Jutut

Metsämörrin kanssa luontoon

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta kutsuu perheitä viettämään Metsämörrin pyhäpäivää Loimalahden leirikeskuksen pihapiirissä sunnuntaina. Metsämörrin pyhäpäivä on omistettu perheiden kiireettömälle ulkoilulle yhdessä.

Alueella voi kulkea Metsämörrin temppupolulla, pelata luontobingoa sekä tehdä kaarnalaivoja. Leirikeskuksessa on mahdollisuus myös uimiseen.

Reppuun kannattaa varata retkieväät, joita nautitaan luonnon helmassa. Nuotio palaa, mikäli metsäpalovaroitus ei ole voimassa.

Pyhäpäivän viettoon voi saapua omalla aikataululla.

 

Syksyllä seurakunnassa aloittaa sekä itä- että länsipuolella kaupunkia 4–6-vuotiaille tarkoitetut metsämörrikerhot, joihin otetaan parhaillaan vastaan ilmoittautumisia. Kerhot kokoontuvat kerran viikossa iltapäivisin kello 14–15.30, maanantaisin Loimalahden leirikeskuksessa ja torstaisin Siirissä. Kerhot alkavat viikolla 34.

Lapsilla tulee olla mukana repussa vaihtovaatetusta, istuinalusta ja omat eväät kullekin kerhokerralle. Ulkona ollaan säällä kuin säällä.

Metsämörri elää metsässä ja on eläinten ja lasten ystävä. Metsämörri on leikki- ja satuhahmo, joka voi puhua eläinten kanssa, ja voi siksi kertoa lapsille kaikesta metsässä tapahtuvasta. Hän opettaa lapsia kohtelemaan varoen kaikkea elollista, jottei luontoa roskattaisi ja jotta eläimet viihtyisivät luonnossa.

Metsämörri-kerhon vetäjinä toimivat seurakunnan koulutetut metsämörriohjaajat.

Kerhoihin ilmoittaudutaan syyskauden ajaksi. Ilmoittautumislinkki löytyy nettisivulta hameenlinnanseurakunnat.fi/ilmoittaudu.

Seurakunta tarjoaa perheille mahdollisuuksia luontoelämyksiin viemällä ison osan pikkulapsiperheille suunnatusta toiminnastaan ulos luontoon. Ihan pihalla -luontoperhekerho jatkuu syksyllä ja se kokoontuu vuoroviikoin tiistai-iltaisin Loimalahden leirikeskuksen piha-alueella ja Rengossa päiväkodin kodalla. Metsämörrin pyhäpäiviä vietetään jokaisena vuodenaikana.

Metsämörrin pyhäpäivä Loimalahden leirikeskuksen pihapiirissä 17.6. klo 11–14.

Asiasanat

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31