Jutut

Miekkalinnan uutisia: Mies menehtyi moottoripyöräonnettomuudessa

Hämeenlinnassa Turuntiellä tapahtui viime viikon tiistaina liikenneonnettomuus, jossa menehtyi moottoripyörää kuljettanut alle 40-vuotias mies.

Hämeenlinnan keskustan suunnasta tullut moottoripyöräilijä kiihdytti ilmeisen voimakkaasti Parolantien risteyksen jälkeen, jonka seurauksena hän menetti moottoripyöränsä hallinnan. Kuljettaja oli kaatunut ja luisunut vastaantulevien kaistaa ajanutta henkilöautoa päin Turuntien ja Vuorikadun risteyksessä. Kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalla.

 

Linnanpuiston Mellakka-festivaaleilla poliisi kirjasi 15 kappaletta erilaisia huumejuttuja. Tapahtuma-alueella oli kymmenkunta poliisitehtävää ja juhliva kansa aiheutti useita tehtäviä yön aikana keskustassa

 

Lauantaiyönä Rauhankadulla autoa ajaneen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen kannabikselle. Lisäksi kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0,36 mg/l. Epäilty kuljettaja oli osunut pienellä vauhdilla Rauhankadulla pysäköityyn henkilöautoon. Törmäyksessä ei tullut henkilövahinkoja, ajoneuvot kärsivät lieviä vaurioita.

 

Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen lauantaina aamulla Valtatie 3:lla Hattulan rampin kohdalla. Mieshenkilö oli kuljettanut henkilöautoa etelään päin osuen edessä menevän henkilöauton vasempaan takakulmaan. Kolarin seurauksena epäillyn ajoneuvo oli ajautunut tien vasemmalle puolelle turvakaiteisiin. Kummatkin ajoneuvot kärsivät vaurioita, törmäysnopeuden ollessa noin 100 km tunnissa. Epäilty kuljettaja kuljetettiin sairaalaan saamaan hoitoa vammoihin. Poliisin on syytä epäillä miestä hänen käytöksensä perusteella rattijuopumuksesta. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Menoinfo