkää. Merkittävä asia on myös kotimaisuuden arvostuksen puute. Siihen nähden, kuinka tietoisia kuluttajat ovat ruoan alkuperästä, täällä syödään paljon ulkomaista pikaruokaa. Myös suomalaisia yrityksiä myydään surutta ulkomaille, se on sääli.

Pariskunta perheineen on kuitenkin tyytyväinen elämäänsä maaseudulla. Maanviljelys ja maalla asuminen ovat heille ennen kaikkea elämäntapa.

– Silloin ihminen on rikas, kun hän on tyytyväinen siihen, mitä hänellä on. Tässä työssä nautin vapaudesta, vaikka minulla on vastuuta, saan itse päättää, mitä teen. On myös tärkeää nähdä ystäviä ja maailmaa, ei aina tarvitse tehdä töitä, isäntä tiivistää.

 

Koveron tila on mukana Avoimet maatilat Hämeessä -tapahtumassa jo toista kertaa. Esillä on laamojen lisäksi koneita, kuten traktori sekä leikkuupuimuri, ja pihapiirissä on avoinna myös pienimuotoinen, vanhaan aittaan koottu kotimuseo. Lisäksi kävijät voivat halutessaan tutustua talonväen harrasteajoneuvoihin.

Tilan isäntäväki pitää tärkeänä ennen kaikkea sitä, että ihmiset saavat kosketusta oikeaan maaseutuun.

– Haluamme osallistua tapahtumaan, sillä moni ei tiedä, mitä maatiloilla tapahtuu. Meillä on vieraillut myös koululaisryhmiä MTK:n järjestäminä, ja ne käynnit ovat olleet todella antoisia, Kekkonen perustelee.

– Tarkoitus on antaa realistista kuvaa siitä, miten elintarviketuotanto toimii, mutta mitään luentoja emme aio pitää, Kovero sanoo.

Maatilavierailu on parhaimmillaan elämys koko perheelle.

– Ihmisillä ei välttämättä ole kontakteja maaseudulle, ja täällä pääsee näkemään jotain ihan erilaista. Mahdollisuus tutustua maatilaan avaa myös näkökulmaa kotimaiseen tuotantoon, Kekkonen vinkkaa.

Asiasanat

Artikkeleita

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930