Jutut

Kukaan ei huomaa, että junat kulkevat – Huonoa mainetta ei fakta muuta

Kuva: Toni Rasinkangas
Kuva: Toni Rasinkangas

Pian eletään vuotta 2020. On uusi vuosikymmen. Edelleen Hämeenlinnan maine etenkin pendelöintikaupunkina nojaa kriisivuoden 2016 tietoihin.

Tuolloin VR teki kaupungille temput ja lopetti lukuisten junavuorojen pysähtymisen Hämeenlinnassa.

Se aiheutti vyöryn, jollaista kaupungissa on harvoin nähty. Kävi karvahattudelegaatioita eduskunnassa, kaupungin lobbareita VR:n toimistolla ja järjestettiin mielenosoituksia ratapihalla. Hämeenlinna rummutti kovempaa kuin ikinä, että tämä ei käy: VR anna junavuorot takaisin!

Hämeenlinna nousi Suomen kartalle kaupunkina, josta ei pääse edes säällisesti junalla töihin pääkaupunkiseudulle tai Tampereen suuntaan.

Nyt tilanne on toinen. Hämeenlinnan asemalla pysähtyy enemmän junia kuin pitkään aikaan. VR lanseerasi joulukuussa uudet junavuorot. Kaikkiaan 60 junaa pysähtyy arkipäivisin Hämeenlinnan rautatieasemalla.

Työmatkalaiset kiittelivät ja ovat tyytyväisiä, sillä vuoroja lisättiin työmatkaliikenteen tarpeisiin. Nyt junalla pääsee kätevästi molempiin suuntiin.

Myös mediassa kerrottiin isoin kirjaimin, että junavuorot lisääntyvät ja VR:n palvelu paranee.

Silti kuului soraääniä, ettei asiasta olisi kerrottu. Ikävä kyllä vuoden 2016 tapahtumat ovat niin sitkeästi mielessä, että edes faktatieto ja käytännön tosiasia eivät mielikuvaa hetkessä muuta.

Parin katovuoden aikana on ehtinyt monelle työmatkalaiselle vakiintua uudet tavat tehdä työmatkaa. Osa menee bussilla, osa kimppakyydeillä.

Nämä vaihtoehtoisen matkanteon valinneet eivät edes huomaa parantunutta tilannetta, koska junille ei ole enää tarvetta. Heikko maine huonona pendelöintikaupunkina elää sen vuoksi myös puheissa.

Eniten huolettaa kaupungin menetetty maine.

Hämeenlinna pitäisi saada taas Suomen kartalle sillä, että täältä pääsee ja tänne pääsee junalla. Se nimittäin on kilpailuvaltti, kun ihmiset miettivät, missä asuvat.

Tampereella tohkataan tunnin junaa, joka tarkoittaisi Hämeenlinnalle heipat.

Meidän pitäisi pitää meteliä itsestämme, ettei totuus unohdu. Hämeenlinna on yksi maan vilkkaimpia asemia heti Helsingin ja Tampereen jälkeen.

 

Juttua korjattu 7.1.2020. klo 10.41. Vuosiluku oli väärin. VR karsi junavuoroja merkittävästi vuonna 2016 eikä 2018.

Menoinfo