Jutut

Mantereen linnavuori tarjoaa hulppeat näkymät

Mantereen linnavuori tarjoaa hienot näkymät Katumajärven eteläpäähän, louhikkoa ja luolia. Linnavuori sopii lapsiperheiden retkikohteeksi, mutta varovaisuus on paikallaan. Kaikki kivet eivät ole niin vakaita kun miltä ne saattavat näyttää.

Mantereenlinna on rautakautinen muinaislinna, joka sijaitsee noin 1,5 kilometriä Vanajan keskiaikaisesta kivikirkosta itäkoilliseen sijaitsevan kalliomäen laella. Mäen laki kohoaa sen itäpuolella sijaitsevan pintaa 50 metriä ylempänä ja siinä on kolme suurta kallioaluetta. Pääasiassa mäntyä kasvavan mäen itä- ja eteläpuoliset rinteet ovat äkkijyrkkiä, länsi- ja pohjoispuolet loivempia. Muodostuma on Katumajärven jyrkänteinen rantakallio, jonka luoteisosassa on mataloituva painanne. Sen sulkee matala kivivalli. Muodostelmaan liittyy noin 12 metrin pituinen sisäpuolinen lohkarekujanne, joka voi olla jäänne porttikäytävästä. Toiseksi vaihtoehdoksi on tarjottu hevoselle avattua ajouraa.

Mäen laella, joka on kooltaan 200×100 metriä, sijaitsee muinaislinnan suojavarustusten mahdollisia jäännöksiä. Ne ovat kivistä rakennettuja valleja, jotka sijaitsevat kahdessa notkelmassa. Mäen länsireunalla sijaitsee kaksi kivivallia, joissa on kaksi hyvin säilynyttä porttiaukkoa. Mäen pohjoisosassa oleva porttiaukko on ennallistettu vuonna 1973. Eteläisen portin kivivalli on 12 metriä pitkä ja sitä voi pitää osittain luonnon muovaamana. Puolustuksen kannalta tärkeistä kohdista puuttuu suojavarustuksia, mikä on herättänyt ihmetystä. Vallit on rakennettu monen kokoisista kivistä. Suurimmat ovat ihmiselle hankalia käsitellä ja niiden välissä on kivettömiä rakoja. Vesihuolto on ollut muinaislinnojen koetinkivi. Mantereen linnavuorella onkin havaittu rakenne, jota on pidetty vesisäiliönä.

Kaiken edellä mainitun retkeilijä löytää netistä, mutta paikanpäällä rakenteiden hahmottaminen on jo vaikeaa. Jos jokin instanssi sijoittaisi maastoon muutaman kyltin kertomaan rakennelmista, ei retkeilijän kokemus Mantereenlinnasta jäisi hienojen näköalojen ja luonnonmuodostelmien varaan. Käynnin jälkeen jää retkeilijälle itämään epäilys, näkikö hän rakennelmia vai kiviröykkiöitä. Linnavuoren aluetta hoidetaan, jotta muinaislinnan maanpäälliset rakenteet näkyisivät paremmin. Hoitoon soisi kuuluvan muutaman opasteen.

Linnavuorelle on varsin helppo päästä lännen puolelta eli Harvialantieltä. Ensikertalaisen pitää olla tarkkana lähtöpaikan suhteen. Mantereenlinnan mustavalkoinen kyltti on Harvialantellä Patrian tehtaan kohdalla, mutta tienvarsivesaikko peittää kyltin varsinkin Turengin suunnasta miltei kokonaan.

Harvialantieltä viitan kohdalta poikkeaa ojan yli ajoura ja uran toisella puolella on jyrkkä parkkipaikka ehkä parille autolle. Jos auto sattuu olemaan matalampaa mallia, saattaa olla viisainta jättää auto Harvialantien varteen sopivaan paikkaan ja kävellä muutama sata metriä. Nuo metrit voivat olla halpa hinta auton rikkoontuneista etuhelmoista.

