Jutut Hämeenlinna

Maksetut Viulut konsertoi Hämeenlinnan kirkossa

Maksetut viulut -yhtye esittää hengellisiä klassikoita tuoreesti, nuorekkaasti ja tunteella. Kuva: Eetu Linnankivi
Maksetut viulut -yhtye esittää hengellisiä klassikoita tuoreesti, nuorekkaasti ja tunteella. Kuva: Eetu Linnankivi

Folkpop -yhtye Maksetut Viulut konsertoi Hämeenlinnan kirkossa lauantaina 24. elokuuta. Tilaisuudessa kannetaan kolehti Lähetysyhdistys Kylväjän työlle.

Vuonna 2012 perustettu yhtye lähti liikkeelle ystävyksistä, jotka halusivat vain jamitella keskenään, mutta yleisö oli toista mieltä. Ilo tarttui kuulijoihin, jotka alkoivat vaatia levyjä ja konsertteja. Nyt Maksetut Viulut on yksi Suomen rakastetuimmista hengellisistä yhtyeistä, joka julkaisi keväällä 2019 kolmannen studioalbuminsa.

Viisihenkinen folkpop -yhtye tunnetaan omaleimaisesta soinnistaan ja pitelemättömästä lavaenergiastaan. Yhtyeen jäsenet ovat ennakkoluulottomia hengellisten klassikoiden tulkitsijoita ja taitavia laulunkirjoittajia.

Maksettujen Viulujen keikat ovat mukaansatempaavia, ja niistä nauttivat kaikenikäiset kuulijat. Yhtye on esiintynyt niin kirkoissa, konserttisaleissa kuin televisiossakin, ja heidän musiikkinsa on tuttua myös radioaalloilta.

Yhtyeessä musisoivat Henna-Maria Harju (laulu, viulu ja mandoliini), Tuuli Malve (laulu ja viulu), Ossi Mäki-Reini (laulu, kitara ja perkussiot), Neea Lamminmäki (harmooni) sekä Sirpa Luoma (lyömäsoittimet, viulu ja laulu).

Uusi albumi Kolmas sisältää sekä bändin jäsenten sovittamia hengellisiä klassikoita että itse kirjoitettuja lauluja. Levyn on tuottanut Emma-palkittu Markus Savijoki.

Maksetut viulut la 24.8. klo 19 Hämeenlinnan kirkossa. Vapaa pääsy.

Menoinfo