Parkkipaikalta kannattaa valita kolme polusta keskimmäinen. Se vie muutaman kymmenen metriä pienen lehdon läpi, minkä jälkeen vasemmalle lähtee tallatumpi polku. Tältä polulta erkanee vajaan sadan metrin matkalla kaksi polkua oikealle. Kumpaakin niistä pääsee ylös, mutta helppokulkuisempi on poluista jälkimmäisin. Mitään viittoja ei metsässä ole, mutta matka parkkipaikalta huipulle on noin 200 metriä.

Muinaislinnoiksi eli linnavuoriksi nimitetään vartio- ja pakopaikkoja, jotka ovat korkeita kallioita, harjunlakia tai saaria, joiden loivanousuisimmat rinteet oli vahvistettu puuvarustuksella. Jyrkkäreunaisia linnavuoria oli helppo puolustaa. Suomessa tunnetaan noin sata linnavuorta tai mäkilinnaa, kuten niitä myös kutsutaan. Ne on rakennettu rautakauden lopulla tai keskiajan alussa (800–1300 jKr.) lähinnä suojaksi vihollista vastaan. Tuolloin nousevien valtiomahtien ja kahden kirkkokunnan kilpailu alkoi ulottua Suomeen. Suomi oli rajamaa, jonka kautta ruotsalaiset ja venäläiset hyökkäsivät toistensa kimppuun.

Vihollisen uhatessa muinaislinnassa sytytettiin merkkitulet. Tämä oli varoitus kylien asukkaille, jotta he voisivat paeta turvaan linnavuorille tai metsään. Muinaislinnat antoivat hyvän suojan ja turvan vihollisen hyökkäyksille. Kaikki Suomen linnavuori- nimiset paikat eivät ole muinaislinnoja, vaan mäki on saanut nimensä muhkean ulkonäkönsä ansiosta. Vanajaveden vesistön rantamille on keskittynyt poikkeuksellisen useita kallio- ja harjulinnoja. Mantereenlinna on osa Vanajaveden ja vanhimman pysyvän hämäläisasutuksen linnavuoriketjua. Sieltä on näköyhteys etelään Hakoisten linnavuorelle, joka oli ruotsalaisvalloituksen jälkeen myös uusien vallanpitäjien tukikohta. Sitä pidetään varhaisempana Hämeen linnan paikkana. Pohjoisessa näkyivät Tenholan ja Aulangon linnavuoret. Lännessä Vanajaveden toisella puolella näkyy Linnanpää eli Hakovuori.

Mantereenlinnalla ei ole suoritettu arkeologisia kaivauksia, mutta sitä on tutkittu pintapuolisesti vuosina 1886 (Hjalmar Appelgren), 1897 (Axel Olai Heikel), 1921 (Julius Ailio), 1939 (Esko Sarasmo), 1951 (Jouko Voionmaa), 1965 (Anna-Liisa Hirviluoto), 1973 (Anja Sarvas), 1984 (Jyri Saukkonen) ja 1999 (Sirkka-Liisa Seppälä). Appelgren, Sauramo ja Jussi-Pekka Taavitsainen pitivät Mantereenvuoren valleja ihmisen rakentamina, mutta Ailio ja Voionmaa eivät. Myöhemmät raportit eivät asiaa enää suoraan kyseenalaista. Linnan muodosta ja sen käyttöajasta ei ole tutkimusten puuttumisen vuoksi tarkkaa tietoa. Arvellaan kuitenkin, että se olisi samanaikainen muiden Hämeen muinaislinnojen kanssa ja että silloin se on todennäköisesti ollut käytössä rautakaudensotaisana viikinkiaikana 800–1000-luvuilla novgorodilaisten ja karjalaisten tehdessä hävitysretkiä Hämeeseen.

Hjalmar Appelgren totesi vuonna 1891 Suomen muinaislinnat -teoksessaan linnan porttivarustusten säilyneen verrattain hyvin muihin Suomen muinaislinnoihin nähden.

Asiasanat

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31